
Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
Innovaatioyliopiston vastustajat valtasivat eduskuntatalon portaat
| 23.05.2008 15:32, päivitetty 23.05. 15:37 | ![]() |
Toistasataa opiskelijaa osoitti mieltään innovaatioyliopistohanketta vastaan eduskuntatalon edessä perjantaina puolilta päivin ennen eduskunnassa käytyä välikysymyskeskustelua.
Valmisteilla olevan yliopistouudistuksen käsittely eduskunnassa päättyi iltapäivällä hallituksen voittoon, ja eduskunta vahvisti luottamuksensa hallitukselle äänin 108-68.
Mielenosoituksen kutsui koolle Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen osasto, ja sen järjesti Vasemmistonuoret. Tilaisuus oli kaikille avoin.
Järjestävät tahot moittivat yliopistouudistusta hätiköidyksi ja ideologiavetoiseksi. Heidän mielestään yliopistouudistusta on markkinoitu tarpeella lisätä muun muassa kansainvälistä kilpailukykyä, mutta innovaatioille välttämätön akateeminen vapaus ei toteutuisi suunnitellussa Innovaatioyliopistossa.
Innovaatioyliopiston sijaan mielenosoittajat peräänkuuluttivat sivistysyliopistoa ja suunnitelmallista, sisältövetoista koulutuspolitiikkaa.
- Yliopistojärjestelmä kaipaa uudistamista, mutta nyt hallitus onhätiköimällä tuhoamassa sivistysvaltiomme peruspilarin. Emme voi hyväksyä sitä opiskelijoina, taiteilijoina emmekä Suomen kansalaisina, linjasi Taikin elokuva- ja lavastustaiteen opiskelijajärjestön ETL:n puheenjohtaja Mike Pohjola ennen mielenosoitusta.
- Huumepoliiseille ei rangaistusta(09.02. 15:45)
- Jalkajousella pankin ryöstänyt yhä karkuteillä(09.02. 15:29)
- Kuntasektori hyväksyi palkkasopimuksensa(09.02. 14:54)
- Vanhanen patistaa kuntia tehostamaan(09.02. 14:52)
- Onko jalkajousiryöstäjä sittenkin mies?(09.02. 14:37)
- Ilta-Sanomien jakeluauto varastettiin Eirassa(09.02. 14:21)
- Pertti Salovaara jättää eduskunnan(09.02. 13:50)
- Poliisi tutkii: Kuka varasti Poliisin mainokset?(09.02. 13:38)
- Apteekki myy pian lääkkeitä netissä(09.02. 13:16)
- Suomi on katkera Lipposelle(09.02. 12:28)
- Jyväskylän kaupungintalo kiinni peruskorjauksen takia(09.02. 12:22)
- Lääkärivälitysfirman toimitusjohtaja urakoi rikoksia(09.02. 12:21)
- Talvivaaran kaivoksesta myös uraania?(09.02. 12:18)
- Mika Myllylä ei halua tulla käräjille(09.02. 12:05)
- Putin ja Kaarle Kustaa huomenna Suomeen - katso aikataulu!(09.02. 12:02)
ULKOMAAT
- Europarlamentti hyväksyi uuden EU-komission(09.02. 15:33)
- Haitilaismies: Selvisin neljä viikkoa hengissä raunioissa(09.02. 14:53)
- Mitä iäkkäämpi äiti, sitä suurempi lapsen autismiriski(09.02. 13:53)
- Lumivyöryt tappoivat lähes 30 Afganistanissa(09.02. 13:03)
- Tutkijat: Saturnuksen kuussa voi olla elämää(09.02. 11:18)
- Tymoshenko ei tunnusta tappiota - jännitys kiristyy Ukrainassa(09.02. 10:46)
- Armeijan tukikohta vaurioitui rajussa palossa Norjassa(09.02. 10:34)
