
Kuva: Lehtikuva
Tamiflu ei ehkäisekään sikainfluenssan komplikaatioita!
| 21.12.2009 08:22 | ![]() |
Tamiflun käyttö sikainfluenssaan sairastuneilla, mutta muuten perusterveillä ihmisillä, on osoittautunut hyödyttömäksi, ilmenee Birminghamin yliopistossa Britanniassa tehdystä tutkimuksesta, joka julkaistiin joulukuun alussa arvostetussa British Medical Journalissa (BMJ).
Nick Freemantle ja Melanie Calvert havaitsivat tutkimuksessaan, ettei oseltamiviiri-lääkeaine (Tamiflun vaikuttava aine) ehkäise komplikaatioita sikainfluenssatartunnan saaneilla muutoin terveillä ihmisillä. Itse asiassa oseltamiviiri tarjoaa vain vaatimattomia hyötyjä sikainfluenssaviruksen aiheuttamien oireiden lieventämisessä.
Näin ollen tutkijoiden mukaan Tamiflun käyttö influenssan hoidossa on kliinisesti tarpeetonta.
Tutkimukset keskittyivät potilaisiin, joilla ei ollut taustalla muita sairauksia ja jotka muuten olivat terveitä ja joita oli jo varhaisessa vaiheessa hoidettu viruslääkkeillä. Analyysimme perusteella täytyy hoitaa 100-1000 optimaalisessa tilassa olevaa potilasta, jotta voidaan ehkäistä yhdellä ihmisellä keuhkokuumeen kehittyminen, Birminghamin yliopiston professori Nick Freemantle totesi tutkimuksestaan.
Freemantlen mukaan Tamiflun laajalle käytölle terveillä ihmisillä, joilla on kehittymässä influenssan kaltaisia oireita, ei löydy todisteita. Tamiflun käyttö on ollut valtavan yleistä tietyissä maissa, ja on jopa pelätty, että sikainfluenssavirus H1N1 tulisi vastustuskykyiseksi (lääkeresistenssi) viruslääkkeille.
Suomessa Tamiflun käyttö on ollut rajatumpaa, eikä suurin osa sikainfluenssatartunnan saaneista ole edes tarvinnut lääkehoitoa lieviin oireisiinsa.
Sikainfluenssa paljastunut jopa kausi-influenssaa lievemmäksi
Sikainfluenssa - kuka eniten vaarassa?
Tutkimus: Tamiflun edut mitättömiä lapsilla - Helistin.fi
Sikainfluenssa ja pienet lapset - Mitä vanhempien on hyvä tietää - Helistin.fi
Näin tiedät, onko lapsellasi flunssa vai sikainfluenssa - Helistin.fiMUUT UUTISET AIHEESTA:
- Sikainfluenssa ei vielä ohi - kuolemia maailmalla valtavasti (30.11.2009)
- Kaksi kiinalaiskoiraa sairastui sikainfluenssaan (29.11.2009)
- Levisikö sikainfluenssa rokotuslaboratoriosta vahingossa? (28.11.2009)
- Ruotsissa tutkitaan sikainfluenssarokotetun kuolemaa (26.11.2009)
- Täällä sikainfluenssa tarttui sikoihin? (26.11.2009)
- Pelastaako tämä härveli Linnan juhlat? (26.11.2009)
- Sikainfluenssa iski lastenlääkäriin kahdesti (26.11.2009)
- THL: Pandemrix-rokote sopii myös kananmunalle allergisille (24.11.2009)
- Sikainfluenssan mutaatiovirus myös Suomessa (24.11.2009)
- Sikainfluenssan huippu ohi Pohjois-Savossa (23.11.2009)
Vain puolet suomalaisista ottanut sikapiikin
Vain noin puolet suomalaisista on rokotettu sikainfluenssaa vastaan. Uutta tautiepidemiaa odotetaan ensi syksynä, ellei rokotusten suosio kasva.Lue
Hollanti yrittää kaupata sikainfluenssarokotteitaan
