
Kuva: AP
Mielenosoittajat kahakoivat Rostockissa
Tuhatkunta ihmistä loukkaantui
| 02.06.2007 17:38, päivitetty 03.06. 18:29 | ![]() |
Saksalaisessa Rostockin pikkukaupungissa tunnelmat olivat sunnuntaina järkyttyneitä: tuhatkunta ihmistä oli loukkaantunut G8-mielenosoitusten muututtua mellakoiksi lauantai-iltana ja sunnuntain vastaisena yönä.
Väkivaltaisissa yhteenotoissa loukkaantui 433 poliisia, heistä kolmisenkymmentä vakavasti, kun taas mielenosoittajia loukkaantui ainakin 520, joista 20 vakavasti.
Poliisi kertoi pidättäneensä 125 mellakoitsijaa, mutta mielenosoitusten järjestäjien mukaan poliisin hoteisiin joutui ainakin 165. Heistä osa pääsi kuulustelujen jälkeen vapaaksi jo sunnuntaina.
Joukko kansalaisjärjestöjä oli järjestänyt Rostockiin vaihtoehtokokouksen teollisuusmaiden G8-huippukokouksen edelle. Mielenosoitus oli osa kansalaisjärjestöjen kokousta, jossa arvostellaan rikkaiden teollisuusmaiden politiikkaa.
Mielenosoituksen järjestäjät tuomitsivat väkivaltaiset yhteenotot poliisin ja pienen militanttiryhmän välillä.
- Tämä on anteeksiantamatonta, ja tätä mieltä ovat kaikkien järjestöjen edustajat, sanoi järjestäjien edustaja Mani Stenner.
Poliisin arvion mukaan mielenosoitukseen osallistui noin 30 000 ihmistä, mutta järjestäjien mukaan jopa 80 000.
Parintuhannen väkivaltaisen mielenosoittajan joukko alkoi lauantai-iltana heitellä poliisia kivillä ja pulloilla ja sytyttää autoja tuleen, jolloin poliisi käytti kyynelkaasua joukon hillitsemiseksi.
Paljon ulkomaalaisia
Poliisin mukaan mellakoitsijoissa oli paljon ulkomailta tulleita. Pidätettyjen joukossa oli muun muassa bulgaareja, itävaltalaisia, japanilaisia, ruotsalaisia, tanskalaisia, espanjalaisia, ranskalaisia, meksikolaisia ja venäläisiä.
Pidätettyjen joukossa oli viranomaisten mukaan 16 ulkomaalaista. Suomen ulkoministeriöstä kerrottiin STT:lle illansuussa, ettei heille ole tullut ilmoitusta yhdestäkään suomalaisesta, joka olisi loukkaantunut tai pidätetty Rostockin levottomuuksien yhteydessä.
Sunnuntaiaamuna tilanne oli jo rauhoittunut. Väkivallasta muistuttivat yhä hiiltyneet autonromut ja poliisin käyttämien vesitykkien jäljet.
- Meillä on paljon tekemistä estääksemme näiden väkivaltaisuuksien toistuminen uudelleen, totesi Mani Stenner.
Kaupungissa on tarkoitus järjestää useita tapahtumia ja mielenosoituksia ennen keskiviikkona alkavaa G8-johtajien tapaamista.
Vaihtoehtokokoukseen purjehti myös suomalainen Estella-purjelaiva, jossa järjestetään seminaareja ja työpajoja sekä jaetaan tietoa reilusta kaupasta ja ympäristökysymyksistä.
