
Kauhajoen surmaaja ampui lähes 200 laukausta
| 29.09.2008 16:14, päivitetty 29.09. 19:48 | ![]() |
Keskusrikospoliisi sai maanantaina päätökseen koulusurmien tapahtumapaikan teknisen tutkinnan Kauhajoella.
Tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Jari Neulaniemi kertoi Ilta-Sanomille, että ampujaksi epäilty Matti Saari, 22, ampui koulussa yhteensä lähes 200 laukausta. Saarella oli mukanaan useita panoslippaita.
Kaikkia Kauhajoen koulusurmien kuolonuhreja oli ammuttu. Joissakin uhreissa osumia oli noin 20. Saari ampui uhreja lähietäisyydeltä, ja luodit osuivat lähinnä päähän ja ylävartaloon. Neulaniemen mukaan ampujalla on ollut tarkoitus tappaa.
Poliisi tutkii tapausta kymmenenä murhana ja yhdeksänä murhan yrityksenä. Neulaniemen mukaan tapahtumaluokasta pääsi pakenemaan kolme tyttöä.
Loukkaantunut tyttö on vielä sairaalahoidossa, eikä poliisi ole vielä päässyt kuulemaan häntä. Neulaniemen mukaan loukkaantunutta ei oltu ammuttu, vaan hänen vammansa ovat sirpalevammoja.
Loput kuusi murhan yritystä liittyvät kohti ammuttuihin palomiehiin ja poliiseihin sekä luodeilta pelastuneeseen laitosmieheen ja yhteen oppilaaseen, jota kohti Saari ampui koulun käytävällä useita kertoja.
Neulaniemen mukaan Saari käytti puhelintaan tapahtuma-aikaan. Asia on tarkentunut kuulusteluissa ja varmistunut teletunnistetiedoista. Neulaniemi ei kuitenkaan täsmennä puhelujen määrää.
- Asian lopullinen selvitys vie ainakin kuukauden, Neulaniemi kertoi IS:lle.
Hänen mukaansa poliisi ei ole vielä ehtinyt tutkia Saaren tietokonetta.
- Motiiviin ei ole tullut tarkennusta. Olemme edelleen hänen jättämien viestiensä tietojen varassa, Neulaniemi kertoi.
Vielä ei voida varmuudella sanoa, oliko joku uhreista vielä hengissä, kun Saari sytytti luokkahuoneessa tulipalon.
Neulaniemen mukaan tutkinnassa ei ole tullut toistaiseksi esiin mitään, mikä viittaisi Saaren ja Jokelan kouluampujan Pekka-Eric Auvisen yhteydenpitoon.
Koulusurmien rikospaikkatutkinta valmistui
Käsiaseen hakijalta vaaditaan lääkärintodistus
Saaren aseen esitutkinnasta ehkä päätös tiistaina
Kauhajoen tragediasta toipuville toivotaan työrauhaa
Työryhmä: Joitakin käsiaseita kielletään kokonaanMUUT UUTISET AIHEESTA:
- Piispa Simo Peura Kauhajoen muistojumalanpalveluksessa: Jokaisen mentävä itseensä (28.9.2008)
- IS paljastaa: Esimies kielsi hakemasta Matti Saaren asetta (28.9.2008)
- Uhkatutkijat: Koulusurmia hautovan voi paljastaa etukäteen (28.9.2008)
- Sisäministeri Holmlund ei kommentoi IS:n Kauhajoki-uutista (27.9.2008)
- Krp:n julkaisema valokuva ei olekaan Kauhajoen surmaluokasta (26.9.2008)
- Liminka ja Haukipudas jäädyttivät käsiaselupien käsittelyn (26.9.2008)
- Käsiaseet vedettiin pois valtion huutokaupasta (26.9.2008)
- Krp julkaisi ensimmäiset kuvat Kauhajoen surmakoulusta (26.9.2008)
- Mikko Alatalo: Nettiin oma Karhuryhmä (26.9.2008)
- Kauhajoen tragedia: Ilmajoki menetti neljä (26.9.2008)
Poliisit epäilivät Matti Saarta tulevaksi kouluampujaksi08.12.2009 17:54
Kauhajoen kouluammunnan aseoikeudenkäynti jatkui tiistaina.Lue
Syytetyn kollega: Matti Saari sai pitää aseensa poliisin arvovaltariidan vuoksi04.12.2009 16:16, päivitetty 04.12. 17:08
Kauhajoen koulusurman oikeudenkäynnissä kuultiin tänään yllättäviä lausuntoja.
