
Kuva: Aleksi Kinnunen
Eija-Riitta Korholan EU-avustajina veljenpoika ja tyttären sulhanen
| 02.07.2009 13:40, päivitetty 02.07. 14:32 | ![]() |
EU-parlamentaarikot Mitro Repo (sd.) ja Eija-Riitta Korhola (kok.) ovat valinneet lähisukulaisiaan avustajikseen EU-parlamenttiin.
Revon avustajana toimii hänen veljensä vaimo ja Korholan avustajina hänen veljenpoikansa ja tyttärensä sulhanen.
Sukulaisiaan palkanneet euroedustajat eivät ole rikkoneet parlamentin sääntöjä, jotka kieltävät vain perheenjäsenten palkkaamisen.
Korholan avustajina ovat hänen veljenpoikansa Miikka Nieminen ja tyttärensä sulhanen Heikki Vestman.
Korhola korostaa pätevyyden olleen päällimmäinen rekrytointiseikka molempien avustajiensa kohdalla. Sekä Nieminen että Vestman olivat Korholan avustajina myös viime parlamenttikauden aikana.
- Heidän palkkaamisensa voisi olla ongelma, jos heidän pätevyytensä voitaisiin asettaa kyseenalaiseksi, mutta kun näin ei ole tapahtunut, Korhola sanoo.
Hän kuitenkin myöntää ymmärtävänsä, jos herää kysymyksiä siitä, että kolmesta avustajasta kaksi on lähisukua.
Heikki Vestmanista Korhola kertoo, että palkkauksen tapahtuessa Vestman ei vielä ollut Korholan tyttären Reeta-Leena Korholan poikaystävä, vaan heidän suhteensa alkoi vasta sen jälkeen, kun Vestman tuli Korholan avustajaksi.
- En siis palkannut avustajakseni tyttäreni poikaystävää.
Suomalaisten europarlamentaarikoiden avustajavalinnat selviävät lähiviikkoina. Useimmilla mepeillä on kolme avustajaa, kaksi Brysselissä ja yksi Suomessa.
Keskiviikkona kristillisdemokraattien edustaja Sari Essayah kertoi palkanneensa Brysseliin avustajikseen avioparin, kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän pääsihteerin Merja Eräpolun ja KD-lehden päätoimittajan Esa Erävalon.
Mikä muokkaa eniten Suomi-kuvaa? - osallistu äänestykseen20.03.2010 08:07
Lapissa rakennettiin parempaa Eurooppaa ulkoministeri Alexander Stubbin johdolla, David Beckham saapui leikkaukseen Turkuun. Mikä tai kuka muokkaa mielestäsi eniten Suomi-kuvaa?Lue
Ahdistelija kiikaroi lapsia Tampereella19.03.2010 21:57
Tampereen Atalassa liikkuu mies, joka kiikaroi ja uhkailee lapsia. Asiasta kertoo Aamulehti verkkosivuillaan.Lue
Varo näitä urkkijoita!19.03.2010 21:30
Poliisi varoittaa urkkijoista, jotka yrittävät udella pankkitilitietoja.Lue
Juna kärysi - presidentti Halonen joutui hankeen19.03.2010 18:46, päivitetty 19.03. 21:01
Helsingistä Kouvolaan kulkenut Intercity-juna joutui pysähtymään Mäntsälän pohjoispuolelle, kun juna alkoi yhtäkkiä savuta. Kyydissä oli myös presidentti Tarja Halonen.
