IS - Ilta-Sanomat
Uutiset Suomi
 
Haun tuottaa 
 

Kaikkonen: En tiennyt tarkkaa kokouspalkkiosummaa

09.02.2010 18:45

 Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen kertoo, että hänelle selvisi vasta vähän aikaa sitten, minkä suuruisia kokouspalkkioita hän oli Nuorisosäätiöstä saanut.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran tarkastuskertomuksesta selviää, että Kaikkoselle maksettiin Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana esimerkiksi vuonna 2008 palkkioita yhteensä yli 42 000 euroa.

Kaikkonen toimi Nuorisosäätiön, osan kiinteistöyhtiöiden ja isännöintiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2005 syyskuun loppuun 2009.

Vielä syksyllä Kaikkosen kerrottiin saaneen Nuorisosäätiöltä palkkioina noin 20 000 euroa. Miksi et nyt korjannut summaa oikeaksi?

- Itsellänikään ei ollut tarkkaa summaa tiedossa. Tarkka summa selvisi itselleni vasta nyt, kun selvitys eteni, joitakin viikkoja sitten. Vuosi 2008 oli tällainen piikkivuosi: silloin oli paljon kokouksia, paljon työtä ja paljon vastuuta, Kaikkonen kertoi tiistaina.

Ara arvosteli sitä, että kokouspalkkiot ovat olleet normaaleja korkeampia verrattuna vastaaviin tehtäviin. Kaikkonen myöntää nyt, että jälkikäteen voi toki arvioida, että palkkiot ovat olleet yläkanttiin.

Kaikkosen mukaan julkisuuteen on muodostunut väärä kuva myös siitä, että viiden minuutin pikakokouksilla tahkottiin palkkioita. Näin ei toimittu, vaan palkkioita maksettiin asianmukaisista kokouksista, jotka kestivät tuntejakin, hän halusi korostaa.

"Matkat olivat henkilökunnalle,
ei luottamushenkilöille"


Ara kiinnitti huomiota myös siihen, että Nuorisosäätiö on käyttänyt matka- ja seminaarikuluihin vuosina 2006-2009 yhteensä noin 165 000 euroa. Nuorisosäätiön seminaari- ja tutustumismatkat suuntautuivat muun muassa Barcelonaan, Pariisiin, Malagaan, Prahaan ja Italian Modenaan.

Ara pitää matka- ja seminaarikuluja poikkeuksellisen suurina ottaen huomioon säätiön harjoittaman toiminnan eli asuntojen vuokraamisen nuorille sosiaalisin perustein.

Kaikkosen mukaan matkat ovat olleet henkilökunnan koulutus- ja seminaarimatkoja, eivätkä luottamushenkilöt - kuten hän itse - ole niihin osallistuneet.

Kohina Nuorisosäätiön ympärillä jatkuu, sillä ympäristöministeriö ilmoitti tiistaina, että se on pyytänyt Aran johtokuntaa käsittelemään tuoretta tarkastuskertomusta mahdollisimman pian. Ympäristöministeriö pyysi Aran johtokuntaa tekemään ministeriölle ehdotuksen toimenpiteistä, joihin sen mielestä kertomuksen johdosta olisi mahdollisesti syytä ryhtyä.

STT






 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

PELIKONE - yleisnosto

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]