Syytetty komisario: Minun olisi pitänyt tunnistaa vaaraLue
Nuoret tekivät lyhytelokuvia Kauhajoen koulusurmista03.12.2009 07:45
Kauhajoen koulusurmat olivat neljän Kauhajoella opiskelevan media-assistentin lyhytfilmien aiheena.Lue
Kauhajoen kouluampumisen tutkintamateriaalia julki11.06.2009 07:43
Keskusrikospoliisi kertoo tänään Kauhajoen koulutragedian tutkinnan tuloksista. Samalla tulee julkiseksi osa jutun esitutkinta-aineistoa. Tiedotustilaisuus alkaa Vaasassa aamukymmeneltä.Lue
Johtavat poliisit: Kauhajoen aselupa johtaa syyteharkintaan26.11.2008 06:24
Johtavat poliisit uskovat, että tutkinnassa oleva Kauhajoen aseenkantojupakka johtaa syyteharkintaan. Tulilinjalle joutuisi silloin komisario, jota epäillään nyt tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.Lue
Opetusministeriö myönsi Kauhajoelle 265 000 euron avustuksen24.10.2008 15:50
Opetusministeriö tukee Kauhajoen koulusurmien jälkihoitoa 265 000 eurolla. Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) myönsi valtionavustuksen perjantaina.Lue
Laitosmies palasi Kauhajoen surmakouluun - Katso video08.10.2008 12:57, päivitetty 08.10. 18:06
Kauhajoen palvelualojen oppilaitoksen ovet avautuivat keskiviikkona tiedotusvälineiden edustajille. Matti Saaren ampumia luoteja koulun käytäville paennut laitosmies Jukka Forsberg palasi muistelemaan kauhunhetkiään surmapaikalle.Lue
Poliisi takoo järkeä koulu-uhkauksien tehtailijoille01.10.2008 15:35
Poliisi haluaa panna pisteen Kauhajoen tapahtumien jälkeisille koulu-uhkauksille. Poliisi vetoaa uhkauksia suunnitteleviin, jotta nämä miettisivät aikeitaan vielä kerran.Lue
Kauhajoen koulusurmien rikospaikkatutkinta valmistui29.09.2008 19:46
Kauhajoen koulusurmien tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Jari Neulaniemi keskusrikospoliisista kertoi alustavista tutkimustuloksista maanantaina.Lue
Asehuutokauppa peruttiin Kauhajoen ammuskelun takia29.09.2008 18:22
Sisäministeriö on päättänyt peruuttaa asehuutokaupan Kauhajoen kouluammuskelun seurauksena. Riihimäellä oli määrä myydä keskiviikkona noin 200 yksityisten omistamaa asetta.Lue
Kauhajoelle nimitettiin uusi poliisipäällikkö29.09.2008 18:14
Rikoskomisario Juha Järvelin nimitettiin maanantaina Kauhajoen poliisipäällikön määräaikaiseen virkaan. Nimityksestä kertoi Länsi-Suomen poliisin lääninjohto.Lue
Kauhajoen tragediasta toipuville toivotaan työrauhaa29.09.2008 16:29
Kauhajoen palvelualojen oppilaitoksella palattiin työhön maanantaina, vajaa viikko koulusurmien jälkeen.Lue
Poliiseille uudet ohjeet käsiaseiden lupamenettelyyn29.09.2008 06:24
Poliisit saavat tänään uuden ohjeistuksen käsiaseiden lupamenettelyyn. Uutta on, että luvan myöntämiseen tarvitaan kaksi poliisia.Lue
Neulaniemi: Ei tietoa, miten Saari valitsi surmapäivän28.09.2008 16:55
Kauhajoen koulusurmien tutkimuksissa ei tutkinnanjohtajan, rikostarkastaja Jari Neulaniemen mukaan ole tullut viikonvaihteessa esille mitään yllättävää tai aiemmista tiedoista poikkeavaa.Lue
- Erkki Liikanen järjesti treffit Anneli Jäätteenmäelle(14.03. 23:16)
- Tuomo Puumala ei hae keskustan puheenjohtajaksi(14.03. 21:20)
- Poliisi tutkii alkoholin osuutta Pyhäjärven autoturmaan(14.03. 19:03)
- Riippuliitäjä loukkaantui vakavasti Lappeenrannassa(14.03. 18:41)