Hollanti haluaa myydä 21 miljoonaa tarpeetonta sikainfluenssarokotetta takaisin rokotteet valmistaneille lääkeyhtiöille. Hollanti ei rokotuksia enää tarvitse eikä mikään muu maa ole ollut halukas ostamaan niitä, Hollannin terveysministeriöstä kerrottiin lauantaina.Lue
Kaksi miljoonaa suomalaista ottanut sikainfluenssapiikin
Alle puolet suomalaisista on toistaiseksi rokotuttanut itsensä sikainfluenssaa vastaan.Lue
Sika- ja kausi-influenssarokotus samalla piikillä
Ensi syksynä ihmiset voivat todennäköisesti saada suojan sekä sikainfluenssaa että kausi-influenssaa vastaan samalla piikillä. WHO on suositellut näiden rokotteiden yhdistämistä.Lue
Saippuakauppiaat hyötyneet miljoonia euroja sikainfluenssasta
Sikainfluenssaepidemia ja sen ympärillä pyörinyt julkisuusmylly on tahkonnut jopa miljoonia euroja käsidesi- ja saippuakauppiaille.Lue
Perusterve nainen kuoli sikainfluenssan jälkitautiin
Etelä-Karjalassa on varmistunut yksi sikainfluenssaan liittyvä kuolintapaus. Lisäksi terveysviranomaiset selvittävät toisen henkilön kuoleman ja sikainfluenssan yhteyttä.Lue
Sikainfluenssa tappoi 46-vuotiaan naisen
46-vuotias nainen on menehtynyt sikainfluenssaan Lappeenrannassa. Hänellä ei ollut entuudestaan vakavia perussairauksia.Lue
Näin moni kuolee sikainfluenssaan Suomessa
Sikainfluenssaan kuolee Suomessa kaikkiaan 100-150 ihmistä, arvioi tutkimusprofessori Petri Ruutu.Lue
THL tutkii 36 kuoleman yhteyttä sikainfluenssaan
Suomessa yhteensä 36 ihmisen epäillään kuolleen sikainfluenssaan.Lue
Näin sikainfluenssa lähentää Pohjois- ja Etelä-Koreaa
Pohjois-Korea on hyväksynyt Etelä-Korean tarjouksen auttaa maata sikainfluenssan torjunnassa.Lue
Sikainfluenssa: Ruotsalaisia kehutaan
Euroopan terveysviranomaiset kehuvat Ruotsia tavasta, jolla se on rokottanut väestöään sikainfluenssaa vastaan.Lue
Sikainfluenssaan kuollut jo 17 suomalaista
Sikainfluenssaan on kuollut Suomessa jo 17 ihmistä. Heistä kuudellatoista on ollut vakava perustauti, joka on altistanut komplikaatioille.Lue
Sikainfluenssarokote lopussa Espoon terveysasemilta
Sikainfluenssarokotteet loppuivat maanantaina Espoon terveysasemilta. Tuolloin arveltiin, että seuraava rokote-erä saataisiin jakoon ensi viikolla. Kunta lupasi tiedottaa erikseen, kun rokotukset jatkuvat.Lue
Sikainfluenssa tarttunut ihmisestä sikaan Suomessa
Sikainfluenssaviruksen on todettu tarttuneen Suomessakin ihmisestä sikaan.Lue
- Yle: Suomen tilaamissa kuljetuskoptereissa pahoja puutteita(17.03. 23:07)
- Opiskelijat valtasivat yliopiston rakennuksen Helsingissä(17.03. 23:05)
- Satoja sikoja kuoli liekkeihin(17.03. 23:04)
- Neljän vuoden työ paloi - 150 000 euron vahingot(17.03. 22:21)
- Mitä nyt? Biaudet ei kisaakaan RKP:n puoluesihteerin paikasta(17.03. 20:13)
- Tämä suomalaismies sai Pepsin poistamaan sokerilimsat kouluista(17.03. 18:51)
- Miehelle ehdollista seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä(17.03. 17:45)
