Timothy Kopra lensi ISS-avaruusasemalle Endeavour-sukkulalla.Kuva: Nasa
Timothy Kopra lensi ISS-avaruusasemalle Endeavour-sukkulalla.
Kuva: Nasa

Timothy Kopra halusi suomalaisen saunan - Nasa kielsi

13.10.2009 17:19, päivitetty 13.10. 17:37

 Timothy Kopra, suomalaissukuinen astronautti, uhkaa jäädä ilman suomalaista lahjasaunaa.

Näin kertoo Yle.

Suomalaisten saunanvalmistajien hankkeen tyrmäsi Nasa.

Yhdysvaltain avaruushallinnon sääntöjen mukaan astronautit eivät saa ottaa näin mittavia lahjoituksia vastaan.

Nasa ilmoitti asiasta suomalaista vientiä edistävälle Finprolle.

- Kopra on Nasan virkamies, vaikka onkin astronautti. Amerikassa on tiukat säännöt lahjonnasta hallinnon palveluksissa oleville virkamiehille.

- Nasan mukaan suomalaissauna astronautille olisi lahjus ja sen vastaanottaminen on kiellettyä, toimialajohtaja Antti-Jussi Heilala Finprosta kommentoi Ylelle.

Finpron Houstonin toimisto sai viime viikolla kuulla Nasalta, ettei sisunautiksi Suomessa ristitty Kopra saa vastaanottaa lahjaa, jonka arvo on yli 20 Yhdysvaltain dollaria.

Saunahankkeesta ei kuitenkaan luovuta.

Finprosta kerrottiin Ylelle, että suomalaiset lähestyvät nyt suoraan Tim Kopraa.

- Olemme ymmärtäneet, että Tim Kopra haluaa suomalaisen saunan. Me haluamme varmistua siitä, että tuleva sauna on varmasti suomalainen.

IS

Pitäisikö Kopran saada saunansa?






 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET - ULKOMAAT

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Ulkomaat btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Oikotie Asunnot 198px

Sää ulkomailla

IS:n sääsivuilta löydät 5 vuorokauden ennusteen 8000 paikkaan eri puolilla maailmaa.
Katso onko kahdehtimista!Suomen sadetutka

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]