- Pikkulapsi etsi äitiä - jäi ulos(14.03. 18:22)
- Satamalakko jatkuu toistaiseksi(14.03. 17:57)
- Nuorta naista epäillään Alko-murrosta Savonlinnassa(14.03. 17:27)
- Nuorimies kaahasi 125 km/t viidenkympin alueella(14.03. 17:03)
- Urpilainen: Oppositio otettava mukaan taloustalkoisiin(14.03. 16:29)
- Vasemmistoliitto vaatii nollatoleranssia ympärileikkauksiin(14.03. 15:27)
- Pekkarinen: Sähkömarkkinoiden spekulaatiot kuriin(14.03. 15:06)
- Joukkopahoinpitely Vantaalla - kymmenen hakkasi kurdimiestä(14.03. 13:26)
- Mustasukkainen mies löi saksilla toista miestä kaulaan(14.03. 12:36)
- Saariselän ulkoministerikokous saa jatkoa(14.03. 11:40)
- Pariskunnan riita päättyi puukotukseen(14.03. 11:02)
ULKOMAAT
- Sarkozy valmistautuu raskaaseen vaalitappioon(14.03. 22:21)
- Diplomaattien perheet pakenevat Pohjois-Meksikosta(14.03. 21:52)
- Oppositio syytti Putinin puoluetta vilpistä paikallisvaaleissa(14.03. 20:33)
- Arabiemiraatit syyttää brittipariskuntaa julkisesta suutelusta(14.03. 20:30)
- Bangkok varautuu mielenosoitusten jatkumiseen(14.03. 19:56)
- Georgian oppositio syyttää presidenttiä sotahuhusta(14.03. 16:32)
- Maa järisi Japanissa(14.03. 11:33)
- Henry Kissinger pääsi pois sairaalasta(14.03. 10:05)
- Kiina ojensi Yhdysvaltoja(14.03. 09:33)
- Venäjällä äänestetään aluevaaleissa(14.03. 09:31)
- Stubb: Lisää epävirallisia EU-kokouksia Suomeen(14.03. 09:24)
- 100 000 osoittaa mieltään Bangkokissa(14.03. 09:12)
- USA: Uusi ydinasesopimus Venäjän kanssa pian(14.03. 09:09)
- Voimakas maanjäristys ravisteli nyt Indonesiaa(14.03. 09:04)
- Georgiassa levisi sotapaniikki tv-ohjelman takia(13.03. 22:53)
VIIHDE
- X Factor: Vain Jonne jatkaa!(14.03. 20:59)
- Leppävirta putosi Kuorosodasta(14.03. 20:44)
- Roskaelokuvafestivaali oli kotimaisen indie-elokuvan juhlaa(14.03. 16:36)
- Cheryl Cole heitti pettäjämiehensä ulos talostaan(14.03. 15:25)
- Pamela Anderson kaipaa seksiä(14.03. 15:08)
- IS:n lukijat: Leppävirran aika pudota Kuorosodasta(14.03. 14:37)
- Twilight-tähti Robert Pattinson haluaa laulajaksi(14.03. 12:56)
- Onko tämä kaunis ja kuuluisa nenä leikattu?(14.03. 12:08)
- Mark Owen hakeutui vieroitukseen pelastaakseen avioliittonsa(13.03. 21:12)
- Yäk! Tämä laulajakaunotar ei pese hampaitaan(13.03. 19:37)
- Tämä kaunotar ei palaakaan Greyn anatomiaan(13.03. 17:47)
- Tiger Woods ja perhe asuvat saman katon alla(13.03. 15:29)
- Hollywood-tähdet erosivat(13.03. 15:26)
- X Factorissa sattuu ja tapahtuu sunnuntaina(13.03. 09:25)
- Avittavatko Marcon kaksospojat Kuopion kuoron finaaliin? Äänestä!(13.03. 08:06)
URHEILU
- Akillesjänne repesi: David Beckham leikataan Suomessa(15.03. 02:14)
- Leo Messi repi Valencian puolustuksen riekaleiksi(14.03. 23:50)
- Tylsä kisa - McLaren-pomo vaatii sääntömuutoksia(14.03. 22:54)
- Valtakausi ohi: Jelena Isinbajeva vain varjo entisestään(14.03. 21:55)
- Ovetshkin sikaili taas - katso video!(14.03. 21:27)
- ANAlyysi: Putoajakandidaattien määrä vähenee(14.03. 20:20)
- Lotus-pomo pyysi Kovalaiselta anteeksi(14.03. 20:13)
- Ammann Holmenkollenin valtias, suomalaiset kaukana kärjestä(14.03. 19:34)
- Tamgho hyppäsi 3-loikan maailmanennätyksen!(14.03. 19:12)
- Summasen Omsk kesälomalle(14.03. 18:50)