Olitko paikalla? Lähetä kuva multimediaviestinä IS:n toimitukseen numeroon 13456.Lue
Koulutaksi kolarissa - kolme lasta loukkaantui19.03.2010 19:58
Neljä ihmistä loukkaantui lievästi koulutaksin ja toisen auton kolarissa Kemijärvellä perjantaina. Loukkaantuneista kolme oli koululaisia.Lue
Korhonen siirtymässä Turun kaupungin johtoon19.03.2010 18:13
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen on siirtymässä Turun apulaiskaupunginjohtajaksi hyllytetyn Tero Hirvilammin (sd) tilalle.Lue
Thors: Isoäideillä kahden presidentin tuki19.03.2010 18:06
Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (r) mukaan korkein hallinto-oikeus (KHO) olisi voinut päätyä toisenlaiseenkin ratkaisuun egyptiläisen ja venäläisen isoäidin käännytyspäätöksissä.Lue
Käännytettävän isoäidin poika: Vielä on toivoa19.03.2010 17:32
Egyptiläisisoäiti Eveline Fadayelin perhe kertoi perjantaina saaneensa toivoa presidentti Tarja Halosen kannanotosta.Lue
Brax: Halonen ei ole isoäitimielipiteineen yksin19.03.2010 17:14
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) pitää tervetulleena tasavallan presidentti Tarja Halosen ulostuloa niin kutsutussa isoäitipäätöksessä.Lue
Professori: Isoäidin käännytyspäätöstä ei todennäköisesti pureta19.03.2010 16:37
Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätösten purkaminen on mahdollista, jos lakia on sovellettu väärin.Lue
Vanhanen satamalakosta: Suomen luotettavuus meni19.03.2010 16:06, päivitetty 19.03. 16:33
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mielestä ahtaajien lakko vei Suomelta luotettavuutta tavarantoimittajana. Myös välittömät menetykset olivat suuret.Lue
Suomen Kuvalehdessä outo mainoskampanja19.03.2010 16:19
Suomen Kuvalehden tuoretta numeroa (11/2010) selaileva lukija saattaa jossain vaiheessa hieraista silmiään.Lue
Halonen jyrähti: Isoäitien käännytyspäätökset kohtuuttomia19.03.2010 15:50, päivitetty 19.03. 16:14
Presidentti Tarja Halonen pitää isoäitien käännytyspäätöksiä oikeustajun vastaisina.Lue
Mies kuoli tulipalossa - toinen pelastui19.03.2010 16:03
Iäkäs mies kuoli tulipalossa Lahden Hennalan kaupunginosassa perjantaina päivällä.Lue
Auto törmäsi kylkeen - mies kuoli19.03.2010 15:42
79-vuotias mies kuoli liikenneonnettomuudessa Outokummussa perjantaina.Lue
Laivastovierailulla humalassa riehuneelle upseerille sakot19.03.2010 14:13, päivitetty 19.03. 15:24
Ohjusvene Raahella viime vuoden elokuussa rähinöinyt teknikkokapteeniluutnantti on tuomittu sakkorangaistukseen. Tuomio tuli esimiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä pahoinpitelystä.Lue
Miestä syytetään teinityttöjen hyväksikäytöstä19.03.2010 15:01
Syyttäjä vaatii helsinkiläismiehelle vankeutta seitsemän teinitytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä.Lue
Vankien kuljetuksen yksityistämistä vastustetaan19.03.2010 14:55
Vankilavirkailijain Liitto VVL ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL haluavat pitää pantarangaistuksen valvonnan viranomaisilla.Lue