Israelilta eriskummallinen lähetys Henning Mankellille30.07.2010 07:04
Ruotsalaiskirjailija Henning Mankell yllättyi, kun hän sai takaisin matkalaukkunsa, jonka Israel takavarikoi Gaza-avustussaattueeseen tehdyn iskun jälkeen. Laukku oli täynnä naistenvaatteita, sanomalehti Svenska Dagbladet kertoi perjantaina.Lue
Meksikon armeija tappoi merkittävän huumepomon30.07.2010 07:01
Meksikon armeija on tappanut yhden maan merkittävimmistä huumepomoista. Ignacio "Nacho" Coronel sai surmansa armeijan rynnäkössä Guadalarajan kaupungissa Länsi-Meksikossa.Lue
Pentagon varoittaa Afganistan-vuodon seurauksista30.07.2010 07:01
Salaisten Afganistan-asiakirjojen vuotaminen julkisuuteen voi maksaa ihmishenkiä ja vaarantaa liittolaisten luottamuksen Yhdysvaltoihin, maan puolustusministeriö Pentagon varoittaa.Lue
Kysely: Suurin osa pakistanilaisista pitää USA:ta vihollisena30.07.2010 07:00
Enemmistö pakistanilaisista pitää Yhdysvaltoja vihollisena, uusi mielipidekysely kertoo. Yhdysvaltalaisen Pew-tutkimuslaitoksen kyselyn mukaan vain 11 prosenttia pakistanilaisista pitää Yhdysvaltoja Pakistanin kumppanina.Lue
Lentokonekaappaaja halusi tavata Putinin29.07.2010 23:05
Venäjän erikoisjoukot pidättivät torstaina miehen, joka yritti kaapata Kaukasiasta Moskovaan matkalla olleen koneen.Lue
Oikeus sulki YouTuben Venäjän Kaukoidässä29.07.2010 21:47
Venäläinen oikeusistuin määräsi internetin YouTube-palvelun suljettavaksi Komsomolsk-Na-Amuressa ääriliikkeiden julkaisemien videoiden vuoksi, kertoivat venäläisviestimet torstaina.Lue
Obama kyllästyi älypuhelimeensa ja kuuntelee iPodistaan Jay-Z:tä, Frank Sinatraa ja Maria Callasia29.07.2010 21:25
Barack Obaman iPodista löytyy mielenkiintoinen kattaus erilaista musiikkia.Lue
Tämä on Vladimir Putinin vinkki helteissä kärvisteleville29.07.2010 21:01
Venäjän pääministeri Vladimir Putin neuvoo kuumien helteiden keskellä kärvisteleviä kansalaisiaan ytimekkäästi.Lue
"Helvetissäkin on viileämpää!" Savusumuisessa Moskovassa ennätyslämpötilaksi yli 38 astetta29.07.2010 20:50
Trooppinen helle ja pistävä savusumu on moskovalaiselle piinaava yhdistelmä.Lue
Sveitsi sakotti uimatunteja vastustaneita muslimivanhempia29.07.2010 20:19
Sveitsissä Baselin kaupunki on sakottanut muslimiperheitä, jotka eivät päästäneet tyttäriään mukaan koulun uimatunneille.Lue
Aviomies ei huomannut raskauksia - kahdeksan lastaan tappanut äiti ei halunnut hakea lääkäriltä ehkäisyä29.07.2010 19:30
Kahdeksan lastaan surmannut 45-vuotias Dominique Cottrez ei halunnut mennä lääkärille hakemaan ehkäisyä.Lue
Lentokonekaappaus jäi yritykseksi Venäjällä29.07.2010 19:26
Venäjän erikoisjoukot ovat pidättäneet miehen, jonka kerrottiin yrittäneen kaapata Kaukasiasta Moskovaan matkalla olleen koneen.Lue
Huono sää vaikeuttanut Pakistanin lentoturman uhrien etsintää29.07.2010 18:56
Rankka monsuunisade hidasti Pakistanin lentoturman uhrien etsimistä turmapaikalla torstaina.Lue