- Vanhemmat tuomittiin lasten hyväksikäytöstä vankeuteen(17.03. 16:51)
- Yle-lain sorvaaminen jatkuu(17.03. 16:04)
- Facebook-ahtaajien käyttö laajenee(17.03. 15:54)
- Isä sitoi lapsensa tunneiksi kylpyhuoneeseen - välttyi rangaistukselta hovissa(17.03. 15:30)
- Miestä viillettiin kasvoihin helsinkiläispubissa(17.03. 14:35)
- Keskusjärjestöt mukaan satamalakon sovitteluun(17.03. 14:33)
- SAK:n Lauri Lyly satamalakosta: "Tilanne on erittäin vaikea"(17.03. 13:33)
- Mies hiippaili kirveen kanssa asuinalueella(17.03. 13:30)
ULKOMAAT
- Järistysuhrien omaiset haastoivat hallituksen oikeuteen(17.03. 21:15)
- "Tekninen vika" - lastenkanavilla näkyi aikuisviihdettä(17.03. 20:49)
- Thaimaan Thaksin ryhtyi montenegrolaiseksi(17.03. 17:07)
- Saksan poliisi: Pokeriryöstö selvitetty - yksi epäilty antautui(17.03. 17:06)
- EU:n suurmaat haluavat rajoittaa teknologiavientiä Iraniin(17.03. 15:50)
- Pepsi lopettaa sokeripommijuomien myymisen kouluissa(17.03. 15:31)
- Kurjasti hoidettu eläintarha suljettiin Kiinassa(17.03. 14:58)
- Brittimiestä epäillään kouluruuan myrkyttämisestä(17.03. 14:04)
- Mars parturiin, se tuottaa onnea!(17.03. 13:58)
- Ydinvoiman tukijoilla niukka enemmistö Ruotsissa(17.03. 13:33)
- Uhanalaisten eläinten nettikauppa rehottaa(17.03. 13:17)
- Facebook Googlea suositumpi Yhdysvalloissa(17.03. 12:43)
- Havaijille virtaa pyyntöjä nähdä Obaman syntymätodistus(17.03. 12:24)
- Mies kävelee unissaan - ja syö kilon banaaneja!(17.03. 12:24)
- Isä laittoi lapsensa uuniin(17.03. 12:09)
VIIHDE
- Pettikö aviomies Sandra Bullockia?(17.03. 23:10)
- Kuningatar Silvia avautuu Alzheimer-kohusta(17.03. 22:16)
- Äidiksi tullut Kendra Wilkinson: Playboy-ajat ovat takana - katso kuvasarja povipommista(17.03. 15:33)
- Ex-Nylon Beat Jonna Kosonen korvaa Sonja Lumpeen(17.03. 14:11)
- Näin kauhea on Hollywood-julkkisten bad hair day! Katso kuvat(17.03. 14:01)
- Heidi Montag keimaili uhkeana rannalla - katso kuvat!(17.03. 13:26)
- Supermalli Kate tarttui MOSSkiittoverkkomekkoon - katso kuvat!(17.03. 12:52)
- Multileikelty Heidi Montag poseerasi antavasti kameralle - katso kuvat(17.03. 12:37)
- Victoria Beckhamin ex-poikaystävä Corey Haim pääsi haudan lepoon(17.03. 12:23)
- Dingon Neumann muuttaa pois kotoa - Diana jää Mellunmäkeen(17.03. 10:21)
- X Factorin Jonne Heiskanen kärysi ratista(17.03. 09:22)
- Tämä nainenko syy Kate Winsletin ja Sam Mendesin eroon? - katso kuvat(17.03. 08:56)
- Britney Spears erosi(17.03. 08:52)
- Huippumuodikas Victoria Beckham saapui Suomeen - katso kuvat ja video!(17.03. 08:44)
- Abba pääsi Rock and Roll Hall of Fameen - katso ketkä muut!(17.03. 08:00)
URHEILU
- Teemu Selänne: Se olisi unelmien täyttymys(17.03. 21:47)
- Suomalaisvahti: Katastrofi, jos emme nouse(17.03. 21:43)
- Nieminen loukkaantui Sveitsissä(17.03. 21:28)
- Suomalaiset pettyivät Tukholman sprinteissä(17.03. 21:18)
