Curtis Irwin piteli .50-kalibeerista kivääriä teksasilaisessa asekaupassa.
Curtis Irwin piteli .50-kalibeerista kivääriä teksasilaisessa asekaupassa.

Obaman pelko ajoi amerikkalaiset asekaupoille

08.11.2008 18:16

 Kiväärien, pistoolien ja ammusten myynti kasvaa reilusti ympäri Yhdysvaltoja Barack Obaman vaalivoiton vanavedessä. Syynä on se, että monet aseenomistajat pelkäävät Obaman hallinnon kiristävän aselakeja.

- Heti vaalien jälkeisenä päivänä sain poikkeuksellisen paljon soittoja puoliautomaattikiväärejä etsiviltä ihmisiltä. Väki pelkää, että ne kielletään, pohtii arizonalainen asekauppias David Greenberg. Hänen kaupastaan esimerkiksi AR-15-kiväärit on loppuunmyyty.

Myynti-innon on huomannut myös kansasilainen kauppias Steve Sechler. Viime viikonlopun paikallisilla asemessuilla hänen myyntinsä kasvoi 50 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Ostajat hamstrasivat AR-15-kiväärien lisäksi etenkin Kalashnikoveja.

Asejärjestöt äänekkäinä

Vaalikampanjansa aikana Obama vakuutti tukevansa kansalaisten perustuslaillista oikeutta kantaa asetta. Tosin sekä Obama että tuleva varapresidentti Joe Biden kannattavat rynnäkköaseiden kieltämistä sekä terveen järjen käyttöön perustuvia toimia aseiden pitämiseksi poissa lasten ulottuvilta. Nämä muotoilut ovat saaneet asejärjestöt takajaloilleen.

Kansallisen urheiluammuntaliiton mukaan asekauppa on koko vuoden mittakaavassa noin kymmenen prosentin kasvussa.

- Aseenomistajat pelkäävät Obamaa. Hänen aiemmat toimensa osoittavat selvästi, että hän on meitä vastaan, sanoi liiton edustaja Tony Aeschliman.

Samaa mieltä on vaikutusvaltainen kansallinen kivääriliitto NRA. Järjestön kannan mukaan Obama on vakava uhka perustuslain takaamille oikeuksille.

Tulevan presidentin tukijat yrittävät kääntää mielipidettä, mutta urakka ei ole helppo. Yritysanalyytikotkin ovat jo alkaneet rukata asefirmojen tulosennusteita ylöspäin ostobuumin vuoksi.

- Barack Obamassa ei ole mitään pelättävää, jos olet aseenomistaja joka kunnioittaa perustuslakia, tyynnytteli Ohion demokraattikuvernööri Ted Strickland.

STT-Reuters





 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET - ULKOMAAT

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Ulkomaat btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Oikotie Asunnot 198px

Sää ulkomailla

IS:n sääsivuilta löydät 5 vuorokauden ennusteen 8000 paikkaan eri puolilla maailmaa.
Katso onko kahdehtimista!Suomen sadetutka

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]