Arizonan maahanmuuttolain vesittäminen voitto Obamalle29.07.2010 18:08
Liittovaltion tuomarin päätös kumota osittain Arizonan osavaltion kiistelty maahanmuuttolaki on voitto presidentti Barack Obaman hallinnolle.Lue
Toinen Afganistanissa kadonnut sotilas löytyi kuolleena29.07.2010 17:53
Afganistanissa viime viikolla kadonnut amerikkalaissotilas on löydetty kuolleena.Lue
Chelsea Clintonin häät ovat Hillarylle elämän tärkein päivä29.07.2010 17:42
Yhdysvaltain entisen presidentin Bill Clintonin ja nykyisen ulkoministerin Hillary Clintonin tyttären häät ovat väistämättä vuoden seurapiiritapahtuma.Lue
Jääkarhu raahasi miehen ulos teltasta Huippuvuorilla29.07.2010 17:38
Jääkarhu kävi teltassa oleilleen miehen kimppuun Norjan Huippuvuorilla torstaina.Lue
Ruotsin kirkon vihkimispäätös ei aiheuttanut hääruuhkaa29.07.2010 17:32
Ruotsin kirkon päätös vihkiä samaa sukupuolta olevia ei ole aiheuttanut ruuhkaa alttarille.Lue
Italian parlamentin alahuone hyväksyi kiistellyn säästökuurin29.07.2010 17:12
Italian parlamentin alahuone hyväksyi torstaina 25 miljardin euron säästöihin tähtäävän kulukuurin. Kiisteltyä lakia kannatti 321 edustajaa ja vastusti 270.Lue
Lakkoilevat rekkakuskit mellakoivat Ateenassa29.07.2010 16:48
Sadat lakkoilevat rekkakuskit ottivat yhteen mellakkapoliisin kanssa Kreikan liikenneministeriön edustalla Ateenassa torstaina. Mellakka syntyi sen jälkeen, kun hallitus oli määrännyt kuskit takaisin töihin.Lue
- Moskovassa vielä kovempi helle-ennätys: 37,7 (29.07. 16:26)
- Noin 140 kuoli laivaturmassa Kongon demokraattisessa tasavallassa (29.07. 14:34)
- Panimo väittää keksineensä oluen, joka parantaa kestävyyttä (29.07. 14:19)
- Ranskalaispari sai syytteet kahdeksan vauvan murhasta (29.07. 13:50)
- 111-vuotiaaksi luultu tokiolaismies olikin kuollut jo 70-luvulla (29.07. 13:03)
- FBI:n johtaja: agentit huijasivat kokeessa (29.07. 12:55)
- Ranska poliisi kuulusteli työministeri Woerthia L'Oreal-jupakassa (29.07. 12:37)
- Kiina joutui peräytymään taloustoimittajan pidätysaikeista (29.07. 12:35)
- Suomalaisnaisen blogista on tullut hitti maailmalla (29.07. 12:26)
- Kastepappi hukutti vauvan (29.07. 11:45)
- Wikileaks: Tanskan Afganistan-joukkojen iskuissa kuolee siviilejä (29.07. 11:27)
- Medvedev hyväksyi turvallisuuspalvelun valtaa lisäävän lain (29.07. 10:31)
- Afganistan-operaation kannatus ja vastustus tasoissa Ruotsissa (29.07. 09:39)
- Vanhimmaksi twittaajaksi kutsuttu nainen kuoli (29.07. 09:24)
- Syyhyä ja kutinaa New Yorkissa - ludesota alkoi! (29.07. 09:06)
- Vietnam panee verkkopelaamisen kuriin rajuilla otteilla (29.07. 09:00)
- Ranskalaisnainen on myöntänyt surmanneensa kahdeksan vauvaansa (29.07. 08:42)
- Washington Post: USA haluaa lisävaltuuksia tutkia netinkäyttöä (29.07. 08:15)
- Kemikaaliturma katkaisi vedenjakelun miljoonakaupungissa Kiinassa (29.07. 08:07)
- Terveysministeri: On aika kertoa, että olette lihavia (29.07. 08:05)
