IS - Ilta-Sanomat
Uutiset Sikainfluenssa
 
Haun tuottaa 
 
 
Sikainfluenssan ympärillä pyörinyt julkisuus on tuottanut saippuakauppiaille miljoonia euroja.Kuva: Lehtikuva
Sikainfluenssan ympärillä pyörinyt julkisuus on tuottanut saippuakauppiaille miljoonia euroja.
Kuva: Lehtikuva

Saippuakauppiaat hyötyneet miljoonia euroja sikainfluenssasta

21.12.2009 16:08

 Sikainfluenssaepidemia ja sen ympärillä pyörinyt julkisuusmylly on tahkonnut jopa miljoonia euroja käsidesi- ja saippuakauppiaille.

Suurimmat valmistajat arvioivat tuotteidensa myynnin nousseen esimerkiksi päivittäistavarakaupassa sadoilla prosenteilla viimevuotiseen verrattuna. Myös apteekkeihin ja suoraan työpaikoille myytävien tuotteiden myynti on kasvanut noin puolella.

Kansanterveyslaitoksen mikrobiologisen laboratorion johtaja Kirsi Laitinen kertoi, että markkinoille on myös tulossa poikkeuksellinen määrä uusia tuotteita. Normaalisti KTL testaa vuosittain kahdesta kolmeen uutta käsihuuhdetta, mutta tänä syksynä uusia tuotteita on testattu jo yksitoista ja neljä odottaa vielä vuoroaan.

Hygieniatuotevalmistaja Farmoksen liiketoimintajohtaja Arja Seppälä kertoi, että ruokakauppoihin jo lintuinfluenssanpaniikin aikaan tuodut käsidesipullot ovat alkaneet mennä tänä vuonna kaupaksi. Myynnin lisäys edelliseen vuoteen on Seppälän arvion mukaan jopa useita satoja prosentteja. Pullomäärissä se tarkoittaa jopa 50000-60000 pulloa enemmän kuin viime vuonna.

-Sitten jos puhutaan pelkästään meidän yrityksille ja työpaikoille myymistämme käsihygieniatuotteista, niin myynti on noin miljoona euroa enemmän kuin normaalisti. Se kertyi kahden kolmen kuukauden aikana heinäkuun toiselta viikolta eteenpäin. Se on aika iso lisäys, Seppälä arvioi.

Bernerin viestintäpäällikkö Petra Gräsbeckin mukaan jopa sellaisissa tuotteissa, joita normaalistikin myydään paljon, kuten neste- ja palasaippuoissa, on nähty tälle syksylle 10-20 prosentin myynnin kasvua.

Suurin menekki
alkusyksystä


Lähes kaikki valmistajat kertovat suurimman myyntipiikin ajoittuneen lomien päättymiseen heinä-elokuun vaihteille, jolloin varsinkin yritykset ryhtyivät ostamaan työntekijöilleen käsihuuhteita ja saippuoita.

Työntekijät myös ryhtyivät käyttämään niitä, arvioi myyntipäällikkö Petteri Parta yritysmyyntiin keskittyneeltä Torkilta.

-Ehdottomasti tämä näkyy nimenomaan saippuan ja pehmopaperin myynnissä.Hauskana yksityiskohtana Parta mainitsi sen, että loppuasiakkailta tulleiden tietojen mukaan varsinkin miehet ovat ryhtyneet käyttämään käsihygieniatuotteita.

-Siivoojat ovat huomanneet käydessään tyhjentämässä roskiksia, että miesten vessan roskakori on täynnä käsipyyhkeitä ja saippuapöntöt ovat tyhjiä.

STT-TUOMAS PELTOMÄKI








MUUT UUTISET AIHEESTA:

 
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

NÄIN SUOJAUDUT TARTUNNALTA

Kymmenen kysymystä

1. Mikä sikainfluenssa on?
2. Mikä on influenssapandemia?
3. Voinko matkustaa alueille, joilla on todettu sikainfluenssaa?
4. Miten influenssavirus tarttuu?
5. Miten tartunnan voi estää?
6. Kuinka pian tartunnan jälkeen oireet alkavat?
7. Suositellaanko suu-nenäsuojainten käyttöä?
8. Voiko tauti tarttua ruoasta?
9. Mistä tietää ovatko omat oireet sikainfluenssaa vai tavallista kausi-influenssaa tai jotain muuta?
10. Suojaako tavallinen influenssarokote sikainfluenssalta?
Vastaukset löydät täältä

OHJEET SAIRASTUNEILLE

Seuraavassa listattu ohjeita sikainfluenssaan sairastuneille
Älä kutsu vieraita sairastumisen aikana.
Jos mahdollista, vain yksi aikuinen hoitaa sairastunutta lasta.
Vältä sairastuneen hoitamista, jos kuulut riskiryhmään.
Riskiryhmiin kuuluvat raskaana olevat, alle kolmevuotiaat, syöpäsairaat sekä kroonista sydän- tai keuhkosairautta potevat.
Pidä sairastunutta lasta sylissä niin, ettei hän yski sinua päin.
Muistuta potilasta peittämään suunsa ja nenänsä, kun hän yskii ja niistää. Sen jälkeen hänen tulee pestä kätensä.
Kun hoidat sikainfluenssaista, pese huolellisesti kätesi vedellä, saippualla sekä desinfektiohuuhteella.
Tarkkaile vointiasi ja muiden perheenjäsentesi kuntoa.
Soita tarvittaessa terveyskeskukseen.

OHJEET MATKOILLE

Tarkista, että matkavakuutuksesi ja sen ehdot ovat kunnossa. Euroopassa matkustettaessa kannattaa lisäksi hankkia eurooppalainen sairaanhoitokortti ( www.kela.fi).
Vältä olemasta lähellä sairasta ihmistä.
Vältä koskemasta silmiä, nenää tai suuta ja huolehdi hyvästä käsihygieniasta. Virukset leviävät usein siten, että henkilö koskettaa ensin kädellään jotain viruksen saastuttamaa ja koskee sen jälkeen silmiä, nenää tai suuta.
Pysyttele erossa muista, kun olet itse sairas. Älä matkusta sairaana.
Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla kun yskit tai aivastat. Heitä käytetty nenäliina roskiin. Näin voit estää muita sairastumasta.
Jos sairastut matkan aikana, noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Matkanjärjestäjät ja paikallinen Suomen edustusto (suurlähetystö tai konsulaatti) auttavat löytämään asianmukaisen terveyspalvelun.
Jos olet raskaana tai sinulla on jokin krooninen sairaus, ota yhteys lääkäriin.
Pyri välttämään massatapahtumia ja joukkotilaisuuksia.

Aloitussivu

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]