Vuorineuvos: Yritysjohdon palkat karanneet käsistä

11.11.2009 06:00, päivitetty 11.11. 08:42

Tauno Matomäen mielestä suuret palkat ovat poikineet yrityksissä vain ongelmia.

 Vuorineuvos Tauno Matomäki sanoo, että yritysjohdon palkat ovat Suomessa tolkuttomia.

- Palkat ovat kaksin- tai kolminkertaistuneet kohtalaisen lyhyessä ajassa. Sitten on vielä nämä käsittämättömät bonukset, jotka ennen olivat kymppitonneja mutta nyt puhutaan miljoonista. Systeemi on karannut käsistä, Matomäki kommentoi IS:lle tiistaina.

IS vertasi viime viikolla johtajien palkkoja perusduunarien liksoihin. Selvisi, että duunari ei pysty koko työuransa aikana tienaamaan yhtä paljon kuin pörssiyhtiön pomo yhdessä vuodessa.

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz totesi tiistaina Iltalehdessä, että edelliset vuorineuvospolvet tekivät täysillä töitä paljon pienemmillä palkoilla.

- Näin se on. Ei korkeiden palkkojen hyvyydestä kovin suuria näyttöjä ole, metalli- ja metsäteollisuudessa mittavan uran tehnyt Matomäki arvioi.

Matomäki sanoo, että ylisuuret palkat ovat poikineet yrityksissä lähinnä ongelmia.

- Ne herättävät katkeruutta työntekijöissä ja vaikeuttavat näin kohtuullisten palkkaratkaisujen saamista muille henkilöstöryhmille. Sitä ei koeta oikeudenmukaiseksi, jos joku saa sata kertaa enemmän kuin joku muu.

Yritysjohdon suuria palkkoja perustellaan usein sillä, että ilman kunnon houkuttimia suomalaiset osaajat karkaavat ulkomaille.

- Ei ihmiset palkan takia juuri ulkomaille lähde. En minä siihen usko. Se on hokema, jossa ei taida olla paljon perää.

Tunnetusti vastuu johdon palkoista kuuluu yrityksen omistajille, joita hallitus edustaa.Ovatko omistajat siis väärässä?

- Yksityisissä pörssifirmoissa omistajuus on paljolti ulkomailla. Hallituksissa istuu sen verran ulkomaalaisia, että he pitävät luonnollisina näitä korkeita palkkoja.

- Suomalaiset eivät näistä päätä paitsi valtionyhtiöissä, joissa taas on osaamattomuutta. Valtio on ollut erityisen huono omistaja ja esimerkki palkitsemisessa.

Valtio-omistajan tänä vuonna tekemän uuden linjauksen mukaan palkan päälle tuleva bonus voi olla korkeintaan 40 prosenttia palkasta.

- Poliitikkojen määräyksiä on erityisen helppo kiertää muuttamalla nimityksiä ja antamalla palkankorotuksia.

Mika Koskinen

Tienaavatko yritysjohtajat jo liikaa?






 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]