IS - Ilta-Sanomat
Uutiset Suomi
 
Haun tuottaa 
 

Täällä on Suomen rehellisintä väkeä - katso oma kuntasi

14.04.2009 06:00

 Rannikkoseutu ja pienet paikkakunnat ovat vertailussa Suomen tunnollisimpia.

Filosofian professori Timo Airaksinen pitää tutkimuksen tuloksia loogisina. Vastaavaa vertailua ei ole ennen tehty kuntatasolla.

- Rannikkokunnat pärjäävät yleensä tällaisissa tutkimuksissa. Varsinkin ruotsinkielisten alueiden yhteisöllisyys vaikuttaa rikosten paljastumiseen ja sitä kautta tilastoihin, Airaksinen pohtii.

Sen sijaan suomalaisten vertaaminen ulkomaalaisiin tilastojen perusteella ei Airaksisen mukaan ole yhtään niin luotettavaa.

- Kaikkialla maailmassa tilastoihin ei suhtauduta yhtä vakavasti kuin Suomessa. Suomalaiset ovat rehellistä kansaa, ja täällä tehdään myös rehellisiä tilastoja.

Tilastoja painotettiin tutkimuksessa sen mukaan, kuinka hyvin ne kuvaavat rehellisyyttä. Airaksisen mukaan suomalaisten käsitys rehellisyydestä on suppeampi kuin muualla maailmassa.

- Suomalaiset tuntuvat ajattelevan epärehellisyyttä aina sellaisena asiana, joka vaatii valehtelua ja salailua. Esimerkiksi ajokortitta ajaminen on enemmänkin normittomuutta kuin epärehellisyyttä.

Lauri Lähteenmäki






 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Facebook activity

PELIKONE - yleisnosto