EU-komissio on huolissaan etenkin nuorten taipumuksesta kuunnella musiikkia liian kovalla äänenvoimakkuudella.
EU-komissio on huolissaan etenkin nuorten taipumuksesta kuunnella musiikkia liian kovalla äänenvoimakkuudella.

EU huolestui nuorten kuulosta - haluaa volyymirajat mp3-soittimiin

28.09.2009 16:49

 EU-komissio haluaa kannettaviin mp3-soittimiin selvät merkinnät vaarallisista volyymitasoista.

Komissio on huolissaan etenkin nuorten taipumuksesta kuunnella musiikkia liian kovalla äänenvoimakkuudella.

EU-komissio valtuutti maanantaina unionin standardisointiviranomaiset laatimaan turvallisuusstandardit musiikkisoittimille.

- Erityisesti nuoret eivät välttämättä lainkaan tiedä, että he musiikkia kovaa kuunnellessaan asettavat kuulonsa vaaraan. Saattaa mennä vuosia ennen kuin kuulovauriot havaitaan, ja silloin on jo liian myöhäistä, kuluttaja-asioista vastaava komissaari Meglena Kuneva sanoi Brysselissä.

Komission mukaan musiikin kuuntelu alle 80 desibelin voimakkuudella ei ole vaarallista, mutta jos kuuntelee musiikkia esimerkiksi 89 desibelin voimakkuudella tunnin päivässä, aiheutuu siitä ennen pitkää pysyviä kuulovaurioita.

Komission mukaan EU:ssa on 50-100 miljoonaa musiikkilaitteiden päivittäistä käyttäjää. Heistä noin 5-10 prosenttia kuuntelee musiikkia liian kovalla äänenvoimakkuudella.

STT





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]