- Al-Qaida-ryhmä ilmoittautui al-Arabija-kanavan pommittajaksi (29.07. 07:31)
- Neljä toimittajaa siepattu Meksikossa (29.07. 07:18)
- Argentiina ja Uruguay sopivat riitansa suomalaistehtaasta (29.07. 07:15)
- WWF pahoitteli Saudi-Arabian nimikyltistä otettuja pönttökuvia (29.07. 07:12)
- Sadan miljoonan Facebook-käyttäjän tiedot jaossa netissä (29.07. 00:09)
- 90-vuotias natsiepäilty syytteeseen Saksassa (28.07. 22:08)
- Ruotsin ex-työministeri hakee erorahaa (28.07. 20:26)
- Kreikkalainen sissiryhmä uhkaa uusilla iskuilla (28.07. 19:53)
- Kebnekaisella kuolleet suomalaiskiipeilijät pois tunturista (28.07. 18:29)
- Tulvavesi saarsi kaupungin Kiinassa (28.07. 17:25)
- Tulvavedet surmasivat yli 30 Afganistanissa (28.07. 17:13)
100 tuoreinta- Ukkosmyrsky peruu useita junavuoroja(30.07. 07:27)
- SS: Maastopalot vähentyneet helteistä ja kuivuudesta huolimatta(30.07. 07:19)
- Venäjän ja Suomen elintarvikekiistaa ratkotaan tänään Suomessa(30.07. 07:02)
- Raju ukkosmyrsky moukaroinut Itä-Suomea(30.07. 06:51)
- Teinipoika ajoi mopolla puuhun ja kuoli(30.07. 06:27)
- Raju ukkosmyrsky riehui Savonlinnassa(30.07. 01:17)
- Kalastajan epäillään hukkuneen Kuopiossa(30.07. 00:02)
- Liperin pappi ennätyshelteestä: Hän säät ja ilmat säätää(29.07. 23:34)
- Ukkoset levinneet eteläiseen Suomeen - sähköjä poikki(29.07. 22:35)
- Itä- ja Länsi-Savo: Zyskowicz toppuuttelee sukupuolineutraalia avioliittolakia(29.07. 22:00)
- Kittilässä etsitään hillastajaa(29.07. 21:23)
- Mopoilija ajoi auringonottajan yli Pudasjärvellä(29.07. 20:28)
- Nuorten miesten epäillään kyydinneen miestä takakontissa Etelä-Savossa(29.07. 20:15)
- Uhkasi aseella ja pakotti ajamaan satoja kilometrejä Pohjanmaalta Lappiin(29.07. 19:01)
- Yle: Kiviniemi säilyttäisi vihkimisoikeuden kirkoilla(29.07. 18:55)
VIIHDE
- Lue IS:n arvostelu kauhuelokuvasta Splice!(30.07. 06:58)
- Ozzy Osbourne ennusti prinsessa Dianan kuoleman(30.07. 06:24)
- Täällä Chelsea Clinton menee naimisiin(30.07. 06:19)
- Kate Hudson muuttaa yhteen Muse-laulajan kanssa(30.07. 06:16)
- Julkuista tehtiin syötävän hyviä potretteja - tunnistatko henkilöt?(29.07. 21:14)
- Jon Bon Jovi pelehti yläosattomien naisten kanssa - katso kuva(29.07. 19:28)
- Humufutaaja George Best saa oman musikaalin(29.07. 16:32)
- Carla Brunin kökkö näyttely hämmensi Woody Allenin(29.07. 14:52)
- Lindsay Lohan aiheutti mellakan vankilassa(29.07. 14:19)
- Yoko Ono vastustaa Lennonin murhaajan ehdonalaista(29.07. 13:21)
- George Clooneyn tyttöystävä kokaiiniskandaalissa(29.07. 12:44)
- Mika Kallio erosi pitkäaikaisesta tyttöystävästään(29.07. 12:09)
- Nämä nuoret tienasivat eniten - katso video!(29.07. 10:51)
- Orlando Bloom ja Miranda Kerr saavat vauvan(29.07. 10:30)
- Huippumalli joutui Playboy-lehteen tahtomattaan - oikeudessa tavataan!(29.07. 09:34)
URHEILU
- Fulham nimesi Hodgsonin seuraajan(29.07. 23:40)
- Dalla Vallelle ensimmäinen virallinen ottelu Liverpoolissa(29.07. 23:35)