- Nico Rosberg löi legendan - Schumi voi elää kuutossijan kanssa(14.03. 18:46)
- Rooney ei hyydy - United takaisin kärkeen(14.03. 18:20)
- Norjalaiset juhlivat Oslon sprinttifinaaleissa(14.03. 18:17)
- Kovalainen paras tulokastallien kuski(14.03. 17:43)
- Ferrarille kaksoisvoitto! - Kovalainen 15:s(14.03. 17:15)
HS.fi UUTISET- Miehet saavat ylennyksen naisia helpommin ja nopeammin (15.03. 03:30)
- Oppositio syytti Putinin puoluetta vilpistä paikallisvaaleissa (15.03. 01:25)
- Beckham loukkaantui Milanin voitossa (15.03. 00:47)
- Perheväkivalta rehottaa Mongoliassa (15.03. 00:40)
- Lentokoneen moottoripalo aiheutti hälytyksen Helsinki¿Vantaalla (15.03. 00:30)
- Tukholman teknillistä korkeakoulua uhattiin internetissä (14.03. 23:48)
- Superhyökkääjä Ovet¿kin sikaili taas (14.03. 23:00)
- Diplomaatit pakenevat Pohjois-Meksikon väkivaltaisuuksia (14.03. 22:22)
- Sarkozylle povattiin tappiota aluevaaleissa (14.03. 22:03)
- Kirjastoja ei olla sittenkään lakkauttamassa Helsingissä (14.03. 21:00)
- Abien toinen koeurakka alkaa äidinkielen esseellä (14.03. 20:44)
- Tuomo Puumala tyytyi pyrkimään keskustan varajohtajaksi (14.03. 20:38)
- Wayne Rooney tuuletti taas kahdesti (14.03. 19:58)
- Vasemmistoliitto vaatii nollatoleranssia ympärileikkauksiin (14.03. 19:46)
- Kymmenen pahoinpiteli kurdimiestä juhlissa Vantaalla (14.03. 19:41)
TALOUSUUTISET- Ulkomaalaiset ottivat vallan Nokiassa (14.03. 20:01)
- Tehtaasta kohu: Töitä vain ulkomaalaisille (14.03. 19:00)
- Sosialisteille povataan vaalivoittoa Ranskassa (14.03. 18:36)
- Ahtaajien lakolle ei näy loppua (14.03. 17:45)
- Maailman rikkain mies: Kasvu löytyy lattareista (14.03. 17:03)
- "Lakko uhkaa koko British Airwaysin olemassaoloa" (14.03. 16:29)
- Liika itsevarmuus kostautuu miessijoittajille (14.03. 11:10)
- Japanissa voimakas maanjäristys (14.03. 10:25)
- Kiina aikoo kasvattaa tuontia (14.03. 10:00)
- Yhdysvallat siirtyy kesäaikaan (14.03. 09:21)
- Tässä on asuntorahoituksen seuraava fiasko (14.03. 07:03)
- Varo näitä huijauksia (14.03. 06:01)
- Jäisillä burgereilla päähän ¿ karmea raportti työoloista Briteissä (13.03. 17:15)
- EKP:n Trichet Kreikan matokuurista: Vakuuttavaa! (13.03. 16:09)
- He käyttävät eniten rahaa matkailuun (13.03. 15:05)
STADI- Kuski tajusi humalansa törmäiltyään penkkoihin (14.03. 22:12)
- Palokunta auttoi ambulanssin irti hangesta (14.03. 16:15)
- Kymmenen pahoinpiteli miehen sairaalaan juhlissa (14.03. 14:40)
- Sataan soittoon ei vastattu terveysasemalla (14.03. 13:45)
- Mustasukkainen mies löi miestä saksilla kaulaan (14.03. 13:05)
- Työntekijä esti vakavan leipomopalon (14.03. 12:54)
- ÿlytekniikka helpottaa Marja-Vantaan arkea (14.03. 11:09)
- Kauris pakeni dobermannia jäällä (13.03. 17:02)
- Kaljavarkaat painivat myyjän kanssa (13.03. 14:08)
- Pesuaineella lätrännyt mies pahoinpiteli naisen (13.03. 13:53)
- Kuoliko Bubi-huuhkaja? (12.03. 23:31)
- Paloauto romutti henkilöauton hälytysajossa (12.03. 19:45)
- Kissa livahti palavaan taloon - palokunta pelasti (12.03. 15:15)
- Mies kuristi naisen tajuttomaksi (12.03. 14:15)
- Bussi suistui tieltä peräänajossa - katso kuvat (12.03. 10:21)
HYVÄ OLO
- Arvaatko, minkä maiden naisilla ja miehillä on eniten seksikumppaneita?