- Mormonimiehellä on peräti 46 lasta - katso kuva!(09.02. 10:30)
- Filippiinien joukkomurhasta nippu uusia syytteitä(09.02. 09:52)
- Rouva Obama taisteluun lasten ylilihavuutta vastaan(09.02. 09:30)
- Iran aloitti 20-prosenttisen uraanin valmistuksen(09.02. 08:50)
- Maanjäristystuhoja tutkinut kiinalaisaktivisti vangittiin(09.02. 08:20)
- Kuusi kuoli vanhustentalon palossa Espanjassa(09.02. 08:13)
- YK rajoitti ruoka-apua Haitissa kuponkihuijauksen takia(09.02. 07:01)
- Maanjäristys vavisutti eteläistä Meksikoa(09.02. 06:39)
VIIHDE
- Angelina ja Brad haastavat erouutisesta kertoneen lehden oikeuteen(09.02. 15:23)
- Dingon Neumann eroaa! Ei kolmansia osapuolia(09.02. 13:47)
- Näin X Factorin Renne kommentoi skinhead-taustaa(09.02. 12:09)
- Guns n' Roses Ruotsiin - saapuminen Suomeen lähellä(09.02. 12:02)
- Peter Andre Jordanin häistä: Olin enemmän sokissa Jacksonin kuolemasta(09.02. 10:40)
- He ovat kesämusikaalin Pirkko Mannola ja Åke Lindman!(09.02. 10:15)
- Tässä on Nico Rosbergin kaunis kulta - katso kuva(09.02. 08:59)
- Suomen kuumin bikinimalli paljastaa: Näin sain tämän vartalon - katso video!(09.02. 07:13)
- Amerikkalaiskanava: Britney Spearsin lapset kiidätetty sairaalaan(08.02. 23:22)
- Burleskilegenda Satan's Angel: Helsingissä on maailman parasta burleskia - katso video!(08.02. 21:44)
- Matkaoppaiden Terhi itki sydänkohtaukseen kuollutta naista(08.02. 19:30)
- Matkaoppaiden tämän illan jaksossa kuolee keski-ikäinen nainen(08.02. 15:03)
- Oslon euroviisuliput loppuivat 20 minuutissa(08.02. 14:14)
- X-tutka: X Factorista puuttuu X Factor!(08.02. 14:04)
- Madonnan uusi toyboy on 24-vuotias malli - katso kuvat komistuksesta(08.02. 13:39)
URHEILU
- Eremenko kehuu uutta vahvistustaan: Hoitaa asiat tyylillä(09.02. 15:49)
- Onko tässä kaikkien aikojen kaukolaukaus? Katso uskomaton video!(09.02. 15:20)
- Supermoto-Hermunen: Alan itkeä, jos en saa mitalia(09.02. 14:49)
- Tuomo Ruutu ei kadu tappeluaan: Tein kaiken oikein(09.02. 14:22)
- Red Bull -konsultti Kimin F1-paluusta: Vähintään kiinnostava ajatus(09.02. 13:56)
- Olympiapomo vaatii Venäjää pistämään dopingin kuriin(09.02. 13:52)
- Force Indialla kauden alla kova tavoite(09.02. 13:12)
- David Beckham teki Manchester Unitedille lupauksen(09.02. 12:42)
- Professori ennustaa: Suomi voittaa neljä olympiakultaa(09.02. 12:11)
- Suomalaispakki taklattiin tajuttomaksi NHL:ssä - katso video!(09.02. 12:07)
- Devils-koutsi antoi Salmelan telojalle synninpäästön(09.02. 12:04)
- Kansa on puhunut - ja se tahtoo Wayne Gretzkyn(09.02. 11:38)
- Hämäläinen sai Djurgårdenista heti oikean fiiliksen(09.02. 11:15)
- Nieminen ei ole saanut seuraavalta vastukselta erääkään(09.02. 10:52)
- Kimi Räikkönen: En voi voittaa tänä vuonna(09.02. 10:08)
HS.fi UUTISET- Ryöstäjä vei rahaa pankista jalkajousella uhaten (09.02. 15:36)