- Liverpool-tähti yllyttää seuraa latomaan rahoja tiskiin(17.03. 20:39)
- Northug hävisi loppukirin - naisten kisassa kotijuhlat(17.03. 20:07)
- Miksi Niemisen vastustaja luovutti kesken kaiken?(17.03. 19:41)
- Beckhamit lähtivät Turusta - Victoria hymyili(17.03. 19:40)
- Pelicansilla velkoja 160 000 euron edestä(17.03. 19:10)
- Heikki Kovalaisella on ratkaisu F1-kriisiin!(17.03. 18:46)
- Pelicans teki seurahistoriansa muhkeimman sopimuksen(17.03. 18:03)
- Suomalaismiesten sprinttihiihdot ohitse(17.03. 17:25)
- Kohu-Terry taas vaikeuksissa - mursi turvamiehen jalan!(17.03. 17:18)
- Kovalaisen Lotus-talli saamassa miljoonaluokan tukijan(17.03. 16:51)
- Saarinen karsinnan kolmas - Roponen ja Sarasoja ulkona(17.03. 16:29)
HS.fi UUTISET- Messi masensi Stuttgartin (17.03. 23:41)
- Hyks palkkaa sairaanhoitajia Filippiineiltä (17.03. 23:05)
- Vahvoja solumyrkkyjä löytyi hometalojen hengitysilmasta (17.03. 23:04)
- Rapistuneen stadionin torni menee pakettiin syyskuussa (17.03. 23:03)
- Helsingin viranomaiset eivät ehdi valvoa tupakkalakia (17.03. 23:02)
- Islantilaiset syövät nyt kotimaisia hampurilaisia (17.03. 22:34)
- Syyttäjä vaatii entistä it-menestyjää vankilaan (17.03. 22:31)
- Päivi Koppanen ehdolle OAJ:n puheenjohtajaksi (17.03. 22:27)
- Irak laskee ääniä vaalivilppisyytösten varjossa (17.03. 22:12)
- Opiskelijat valtasivat Porthanian Helsingissä (17.03. 22:08)
- Kuuban poliisi pidätti mieltään osoittaneita naisia (17.03. 22:00)
- Helsingin yliopiston tiede näkyy verkossa (17.03. 21:56)
- Sadat siat kuolivat tulipalossa Loimaalla (17.03. 21:45)
- JYP säästää ¿ Wallinheimo lopettaa (17.03. 21:39)
- Suomen tilaamissa kuljetuskoptereissa vakavia puutteita (17.03. 21:35)
TALOUSUUTISET- Satamalakon sovittelu junnaa paikallaan (17.03. 20:55)
- Suomalaismeklarille porttikielto Britanniaan (17.03. 20:15)
- Spyker-johtaja keventää omistustaan (17.03. 19:40)
- Boliden sulkee kuparitehtaan ahtaajalakon vuoksi (17.03. 18:24)
- Nokia pestasi menestyneet bisnesnaiset puhelinmannekiineiksi (17.03. 18:14)
- SAS tuomittiin halpalentoyhtiön vakoilusta (17.03. 17:34)
- Palkka ei enää riitä (17.03. 17:12)
- Yle-uudistus palaa eduskunnan pohdittavaksi (17.03. 16:47)
- Facebook-ahtaajat avaavat kaksi satamaa (17.03. 16:25)
- Komissio varoittaa Suomea budjettivajeen kasvusta (17.03. 16:09)
- Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin? (17.03. 15:40)
- Incap lähtee Vuokatista Viroon ¿ irtisanoo 124 (17.03. 15:33)
- Nokia ja Neste Oil nousun vetureina pörssissä (17.03. 15:03)
- Vain 15 000 nousi ryysyistä rikkauteen (17.03. 14:32)
- Pekka Puska kiittää Pepsiä (17.03. 14:28)
STADI- Rengaslukot jakavat mielipiteet (17.03. 23:34)
- Varastetut arvonosturit suoraan tallinnanlaivoihin (17.03. 21:41)
- Yliopistorakennus vallattiin Helsingissä (17.03. 21:01)
- Beckham lähetti terveiset pizzeriaan (17.03. 19:09)
