Murhattu Milla ja epäilty surmaaja tunsivat toisensa netistä

20.11.2009 16:51, päivitetty 20.11. 23:20

 Milla Heikkilän, 22, murhasta epäilty mies oli uhrille tuttu nettikeskustelun kautta.

Milla oli menossa katoamisiltanaan tapaamaan Karkkilaan miestä, joka nyt on vangittu epäiltynä henkirikoksesta.

-He ovat tunteneet jonkin aikaa, sanoi tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Jukka Kaski Länsi-Uudenmaan poliisista perjantaina.

Siihen Kaski ei osannut vastata, onko mies mahdollisesti ollut naisen ihastus.

Vuonna 1981 syntynyt karkkilalaismies vangittiin perjantaina Lohjan käräjäoikeudessa epäiltynä murhasta ja törkeästä ryöstöstä. Vangitsemisen perusteena olivat todennäköiset syyt.

Milla katosi Vihdin Nummelasta 19. päivä syyskuuta illalla. Surmaamisen epäillään tapahtuneen vielä saman illan tai seuraavan vuorokauden puolella.

Nettiprofiilit hävisivät

Milla ehti olla ennen löytymistään kohtalaisen pitkään kuolleena. Poliisi löysi ruumiin omien tutkimustensa avulla tämän viikon tiistaina Karkkilasta.

Ruumis sijaitsi maastossa paikassa, jossa se ei ollut sivullisten havaittavissa. Poliisi ei kerro ruumiin tarkkaa löytöpaikkaa eikä ota kantaa siihen, sijaitseeko se surmapaikan välittömässä läheisyydessä. Löytöpaikka ei ole kaupungin keskustan tuntumassa vaan etäämmällä.

Viimeinen havainto opiskelijanaisesta on katoamispäivän illalta lauantailta 19. syyskuuta, jolloin uhri jäi pois bussista Karkkilan linja-autoasemalla noin kello 22.40. Nainen nousi bussiin noin puolta tuntia aiemmin 2-tien pysäkiltä Vihdin Nummelan kohdalta.

Poliisi ei toistaiseksi paljasta henkirikoksen tekotapaa eikä sitä, onko epäilty tunnustanut kuulusteluissa surmanneensa naisen. Myöskään teon motiivista virkavalta ei lausu tässä vaiheessa mitään.

Uhrin omaisuudesta on kateissa ainakin lompakko. Vangittu mies on tällä hetkellä poliisin ainoa epäilty.

Milla Heikkilän ystävät vahvistivat IS:lle, että Heikkilän profiilit internetin yhteisöviestintäsivuilta hävisivät hänen katoamisensa yhteydessä. Hänellä oli sivut ainakin Facebookissa, Irc-galleriassa ja Kuvake.netissä.

Tutkinnanjohtajana toimivan Jukka Kasken tiedossa ei ole, että viranomaiset olisivat poistaneet profiilit.

-Yksi tutkintalinja on tämä, rikosylikomisario viittasi kadonneisiin nettiprofiileihin.

STT-IS





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]