Pekka Tarjanne on kuollut19.03.2010 14:17
Postin entinen pääjohtaja ja entinen ministeri Pekka Tarjanne on kuollut.Lue
Satamalakko: AKT ei saanut erorahojaan19.03.2010 13:46
Ahtaajien palkankorotukset vastaavat autoliikenteen sopimusta. Palkat nousevat huhtikuun alussa 0,6 prosenttia, lokakuun alussa 0,7 prosenttia ja vuoden 2011 huhtikuussa 0,6 prosenttia.Lue
- Satamalakko päättyy (19.03. 13:45)
- Bensavarkaat veivät satoja litroja polttoainetta (19.03. 12:47)
- Poliisivankilassa ei saa pitää alastomana (19.03. 12:37)
- Hometta lasten puurojauheessa (19.03. 12:28)
- Johan Johansson on valittu RKP:n uudeksi puoluesihteeriksi (19.03. 12:22)
- Stubb arvostelee maahanmuuttokeskustelua pölhöpopulismista (19.03. 12:21)
- Pihapiiristä löytyi susien tappama peura (19.03. 12:19)
- Hus sai huomautuksen virkojen lainvastaisesta täytöstä (19.03. 12:14)
- Yle: Satamalakko on loppumassa (19.03. 11:51)
- Thors toivoo puolueilta selvää hajurakoa populismiin (19.03. 11:40)
- Kova taistelu Espoon "vallesmannin" paikasta (19.03. 11:38)
- Björn Wahlroosilla ratkaisu Suomen talouden tasapainottamiseen (19.03. 11:07)
- Kotkan satama rauhoittui (19.03. 10:51)
- 16-vuotias Jussi pian kolme viikkoa kateissa (19.03. 10:38)
- Tänään selviää: Lähteekö Jäätteenmäki vai ei? (19.03. 10:30)
- Varo 950 000 euron "arpajaisvoittoa" (19.03. 10:26)
- Venäjän ainoa suomenkielinen lehti ahdingossa (19.03. 10:05)
- Joka toinen rahoittaisi Ylen verovaroilla (19.03. 10:03)
- Ambulanssi syttyi tuleen terveyskeskuksessa - potilaita evakuoitiin (19.03. 09:52)
- Alle 15-vuotiaiden ikäluokka on ennätysmäisen pieni (19.03. 09:35)
- Viikonlopun sää: räntää ja loskaa (19.03. 09:27)
- Viestintävirasto pitää yhä Digitan hinnoittelua lainmukaisena (19.03. 08:55)
- Satamalakkoon sovintoesitys (19.03. 08:51)
- Yle: Suomesta viety vaarallisia akkuja Baltian maihin (19.03. 08:48)
- Räntäkeli aiheutti paljon peltikolareita yöllä (19.03. 08:15)
- Räntäkeli aiheutti peltikolareita, päätiet yhä sohjoisia (19.03. 07:28)
- Syyttäjät hukkumassa jutturuuhkaan (19.03. 07:18)
- Itä-Uudenmaan käräjäoikeus palaa tänään Afrikasta (19.03. 07:14)
- Kansanedustaja kaatui portaissa - vakava niskavamma (19.03. 06:03)
- Etelä-Suomessa ulosajojen suma jäisillä teillä (18.03. 21:34)
- Satamalakon ratkaisua ei näkyvissä (18.03. 21:31)
100 tuoreinta- Silvio Berlusconi: Naisia riittää jonoksi asti(19.03. 22:36)
- Ainakin 200 kullankaivajan pelätään kuolleen(19.03. 22:20)
- Miljardihuijari Madoff hakattiin vankilassa rahan takia?(19.03. 17:57)
- Jemenin presidentti uskoo pohjoisen sodan olevan ohi(19.03. 16:03)
- Tallinnan lentoturma uhkaa kaupungin juomavettä(19.03. 14:06)
- Brittijoukot valtaavat Punaisen torin voitonpäivänä(19.03. 13:37)
- Chilen jälleenrakennus maksaa 30 miljardia dollaria(19.03. 12:25)
- Kvartetti vaatii Israelia keskeyttämään siirtokuntien rakentamisen(19.03. 12:21)
- Kuulutus tavaratalossa: kaikki mustaihoiset olkaa hyvä ja poistukaa(19.03. 12:17)