- Japanilaisyhtiö vääristeli lentokoneiden penkkien testituloksia (09.02. 15:35)
- Valtio tukee kulttuuritiloja 3,7 miljoonalla eurolla (09.02. 15:14)
- Europarlamentti hyväksyi komission Strasbourgissa (09.02. 15:11)
- Italia pohtii rangaistuksia lumivyöryjä aiheuttaville laskijoille (09.02. 15:02)
- Kuntasektori hyväksyi palkkasopimuksensa (09.02. 14:55)
- Tukholman paikallisliikenteen myöhästelyjä korvataan miljoonilla (09.02. 14:53)
- ManU-fani kiisti oikeudessa heittäneensä Bellamyä kolikolla (09.02. 14:34)
- Rintamamiestalo digitoitiin Kansallisarkistoon (09.02. 14:28)
- Sturenkatu avattu liikenteelle (09.02. 14:23)
- Vanhanen: Novan vaalituen ottaminen ei ole ollut laitonta (09.02. 14:19)
- Neumannit jättäneet avioerohakemuksen (09.02. 14:14)
- Huumepoliisien virkarikosjupakassa lähes kaikki syytteet hylättiin (09.02. 14:11)
- Tupakanpoltto lisää varsinkin nuorten selkäkipuja (09.02. 13:54)
- Salovaara ei asetu enää ehdolle eduskuntaan (09.02. 13:48)
TALOUSUUTISET- Sähkövika toi Sokokselle jättilaskun (09.02. 15:37)
- Fortum irtisanoo (09.02. 15:19)
- Sijoittajat rankaisevat Outotecia (09.02. 15:00)
- Suomenkin Prius-kuskeille korjaamokeikka (09.02. 14:50)
- Kauppaketju joutui pyöritykseen vessavalvonnasta (09.02. 14:39)
- Stockmannin alkuvuodessa nostetta (09.02. 14:20)
- Taas lähtee suomalaisviihdettä maailmalle (09.02. 13:58)
- TeliaSonera on jälleen vaikeuksissa Venäjällä (09.02. 13:36)
- Orionin tulos ja liikevaihto kasvussa (09.02. 13:16)
- OP-ryhmä aloitti prime-koron laskut (09.02. 13:09)
- Näitä katunäkymiä ei Googlesta löydy (09.02. 12:54)
- Swedbank teki neljännen tappion putkeen (09.02. 12:35)
- Tätä autoa et pian kaupasta saa (09.02. 12:15)
- Larox tappiolla loppuvuonna (09.02. 12:11)
- SAS:n tappio syveni jyrkästi (09.02. 11:18)
MATKAILU
- Äänestä kamalin lomamaa!(06.02. 09:26)
- Kanarian suosio yllättää(05.02. 12:18)
- Vielä ehdit kuokkimaan Victorian häihin!(05.02. 10:17)
- Rankkasateet toivat tulvia Kanariansaarille(02.02. 22:55)
- Kiistelly vartaloskannerit otettiin käyttöön(01.02. 17:12)
ASUMINEN
- Talouskriisi lisäsi vuokrarästejä(09.02. 06:07)
- Mikko Kuustosen lapsuus kaivoksen kupeessa(06.02. 10:20)
- Nyt alkoivat lakanoiden vaihtoviikot!(05.02. 06:56)
- Lumikolat myyty lähes loppuun(03.02. 13:09)
- Tämä palohälytin ei piipitä vaan...(03.02. 13:06)
AUTOT
- Tässä on uusi Porsche 911 - katso salakuvat tulevasta superautosta(09.02. 10:45)
- Uutta käyttöä nousukauden ikonille - kauko-ohjattava Hummer!(09.02. 10:45)
- Näin rutataan Dodge Viper - katso hurja video!(09.02. 10:14)
- Toyota kutsuu satoja tuhansia Priuksia korjauspajalle(09.02. 09:42)
- Iso Volvo ja pieni kone - toimiiko yhdistelmä?(09.02. 07:32)
RUOKALA
- Madekeitto (8.2.2010)
- Kukkaleipä (8.2.2010)
- Crème caramel (8.2.2010)
- Mausteiset karitsavartaat (1.2.2010)
- Seesamiperunat (1.2.2010)




Peruuta uutiskirjeen tilaus