Ilta-Sanomat
Islannissa on kuvattu erikoisen näköinen vesipeto.
Nyt suomalaisista kunnista puolet on alle 6000 asukkaan kuntia. Kuinka tulevaisuudessa?
Ruotsinkielinen Uudenmaan prikaati näyttäisi säilyvän Suomen puolustuskartalla.
Kauhavan sotilaskentän yllä ei kuulunut keskiviikkona tuttua jylinää. Hawkit päätettiin pitää maassa sen jälkeen, kun tieto Lentosotakoulun lakkauttamisesta aamulla saatiin.
Syyrian hallituksen joukot ovat kiihdyttäneet hyökkäyksiä kapinakaupunki Homsia vastaan.
Esimiehet syyllistyivät käräjäoikeuden mukaan kuolemantuottamukseen ja työturvallisuusrikokseen.
Lontoon poliisi teki keskiviikkona satoja ratsioita kaupungin katujengejä vastaan
Puolustusvoimat antavat usein virka-apua kadonneiden etsinnässä. Nyt avunanto uhkaa vaikeutua.
Omakotitalossa Kokkolassa syttyi keskiviikkona päivällä uhkaava palon alku.
Euroopan pakkaset voivat jatkua kuun loppuu.
Vihreiden ympäristöministeri Ville Niinistö rauhoittelee kuntaremontin epäilijöitä.
Ilmavoimien koulutus keskittyy vastedes Tikkakoskelle Jyväskylään.
Brittiläisen Janey Byrnen minipossuostos meni pahasti pieleen, kun röhkivä söpöläinen kasvoikin yli 100-kiloiseksi jättiläiseksi.
Uutistoimisto AP vahvistaa aiemman tiedon, jonka mukaan venäläiset ovat onnistuneet porautumaan napajään alla olevaan Vostok-järveen.
Kuntaliitto haluaa kunnille toisen lausuntokierroksen, kun hallitus on linjannut kuntauudistuksen kriteerit ja uudistukseen liittyvät selvitykset palveluista ovat valmistuneet.
Reserviupseeriliitto pelkää, että varuskuntaverkon harveneminen vaikuttaa maanpuolustustahtoon.
Hallitus lupaa toimia Salon seudun rakennemuutosten hoitamiseksi.
Monet Pohjois-Suomen ammattisotilaat huokaisivat helpotuksesta nähtyään keskiviikkona julkistetut Puolustusvoimien leikkauslistat.
Lentosotakoulun lakkauttaminen on Kauhavalla suuri yllätys.
Upseeriliiton mielestä Puolustusvoimien uudistus oli pakko tehdä.
Jämsässä arvioidaan, että Ilmavoimien teknillisen koulun sulkeminen pyyhkii pois satoja työpaikkoja suoraan tai välillisesti.
Kuntien ja kuntayhtymien velkataakka kasvoi viime vuonna runsaat 900 miljoonaa euroa, selviää Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.
Ely-keskus arvioi rakennemuutoksen syvenevän, vaikka Salossa osattiin varautua Nokian irtisanomisuutisiin.
Yksi yksikkö kasvaa ja saa ehkä jopa uusia tehtäviä.
Puolustusvoimien remontti- ja säästösuunnitelmat saavat kiitosta vihreiltä.
Keuruun pioneerirykmentin henkilöstö ei usko, että varuskunnan lakkauttaminen toisi lopulta paljoakaan säästöjä.
Metsäyhtiö Stora Enso kaavailee noin 130 työntekijän vähennystä Ruotsissa.
Pienen Avain-kustantamon perustaja Anna-Riikka Carlson, 37, siirtyy WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäälliköksi.
Suuri hallituspuolue SDP haluaa kuntauudistuksen, mutta ei innostu virkamiesten uusista kuntakartoista.
Lakialoite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi jätetään keskiviikkona iltapäivällä eduskunnalle.
Ahvenanmaa sai ennätysmäärän uusia asukkaita viime vuonna, ilmenee Ahvenanmaan tilasto- ja tutkimustoimiston väestökatsauksesta.
Keuruulla arvioidaan, että Pioneerirykmentin lakkauttaminen aiheuttaa viiveitä kadonneiden etsimiseen ja muuhun virka-apuun.
Eduskunnan puolustusvaliokuntaa johtavan Jussi Niinistön mielestä ehdotettu puolustusvoimien uudistus on odotettua suuremman mittaluokan katastrofi.
Oulun Puolivälinkankaalla ammuttiin kerrostaloasunnon ulko-oven läpi asuntoon.
Ilta-Sanomien lukija ihmettelee, ovatko hänelle tulevat oudot puhelut jonkinlainen huijaus.
Keskisuomalaiset kansanedustajat paheksuvat armeijan yksiköiden lakkautusaikeita maakunnassaan.
Auerin ns. seksirikosjutun syyttäjä vaihtuu
Opistoupseerien pääluottamusmies Markku Jokimies kuvaili ratkaisua jopa helpotukseksi vuosien liipasimella olon jälkeen.
Kova lumentulo viime päivinä on käytännössä estänyt kadonneen sipoolaisen Seppo Tapio Tirkkosen, 51, maastoetsinnät hänen kotiseudullaan.
Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok) on julkistanut kuntakarttansa.