- Lauri Dalla Valle Liverpoolin vaihtopenkillä illalla(29.07. 23:27)
- Heikko seiväshyppy pudotti Mikko Halvaria useita sijoja(29.07. 23:05)
- Linda Stahlista naisten keihään yllätysmestari(29.07. 23:00)
- Verena Sailer on Euroopan nopein nainen(29.07. 22:54)
- Phillips Idowu loikki ennätystuloksella EM-kultaa(29.07. 22:28)
- Suomalaisilla karmea päivä Euroopan liigassa(29.07. 22:26)
- Jarkko Nieminen putosi Gstaadissa(29.07. 22:15)
- Miesten korkeuskulta Venäjälle(29.07. 22:07)
- Hajduk Splitin ja Dinamo Bukarestin fanit tappelivat(29.07. 22:01)
- Jonathan Åstrand niukasti ulos 200 metrin finaalista(29.07. 21:40)
- Suomalaisia ei nähdä 5000 metrin finaalissa(29.07. 21:11)
- Rubens Barrichello tyrmää tallimääräykset(29.07. 20:29)
- Hirvoselta kelpo alku - Räikkönen valitti liukkautta(29.07. 20:27)
HS.fi UUTISET - ULKOMAAT- Pentagon varoittaa Afganistan-vuodon seurauksista (30.07. 06:43)
- Meksikon armeija tappoi merkittävän huumepomon (30.07. 06:29)
- Israel lähetti Henning Mankellille naistenvaatteita (30.07. 06:15)
- Google: Kiina sulki hakukoneen (30.07. 01:17)
- Kysely: Suurin osa pakistanilaisista pitää USA:ta vihollisena (30.07. 01:10)
- Rankkasateet saivat Tukholman tulvimaan (30.07. 00:55)
- Puolet Ruotsin homoista ja lesboista on joutunut viharikoksen kohteeksi (29.07. 23:25)
- Obama kyllästyi älypuhelimeensa – JayZ ja Sinatra kelpaavat yhä (29.07. 21:17)
- Ennätyshelteet ja maastopalot piinaavat Moskovaa (29.07. 20:49)
- Lääkäriksi pukeutuneet sotilaat pidättivät lentokonekaapparin Moskovassa (29.07. 20:37)
- Sveitsi sakotti uimatunteja vastustaneita muslimivanhempia (29.07. 20:14)
- Ainakin 138 kuoli laivaturmassa Kongossa (29.07. 19:51)
- Venäläinen tuomioistuin määräsi Youtuben suljettavaksi (29.07. 18:08)
- Jääkarhu raahasi miehen ulos teltasta Huippuvuorilla (29.07. 17:36)
- Ranskalaisnainen tunnusti kahdeksan vauvan surmat (29.07. 15:38)
TALOUSUUTISET- Tee itsellesi stressitesti (30.07. 06:01)
- Vakuutusyhtiöt huijasivat Afganistanissa kaatuneiden rahoja (29.07. 21:04)
- Panimoiden kilpa sai aikaan 60-prosenttisen oluen (29.07. 20:30)
- Joko taas? - 412 000 Toyotaa huoltoon (29.07. 19:21)
- Exxon Mobilin tulos pomppasi 91 prosenttia (29.07. 18:36)
- Ohjusvalmistajan tulos romahti (29.07. 17:40)
- WSJ: Google haluaa muuttaa Euroopan tietosuojalakeja (29.07. 17:18)
- Suomen lämpöennätys meni rikki: 37,2 astetta! (29.07. 16:47)
- Finnlines takoi taas voittoa (29.07. 16:38)
- Suomalaistutkija päihitti tunnetun hakkerin (29.07. 16:27)
- Uutta iPhonea riittää Suomessa aluksi "tuhansia kappaleita" (29.07. 16:17)
- Yritysstartit ohittivat täpärästi yrityskuolemat (29.07. 15:29)
- Metso kiitää ja Neste Oil sukeltaa (29.07. 15:00)
- Motorolan kännykkätoimitukset laskivat rajusti (29.07. 14:57)
- Volkkari näytti pitkää nenää ennustajille (29.07. 14:52)
HYVÄ OLO
- Nukkukaa eri huoneissa - seksielämä paranee!