- Roihauta romanssi uuteen kukoistukseen - 3 vinkkiä
- Työstressi voi jopa tappaa - tunnista ylikuormituksen merkit
- 10 tapaa toimia vihaisen naisen kanssa
- Kansallinen juoksuaika alkaa - tule mukaan!
- 10 pelottavaa unihäiriötä - osa 1
- Näin stressi vaikuttaa sinuun!
- Sikapiikki? Nein danke!
- Happi viinassa selvittää pään nopeasti!
- Näin miehelle kannattaa puhua!
- Tutkimus: Miesten seksielämä jatkuu pitempään kuin naisten
- Vain puolet suomalaisista ottanut sikapiikin
- Näin tohtori Kiminkinen neuvoo IS:n lukijoita!
- Näin paljon kaloreita tarvitset päivittäin
- Näin tv:n katselu vahingoittaa terveyttä!
MUOTI & KAUNEUS
- Madonna ja 13-vuotias Lourdes-tytär tekevät vaatemalliston(11.03. 11:31)
- Sandra Bullock ja Molly Ringwald luottivat lapsistylisteihin(09.03. 10:57)
- Oscar-gaalan noloimmat puvut!(08.03. 08:35)
- He olivat Oscar-illan upeimmat naiset!(08.03. 06:59)
- Lohenpunainen pysyy muodissa - katso kuvat!(06.03. 09:14)
MATKAILU
- Tässä ovat maailman turvallisimmat matkakohteet!(13.03. 09:07)
- Greta Garbo koneessa!(12.03. 15:33)
- Playa del Ingles - melkein kuin kotona(11.03. 10:59)
- Mallorca peittyi lumesta - katso kuva!(10.03. 18:59)
- Kerran elämässä -lomalle Antarktikselle(10.03. 11:19)
ASUMINEN
- Perennakuvia lähettäneiden kirjapalkinnot arvottu(14.03. 15:01)
- Mikko Rasila kokosi sisaruksistaan pesäpallojoukkueen(13.03. 08:41)
- Näin murtomies valmistelee iskua kotiisi(10.03. 13:20)
- Heidi Kyrö sai lapsena kipinän sisustukseen elokuvista(09.03. 10:13)
- Näin teet kaakeliremontin satasella - katso video!(04.03. 08:07)
RUOKALA
- Hot chocolate - kuuma suklaajuoma (8.3.2010)
- Mokkakuorrutteiset suklaamuffinit (8.3.2010)
- Appelsiini-suklaakakku (8.3.2010)
- Juureskeitto maalaisleivän sisällä (1.3.2010)
- Sipulikeitto ja juustoinen patonki (1.3.2010)
Videot Kauhajoelta

Poliitikot haluavat muutoksia Suomen aselakiin
Sanna pakeni laukauksia pöydän alle
Poliisi kertoo tapahtumien kulusta
Pääministerin tiedotustilaisuus Kauhajoella
Myöhäisillan tunnelmia Kauhajoelta
IS seurasi tiistai-illan tunnelmia Kauhajoella
Kooste poliisin tiedotustilaisuudesta Kauhajoella
Poliisin tiedotustilaisuus Kauhajoella tiistaina klo 18:00
Ampuja tuodaan Tampereen Keskussairaalaan
Uutistoimisto AP kertoo Kauhajoen ampumisesta
Ensimmäistä videokuvaa Kauhajoen ampumapaikaltaTuoreimmat uutiset
- Akillesjänne repesi: David Beckham leikataan Suomessa (02:14)
- Leo Messi repi Valencian puolustuksen riekaleiksi (14.03. 23:50)
- Erkki Liikanen järjesti treffit Anneli Jäätteenmäelle (14.03. 23:16)
- Tylsä kisa - McLaren-pomo vaatii sääntömuutoksia (14.03. 22:54)
- Sarkozy valmistautuu raskaaseen vaalitappioon (14.03. 22:21)
- Valtakausi ohi: Jelena Isinbajeva vain varjo entisestään (14.03. 21:55)
- Diplomaattien perheet pakenevat Pohjois-Meksikosta (14.03. 21:52)
- Ovetshkin sikaili taas - katso video! (14.03. 21:27)
- Tuomo Puumala ei hae keskustan puheenjohtajaksi (14.03. 21:20)
- X Factor: Vain Jonne jatkaa! (14.03. 20:59)
- Lisää





Peruuta uutiskirjeen tilaus





