SDP, kokoomus, Mieto ja Niinistö palauttavat Nova-rahoja

16.09.2009 16:28, päivitetty 16.09. 19:58

 Kiinteistökonserni Nova Groupin konkurssipesään on alkanut norua palautuksia rahoista, joita yhtiö jakeli viime eduskuntavaalien alla.

Keskiviikkona tuli julki, että eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) on palauttanut muutama päivä sitten konkurssipesään 3 700 euroa.

Hän sai viime eduskuntavaaleja varten Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä 10 000 euroa, ja Nova Group oli yksi yhdistyksen keskeisistä rahoittajista.

Myöhemmin päivällä myös SDP ilmoitti tilittävänsä vaalirahoja takaisin. Puoluesihteeri Ari Korhonen kertoi STT:lle, että konkurssipesään palautettava summa on 3 572 euroa.

SDP sai eduskuntavaalien alla KMS:ltä 10 000 euron lahjoituksen. Tästä lahjoituksesta Novalle palautetaan nyt summa, joka vastaa Novan osuutta yhdistyksen jakamasta vaalituesta.

Korhonen ei halunnut ottaa kantaa siihen, pitäisikö kaikkien Nova-tukea saaneiden palauttaa rahat.

Hän totesi kuitenkin, että keskustan puoluetoimistossa perustettu KMS-yhdistys voisi jollakin tavalla olla asiassa aktiivinen. Sieltä rahaa on jaettu ja heillä on oleellista tietoa, Korhonen sanoi. Vanhanen: Prosessi kesken

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ei ole ainakaan vielä palauttamassa Nova Groupin konkurssipesälle keskustan yhtiöltä saamia vaalirahoja, koska oikeusprosessi on vielä kesken.

Niinistön esimerkki rahojen palautuksesta ei muuta tilannetta, Vanhanen sanoi.

Vanhasen puoluetoverin, kansanedustaja Juha Miedon Niinistö sen sijaan sai liikkeelle. Mieto kertoi tilittäneensä konkurssipesälle 1 800 euroa.

Summa on laskennallinen Novan osuus Miedon KMS-yhdistykseltä saamastaan 5 000 euron vaalituesta.

Jos tarkemmissa selvityksissä ilmenee, että jotakin vielä puuttuu, "sitten maksetahan lisää", hän sanoi.

Mieto sanoi lähteneensä asiassa heti liikkeelle, kun kuuli Niinistön palauttaneen rahansa.

Nova Groupin pesänhoitaja Pekka Kokko vahvisti saaneensa tiedon rahojen tilittämisestä. Tilitietoja hän ei ollut vielä nähnyt.

Mieto kuului siihen harvalukuiseen kansanedustajajoukkoon, joka ilmoitti KMS-yhdistykseltä saamansa tuen jo alkuperäisessä vaalirahailmoituksessaan.

Ensimmäisenä rahoja palautti kansanedustaja Marja Tiura (kok), joka tilitti konkurssipesälle elokuun lopussa runsaat 850 euroa.

Häntä tukenut yhdistys MJT-Klubi palautti 5 000 euroa.

STT





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]