- Tyhjä pää, onnistunut loma!
- Näin saat kiinteät pakarat!
- Miksi "puumanaiset" ovat kiihkeitä? - Tässä syyt!
- Tohtori Kiminkinen: Olemme kaikki samanarvoisia!
- Haluatko upean kropan? - Lopeta laiskottelu!
- Suuret kuntosalit ovat säilyttäneet kävijämääränsä kesällä
- Näin grillaat pihvisi oikein - katso lista!
- Tutkimus: Hedelmällisyys heikkenee nuorilla naisilla!
- Mies, näytä nimettömäsi - se kertoo eturauhassyöpäriskistäsi
- Pidä huolta rinnoistasi - 12 vinkkiä sporttiliivien valintaan
- Ehkäiseekö jogurtti hampaiden reikiintymistä?
- Aivokalvontulehdusepidemia riehuu Pohjanmaalla ja Hämeessä
- Onko seksi ulkoilmassa parempaa?
- Lihottaako lihansyönti?
MUOTI & KAUNEUS
- Paris Hilton pitää samaa vaatetta vain kerran(28.07. 13:07)
- Madonna juhli omalaatuisessa verkkariasussa - katso kuva(24.07. 21:39)
- Angelina ja Brad tekivät oman korukokoelman(23.07. 12:10)
- Tähdet suosivat nyt näyttäviä kaulakäätyjä - katso kuvat!(21.07. 12:13)
- Dita von Teese säihkyi rankkasateessa - katso kuvat!(20.07. 06:36)
MATKAILU
- Suomalaiset matkustavat ulkomaille helteistä huolimatta(29.07. 06:43)
- IATA: Lentoliikenne elpyy, Eurooppa sakkaa(28.07. 15:46)
- Turisti: Varo näitä sakkorysiä ulkomailla!(22.07. 14:12)
- Rannalla Pariisin sydämessä! - katso kuvat(22.07. 06:17)
- Jo kolmas suomalainen osti matkalipun avaruuteen(16.07. 10:51)
ASUMINEN
- Pientalojen lämmitys sähköistyy(25.07. 12:21)
- Järvivedet alkoivat jo jäähtyä(23.07. 08:44)
- Ympäristökeskus: Pienpuhdistamo ei ainoa jätevesivaihtoehto(22.07. 07:28)
- Asuntomessujen penismammutti puettiin kalsareihin - katso kuva(21.07. 09:32)
- Vapaavuori: Rakennusalan laatuongelmat otettava vakavasti(20.07. 14:10)
AUTOT
- Koeajo: Audi RS5 näkyy ja kuuluu kauas!(30.07. 06:14)
- Kaikkien aikojen avoautokesä - katso kuvat!(28.07. 08:14)
- Opel Meriva keksi kaappariovet uudelleen - katso kuvat!(23.07. 09:31)
- Subaru tarjoaa langatonta nettisurffailua!(23.07. 06:33)
- Onko tässä Toyotan sähköauto?(22.07. 07:17)
RUOKALA
- Juusto-mustikkakakku (29.7.2010)
- Mustikka-jogurttisorbetti (29.7.2010)
- Mustikkamarinoitua siikaa ja pistaasi-perunasalaattia (29.7.2010)
- Sipulileipä (28.7.2010)
- Marianne-jäädyke (27.7.2010)
MAINOS Finnair Uutiset Ulkomaat btn1 200x200
Operaatio Afganistan

Oikotie Asunnot 198px
Sää ulkomailla

Asenna IS-uutisvahti
Kokeile uutisvahteja!PELIKONE - yleisnosto
Sieltä se löytyy!

Autot
Moottoripyörät
Mönkijät
Huonekalut
Lastenvaunut ja -rattaat
Viihde-elektroniikka
Rakentaminen
Jätä ilmainen ilmoitus



















