Koulukaverin mukaan Pekka-Eric Auvista kutsuttiin kommunistiksi ja hänen tiedettiin ihannoivan Hitleriä.
Koulukaverin mukaan Pekka-Eric Auvista kutsuttiin kommunistiksi ja hänen tiedettiin ihannoivan Hitleriä.

Auvinen teki listoja hyvistä ja huonoista ihmisistä

17.04.2008 23:34

 Opettajat ja koulukaverit kuvailivat kuulusteluissa Pekka-Eric Auvista ja kertoivat hänen mielipiteistään.

"Käsittääkseni hän ei tupakoinut eikä käyttänyt päihteitä ja oli kiltti poika."Lukion naisopettaja

"Tiedän hänellä olleen hyvinkin jyrkkiä ajatuksia ja mielipiteitä mm. yhteiskunnan mädännäisyydestä, ja että jotain radikaaleja muutoksia pitäisi tehdä. Hänen mielipiteensä eivät olleet kuitenkaan sellaisia, joihin jonkun olisi pitänyt puuttua tai että ne olisivat olleet uhkaavia."Lukion naislehtori

"Pekan äiti soitti minulle joskus vuosi sitten ja kyseli, että mitä Pekan kannattaisi lähteä opiskelemaan yliopistossa kun Pekka on kiinnostunut filosofiasta ja historiasta. Totesin silloin äidille, että Pekasta olisi todella yliopistoon opiskelemaan ja annoin neuvoja."Lukion miesopettaja

"Muistan keväältä 2007 vain erään tapauksen, jossa yleisesti ryhmän kanssa keskustellessamme Pekka totesi "vain vahvoilla on oikeus elää". Kysyin Pekalta oliko hän todella tätä mieltä. Hän vastasi "Olen"."Lukion naisopettaja

"Häntä kutsuttiin kommunistiksi ja hänen tiedettiin ihannoivan Hitleriä."Lukiolaispoika

"Ensimmäisenä lukiovuotenaan hän piti ihailevan esitelmän Pohjois-Korean järjestelmästä. Hän toi selvästi julki sen, että hän on kommunisti."Lukion naisopettaja

"Auvisella oli keskustelupalsta, chatin tyylinen, "Argumentti-poliittinen areena". Hän oli keskustelun ylläpitäjä ja sivun alalaidassa muistan nähneeni, että muita rekisteröityneitä käyttäjiä oli 43."Lukion luokkatoveri

"Tietääkseni Auvisella ei ollut tyttöystävää, enkä koskaan ole nähnyt hänen varsinaisesti keskustelevan kahden kesken kenenkään tytön kanssa. Olin pannut myös merkille, että hän saattoi olla vaivautunut, jos joutui jonkun tytön kanssa samaan keskusteluryhmään."Lukion mieslehtori

"Hän oli ujo ja jännittynyt. Puna nousi usein hänen kasvoilleen. Hän puhui kirjakieltä ja vaikutti, ettei hän osannut näyttää tunteitaan."Yläasteen miesopettaja

"Hänen olemuksensa vähän huvitti muita: ihan niin kuin hän olisi joko mallioppilas taikka jossain hienossa paikassa töissä."Koululaistyttö

"Olen kuullut muilta opettajilta huhuja, että Pekka Auvista olisi kiusattu koulussa, mutta käsittääkseni kyse ei ole ollut mistään fyysisestä tönimisestä, vaan jostain sanallisesta. En halua puhua näistä huhuista sen enempää."Miesopettaja

"Mielestäni Auvisen on täytynyt tuntea itsensä kiusatuksi, sillä jos minuun olisi kohdistunut vuodesta toiseen verbaalista kiusaa, olisin ainakin minä tuntenut itseni koulukiusatuksi."Abiturienttipoika

"Minä en muistanut, mutta joku minulle muistutti, että Pekka on joskus sanonut, että yksinhuoltajat ovat tätä pohjasakkaa. Lisäksi Pekka oli kovasti vastaan homoseksuaaleja, jotka olivat hänen mukaansa luonnonoikkuja ja virheitä."Abiturienttipoika

"Koulussa on tehty kiusaamiskysely ja siellä tuli mielestäni ilmi, että Pekkaa olisi kiusattu. Oppilashuolto on käsitellyt näitä asioita."Naisopettaja

"Kävin itsekin tuolloin keväällä katsomassa hänen sivujaan. Muistelen sivuilla olleen tuolloin listoja hyvistä ihmisistä ja hyvistä asioista sekä listoja huonoista ihmisistä ja huonoista asioista. Nämä henkilöt olivat tunnettuja julkisuuden henkilöitä."Lukiolaistyttö

"Pekka ilmoitti, että hän ei mene kutsuntoihin lainkaan tai sitten hän käy ilmoittautumassa totaalikieltäytyjäksi."Abiturienttipoika

IS





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]