Laukaalaisessa ravintolassa puukotettiin neljää ihmistä myöhään perjantai-illalla.Kuva: Janne Nousiainen
Laukaalaisessa ravintolassa puukotettiin neljää ihmistä myöhään perjantai-illalla.
Kuva: Janne Nousiainen

Puukko heilui baaritiskillä - neljä sairaalaan

21.11.2009 09:17, päivitetty 21.11. 12:45

 Puukko heilui hengenvaarallisesti yökerhon baaritiskillä Laukaassa lauantain vastaisena yönä. 20-vuotiaan paikallisen miehen äkillisen väkivallanteon kohteeksi joutui neljä nuorehkoa miestä.

Ravintola Kalliossa tapahtunut puukotus oli raju ja verinen. Uhrit tutkineen lääkärin mukaan kolme puukotettua sai ylävartaloonsa osumia, jotka olivat potentiaalisesti hengenvaarallisia. Neljäs uhri sai osuman jalkaan.

Onni oli kuitenkin matkassa. Keski-Suomen keskussairaalaan yöllä kiidätetyt uhrit on jo kotiutettu.

Poliisin alustavien tietojen mukaan puukottaja ei tuntenut kaikkia uhreja. Teon motiivit ja tapahtumien kulku ovat vielä epäselvät. Poliisin mukaan tilanne alkoi ja päättyi nopeasti. Epäilty saatiin kiinni ravintolan läheisyydestä.

Poliisi kumoaa myös nettikeskusteluiden huhut siitä, että kyse olisi ollut romanien välienselvittelystä. Sekä puukottaja että kaikki uhrit kuuluvat valtaväestöön.

Ravintola Kallio on Jyväskylän naapurissa sijaitsevan Laukaan keskustan ainoa yökerhotyyppinen ravintola.

Terho Vuorinen Jyväskylä





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]