- Hääkyltti väärässä paikassa - katso kuva (17.03. 18:12)
- ÿiti huolestui Jussin katoamisesta (17.03. 15:50)
- Miestä viillettiin kirurginveitsellä kasvoihin pubissa (17.03. 14:41)
- Ankara talvi ajaa sorsat rähinöimään (17.03. 12:52)
- Varkaat ajoivat arvonosturit suoraan tallinnanlaivaan (17.03. 12:19)
- Espoon metrojohtajalla huima korttilasku (16.03. 18:08)
- Kompastunut nainen kosti miehelle (16.03. 18:08)
- Teini pahoinpiteli konduktöörin (16.03. 18:07)
- Kaksi kaljua pahoinpiteli taksitolpalla (16.03. 18:01)
- Tupakoinnin täyskielto kerää kannatusta Helsingissä (15.03. 21:15)
- Kerrostalon parkkihallissa paloi autoja (15.03. 18:01)
HYVÄ OLO
- Kuntoon kesäksi - ota juoksuhaaste vastaan!
- Muuttaako isyys miestä?
- Tässä on apua painonhallintaan!
- Nämä syyt saavat sinut kärsimään selkäkivusta
- Lue uusin Tohtori Kiminkisen Resepti!
- Polje, polje - ei se muuten kulje!
- Raskaana kannattaa katsoa iloisia elokuvia!
- Näin päihität kevätstressin!
- 10 pelottavaa unihäiriötä!
- Arvaatko, minkä maiden naisilla ja miehillä on eniten seksikumppaneita?
- Roihauta romanssi uuteen kukoistukseen - 3 vinkkiä
- Työstressi voi jopa tappaa - tunnista ylikuormituksen merkit
- 10 tapaa toimia vihaisen naisen kanssa
- 10 pelottavaa unihäiriötä - osa 1
- Näin stressi vaikuttaa sinuun!
MUOTI & KAUNEUS
- Merkkisaappaiden kopiot voivat pilata jalkasi!(17.03. 06:37)
- Näin järjestät trendikkäät ekohäät!(16.03. 16:30)
- Näin löydät suosikkisi kevään kuumista kuteista!(16.03. 06:22)
- Madonna ja 13-vuotias Lourdes-tytär tekevät vaatemalliston(11.03. 11:31)
- Sandra Bullock ja Molly Ringwald luottivat lapsistylisteihin(09.03. 10:57)
MATKAILU
- Naisille omat vessat koneeseen?(17.03. 16:27)
- Saksalainen törsää lomallaan(17.03. 15:32)
- Maailman vihrein päivä(17.03. 07:06)
- Moukka ärsyttää matkalla!(17.03. 06:06)
- Tässä ovat maailman turvallisimmat matkakohteet!(13.03. 09:07)
ASUMINEN
- Vau, mitä jääpuikkoja!(15.03. 06:44)
- Perennakuvia lähettäneiden kirjapalkinnot arvottu(14.03. 15:01)
- Mikko Rasila kokosi sisaruksistaan pesäpallojoukkueen(13.03. 08:41)
- Näin murtomies valmistelee iskua kotiisi(10.03. 13:20)
- Heidi Kyrö sai lapsena kipinän sisustukseen elokuvista(09.03. 10:13)
RUOKALA
- Michelada olutjuoma ja margarita (15.3.2010)
- Guacamole (15.3.2010)
- Nachot makkara-olutkastikkeella (15.3.2010)
- Chili con carne (15.3.2010)
- Hot chocolate - kuuma suklaajuoma (8.3.2010)
MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200
Hyödyllisiä linkkejä
Sikainfluenssa Wikipediassa
Sosiaali- ja terveysministeriön sikainfluenssa-sivut
Ministeriön ohjeet kotihoitoon
Sikainfluenssa.fi tarjoaa koottua tietoa sikainfluenssasta Hyödyllisiä uutisia
Näin huolehdit lapsistasi, kun sikainfluenssa tulee
Toimi näin, jos saat sikainfluenssan
Töistä voi olla poissa lapsen sikainfluenssan vuoksi
THL kehoittaa: Jätä käsidesinfiointiaine kauppaanKymmenen kysymystä

