Sijoitetut lapset kertovat: "Mua on lyöty ja raahattu käsistä"

14.11.2009 07:39

 "Mua on lyöty ja raahattu käsistä. Kun isä ja äiti tappeli oli tosi surullista katsoa sitä vierestä. Olin samassa huoneessa, pelotti itteni puolesta, että sattuuko mua ja äitini puolesta " , 9-vuotias huostaanotettu poika kertoo Pesäpuu ry:n videolla "Kuinka paljon mahtuu pieneen sydämeen ".

Videolla 3-14-vuotiaat sijoitetut lapset kertovat kokemuksistaan sanoin ja kuvin. Jokainen lapsi on piirtänyt sydämensä ääriviivat ja värittänyt sydämensä eri tunteita kuvaavilla väreillä. Värit kuvaavat iloa, surua, vihaa, epämääräistä tunnetta ja pelkoa.

"Kerran äiti ja isä meni kauppaan ja se kauppareissu kesti monia öitä. Sisko teki mulle leipää, jossa oli kovaa juustoa, suolaa, pippuria ja sinappia. Pysty sitä syömään jotenki. Kyllä mä siitä saatoin tottua, että oon nytte kaikkiruokane ", 9-vuotias tyttö kertoo.

IS julkaisee Pesäpuu ry:n videon Lapsen oikeuksien sopimuksen kunniaksi. YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 20 vuotta 20. marraskuuta. Lastensuojelun tarve on Suomessa vuosi vuodelta lisääntynyt.

Yli 67 000 lasta oli viime vuonna lastensuojelun asiakkaana. Kodin ulkopuolelle oli sijoitettu 16 608 lasta. Heistä 11 804 oli huostaanotettuina tai kiireellisesti sijoitettuina.

Viime vuonna tehtiin 76 007 lastensuojeluilmoitusta. Ne koskivat 50 127 lasta.

- Huostaanotetut lapset ovat Suomessa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. He ovat kokeneet vähintäänkin yhden ellei useammankin trauman elämässään. Syntymäkodissa on voinut olla päihteiden käyttöä, mielenterveysongelmia, kaltoin kohtelua tai äkillinen kuolemantapaus. Nämä lapset tarvitsevat tukea selviytyäkseen, Pesäpuu ry:n kehittämispäällikkö Christine Välivaara sanoo.

Välivaaran mukaan on tärkeää tukea myös lapsen biologista perhettä, sillä se tukee lapsen sijoitusta ja lapsen selviytymistä.

- Lasten perhesijoituksiin pitäisi panostaa nykyistä enemmän. Meillä puolustetaan laitossijoituksia sillä, että lasten ongelmat ovat aiempaa vakavampia ja vaikeimpia. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus perheeseen. Sijaisperhe tarjoaa lapselle kasvuympäristön, joka mahdollistaa kiintymyssuhteen syntymisen ja pitkäaikaiset ihmissuhteet. Hyvällä valmennuksella ja riittävällä tuella sijaisperheetkin selviytyvät niistä, Välivaara uskoo.

Kuuntele sijoitettujen lasten omia kertomuksia ja katsele heidän sydäntensä kuvia Pesäpuu ry:n videolta. Pesäpuu ry on lastensuojelujärjestö, joka ylläpitää valtakunnallista lastensuojelun erityisosaamisen keskusta.

Sari Autio





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]