- Ruotsin veteraanit saamassa oman muistopäivän(19.03. 12:10)
- Mielenosoittajat torjuivat neuvottelutarjouksen Thaimaassa(19.03. 10:45)
- Venäjän ainoa suomenkielinen lehti ahdingossa(19.03. 10:15)
- Amerikkalaiskenraali: Srebrenican verilöyly johtui homoista(19.03. 09:40)
- Laituri petti, hääväki järveen - katso hupaisat kuvat!(19.03. 09:33)
- Löytyikö Aruballa kadonnut Natalee merestä?(19.03. 08:49)
URHEILU
- Ferrari-pomo kaksoisvoitosta: "Kasin arvoinen suoritus"(19.03. 22:47)
- Myös olympiakakkonen jää pois MM-kisoista(19.03. 22:00)
- Salibandyn runkosarjavoittaja jatkaa tutussa komennossa(19.03. 21:26)
- Ilves-omistaja otti kaiken syyn niskoilleen(19.03. 20:39)
- Tämä mainos oli Fifalle liikaa(19.03. 19:44)
- Yksi putosi pois MM-jalkapallon isännyyskisasta(19.03. 19:18)
- Olli mitalitaistossa MM-mäessä - Ahonen jossain ihan muualla(19.03. 18:31)
- Nieminen rökitti algerialaisvastustajansa(19.03. 18:01)
- Yhdistetyn kilpailujohtaja jätti tehtävänsä(19.03. 17:22)
- Onko tässä futisnurmien nolouden huippu? Katso ällöttävä video!(19.03. 16:53)
- Heikkinen ja Nousiainen jäivät pahasti jälkeen(19.03. 16:22)
- FIA jyrähti talleille - autoihin pikaisia muutoksia(19.03. 15:36)
- Liverpool sai vastuksen Portugalista(19.03. 15:05)
- Piste-ennätyksensä latonut TPS-tähti jatkaa Turussa(19.03. 14:53)
- Eva Wahlströmin vastustaja vaihtui jälleen(19.03. 14:43)
VIIHDE
- Aso ikävöi BB-taloa, mutta ei slummia - katso video(20.03. 08:06)
- Näin paljon tästä Carla Brunin peppukuvasta maksettiin(19.03. 23:50)
- Maajussi-Mikko: Olemme Hennan kanssa jo melkein pari(19.03. 21:23)
- Supertähtiä mukaan muumielokuvaan(19.03. 15:21)
- Aitolehti ja Berg saivat sakkoja(19.03. 14:07)
- Näin Sinkkuelämää-tähti juuttui lentokentän turvatarkastukseen(19.03. 13:41)
- Kuorosota: Kumpi voittaa?(19.03. 13:21)
- Tuomari Nurmio etsii tangoa uutuusleffassa(19.03. 12:14)
- Katherine Heiglin mekko hajosi kesken puheen - katso kuva!(19.03. 12:10)
- Bullockin miehen salarakkaasta paljastuu: natsitervehdyksiä, huumeita ja masennusta(19.03. 12:01)
- K18-peli: God of War III on peliverilöyly vailla vertaa - katso video!(19.03. 11:44)
- Profeetta - lue IS:n arvio elokuvasta!(19.03. 11:36)
- Vain IS: Katso Marco Bjurströmin ja Mikko Leppilammen yhteinen tanssi!(19.03. 10:51)
- Suomessa flopannut Paha perhe -elokuva pääsee leffateattereihin Ranskaan!(19.03. 10:30)
- Pamela Andersonin salainen ase tanssikisassa - liittyy rintoihin(19.03. 10:11)
HS.fi UUTISET - KOTIMAA- Lehti: Hätäkeskusratkaisua vaaditaan uusiksi (20.03. 07:40)
- Myyrät söivät 20 miljoonan euron edestä taimia eteläisessä Suomessa (20.03. 07:10)
- Isä ja poika sammuttivat vesiämpäreillä palon Järvenpäässä (20.03. 07:03)
- Säästöpaineet voivat johtaa vankikuljetusten yksityistämiseen (20.03. 05:08)
- Presidentti Halonen evakuoitiin rikkoutuneesta junasta Mäntsälässä (19.03. 20:45)
- Uusi Wincapita mainostaa itseään YouTubessa (19.03. 18:23)
- Venäläis-suomalainen poika saa jäädä vanhempiensa luokse (19.03. 17:54)