2. Mikä on influenssapandemia?
3. Voinko matkustaa alueille, joilla on todettu sikainfluenssaa?
4. Miten influenssavirus tarttuu?
5. Miten tartunnan voi estää?
6. Kuinka pian tartunnan jälkeen oireet alkavat?
7. Suositellaanko suu-nenäsuojainten käyttöä?
8. Voiko tauti tarttua ruoasta?
9. Mistä tietää ovatko omat oireet sikainfluenssaa vai tavallista kausi-influenssaa tai jotain muuta?
10. Suojaako tavallinen influenssarokote sikainfluenssalta?
Vastaukset löydät täältäOHJEET SAIRASTUNEILLE

Älä kutsu vieraita sairastumisen aikana.
Jos mahdollista, vain yksi aikuinen hoitaa sairastunutta lasta.
Vältä sairastuneen hoitamista, jos kuulut riskiryhmään.
Riskiryhmiin kuuluvat raskaana olevat, alle kolmevuotiaat, syöpäsairaat sekä kroonista sydän- tai keuhkosairautta potevat.
Pidä sairastunutta lasta sylissä niin, ettei hän yski sinua päin.
Muistuta potilasta peittämään suunsa ja nenänsä, kun hän yskii ja niistää. Sen jälkeen hänen tulee pestä kätensä.
Kun hoidat sikainfluenssaista, pese huolellisesti kätesi vedellä, saippualla sekä desinfektiohuuhteella.
Tarkkaile vointiasi ja muiden perheenjäsentesi kuntoa.Soita tarvittaessa terveyskeskukseen.
Tältä sikainfluenssa tuntuu
OHJEET MATKOILLE

Tarkista, että matkavakuutuksesi ja sen ehdot ovat kunnossa. Euroopassa matkustettaessa kannattaa lisäksi hankkia eurooppalainen sairaanhoitokortti ( www.kela.fi).
Vältä olemasta lähellä sairasta ihmistä.
Vältä koskemasta silmiä, nenää tai suuta ja huolehdi hyvästä käsihygieniasta. Virukset leviävät usein siten, että henkilö koskettaa ensin kädellään jotain viruksen saastuttamaa ja koskee sen jälkeen silmiä, nenää tai suuta.
Pysyttele erossa muista, kun olet itse sairas. Älä matkusta sairaana.
Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla kun yskit tai aivastat. Heitä käytetty nenäliina roskiin. Näin voit estää muita sairastumasta.
Jos sairastut matkan aikana, noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Matkanjärjestäjät ja paikallinen Suomen edustusto (suurlähetystö tai konsulaatti) auttavat löytämään asianmukaisen terveyspalvelun.
Jos olet raskaana tai sinulla on jokin krooninen sairaus, ota yhteys lääkäriin.
Pyri välttämään massatapahtumia ja joukkotilaisuuksia.