- Yo-terveystiedossa sai kuvata jalkapallon liikuntavammoja (19.03. 15:11)
- Rahan valta ärsyttää ja tulevaisuus askarruttaa nuoria (19.03. 14:36)
- Forssa tavoittelee junarataa (19.03. 14:16)
- Laivastovierailulla humalassa riehuneelle upseerille tuntuvat sakot (19.03. 14:10)
- Postin entinen pääjohtaja Pekka Tarjanne on kuollut (19.03. 13:36)
- Ambulanssi syttyi itsestään palamaan Kuhmoisissa (19.03. 10:03)
- Alle 15-vuotiaiden ikäluokka on ennätysmäisen pieni (19.03. 09:46)
TALOUSUUTISET- Katso mikä pankki on halvin (20.03. 06:03)
- Kuka katselee Facebook-profiiliasi? (19.03. 20:10)
- Greenspan: Sääntelyn pettäminen syy finanssikriisiin (19.03. 19:30)
- Alaiset ahtaajien ay-pomosta: Alistaja! (19.03. 18:46)
- Yöjunavuorojen palauttaminen tulisi kalliiksi (19.03. 18:44)
- British Airwaysin lakko alkaa keskiyöllä (19.03. 18:21)
- Vanhanen puhuu jo lakko-oikeuteen puuttumisesta (19.03. 17:53)
- Bensan hinta huippulukemissa (19.03. 17:07)
- Satamalakon vaikutukset jäivät vähäisiksi Outokummulle (19.03. 16:49)
- Nokian asema Euroopan luotetuimpana horjui hiukan (19.03. 16:32)
- Tullausepäselvyyksiä Vaconin Kiinan-tehtaalla (19.03. 16:13)
- Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi (19.03. 15:57)
- Virkamieslähde: Sarkozy vastustaa IMF-lainaa Kreikalle (19.03. 15:34)
- ¿Suomi on seuraava gastroturismitrendi¿ (19.03. 15:22)
- Työryhmä kiristäisi lakia ulkomaalaisten yrityskaupoista (19.03. 15:07)
STADI- Kokki sammutti rasvapalon huoltoasemalla (19.03. 19:23)
- Viikin Prisma evakuoitiin - katso kuvat (19.03. 17:06)
- Espan lumisohvalla vapaa paikka (19.03. 15:13)
- Vanha kauppahalli kiinni - kauppiaat suuttuivat (19.03. 14:33)
- Siskokset yrittivät tunkeutua asuntoon väkisin (19.03. 14:33)
- Kuplahalli romahti - katso kuvat (19.03. 09:14)
- Hurja ajokeli - autot luistelivat (18.03. 00:09)
- Hiihtäjänainen yllättyi ikävästi (18.03. 18:40)
- Junamatkustaja pääsi vahingossa ohjaamoon (18.03. 14:25)
- Vihreä vesi kummastutti Espoossa - katso kuva (18.03. 12:13)
- Asentaja menehtyi pudottuaan 7. kerroksesta (18.03. 11:00)
- Puhelinhuijari vei äideiltä tuhansia euroja (18.03. 08:23)
- Mies autoili kolmea huumetta veressä (18.03. 07:30)
- Varastetut arvonosturit suoraan tallinnanlaivoihin (17.03. 21:41)
- Yliopistorakennus vallattiin Helsingissä (17.03. 21:01)
HYVÄ OLO
- Varo näitä terveysvirheitä!
- Eikö läski lähde? Näin tuplaat treenitehosi!
- E-pillerit voivat pidentää elinikää
- Miehen epärehellisyys näkyy naamasta!
- Näin lemmikkisi pitää sinusta huolta!
- Tupakoija: vaivaako tupakkayskä ja krooninen keuhkoputkentulehdus?
- Tässä ovat vinkit kevyeen aamiaiseen!
- Kuntoon kesäksi - ota juoksuhaaste vastaan!
- Tässä on apua painonhallintaan!
- Nämä syyt saavat sinut kärsimään selkäkivusta
- Lue uusin Tohtori Kiminkisen Resepti!
- Polje, polje - ei se muuten kulje!
- Raskaana kannattaa katsoa iloisia elokuvia!
- Näin päihität kevätstressin!
- 10 pelottavaa unihäiriötä!
MUOTI & KAUNEUS
- Ota näiltä tähdiltä mallia ja matkusta tyylillä - katso kuvat!(20.03. 08:14)
- Näin pukeudut kuin Beckhamit!(19.03. 11:36)
- Kohulaulaja Amy Winehouse ryhtyi muotisuunnittelijaksi - katso kuvat!(18.03. 16:03)
- Merkkisaappaiden kopiot voivat pilata jalkasi!(17.03. 06:37)
- Näin järjestät trendikkäät ekohäät!(16.03. 16:30)
MATKAILU
- Mikä on ällöttävin ulkomaanruoka?(20.03. 00:15)
- Naisille omat vessat koneeseen?(18.03. 14:09)
- Saksalainen törsää lomallaan(17.03. 15:32)
- Maailman vihrein päivä(17.03. 07:06)
- Moukka ärsyttää matkalla!(17.03. 06:06)
ASUMINEN
- Näin korjattiin Suomen kamalin konttori - katso kuvat!(19.03. 07:24)
- Vau, mitä jääpuikkoja!(15.03. 06:44)
- Perennakuvia lähettäneiden kirjapalkinnot arvottu(14.03. 15:01)
- Mikko Rasila kokosi sisaruksistaan pesäpallojoukkueen(13.03. 08:41)
- Näin murtomies valmistelee iskua kotiisi(10.03. 13:20)
AUTOT
- Nissan Qashqai Ilta-Sanomien ensitestissä(20.03. 08:10)
- Huima tilanne! Henkilöauto rekan vietävänä satasen vauhdissa - katso video!(19.03. 14:01)
- Studebakerin mainos näkyy yhä sateliittikuvissa - katso kuvat!(17.03. 09:56)
- Koeajossa uhmakas Dodge Journey(17.03. 07:20)
- Tämä auto kulkee kahvilla - katso kuva!(12.03. 09:39)
RUOKALA
- Michelada olutjuoma ja margarita (15.3.2010)
- Guacamole (15.3.2010)
- Nachot makkara-olutkastikkeella (15.3.2010)
- Chili con carne (15.3.2010)
- Hot chocolate - kuuma suklaajuoma (8.3.2010)
MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200
Tuoreimmat uutiset
- Ota näiltä tähdiltä mallia ja matkusta tyylillä - katso kuvat! (08:14)
- Mikä muokkaa eniten Suomi-kuvaa? - osallistu äänestykseen (08:07)
- Aso ikävöi BB-taloa, mutta ei slummia - katso video (08:06)
- Varo näitä terveysvirheitä! (07:50)
- Eikö läski lähde? Näin tuplaat treenitehosi! (07:49)
- Mikä on ällöttävin ulkomaanruoka? (00:15)
- Näin paljon tästä Carla Brunin peppukuvasta maksettiin (19.03. 23:50)
- Ferrari-pomo kaksoisvoitosta: "Kasin arvoinen suoritus" (19.03. 22:47)
- Silvio Berlusconi: Naisia riittää jonoksi asti (19.03. 22:36)
- Ainakin 200 kullankaivajan pelätään kuolleen (19.03. 22:20)
- Lisää
Katso videot!
Olympiamitalisti Peetu Piiroinen spedeili kilpaa
Mikko Leppilampi: Tanssii Bjurströmin kanssa
K18-peli: God of War III on peliverilöyly vailla vertaa
Löysikö pariskunta kadonneen Nataleen ruumiin merenpohjasta?
Heikki Kovalainen piipahti Suomessa
Huima tilanne! Rekka työnsi henkilöautoa pitkin maantietä
Sandra Bullockin suhde kriisissä
Ryöstäjä ampui viimeistä työvuoroaan tekevän myyjän
Huippumalli-kisaaja hakee Suomen Big Brotheriin
Hupsista! Poliisin huumeet päätyivät romukauppaan
Johnny Depp hauskuutti uuden leffansa kuvauksissaMUISTA TV-LEHTI

Mikä maalaissarjoissa viehättää?
Voiko kielen oppia kuukaudessa?Sääuutiset

Sääuutiset
IS:n lukijoiden sääkuvat
Missä sataa? Katso sadetutkasta!
5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaanAsenna IS-uutisvahti
Kokeile uutisvahteja!Sieltä se löytyy!

Autot
Moottoripyörät
Mönkijät
Huonekalut
Lastenvaunut ja -rattaat
Viihde-elektroniikka
Rakentaminen
Jätä ilmainen ilmoitus


















