Tunkeutujan sokaiseva kirkas valo on viimeisin keino estää merirosvoja kaappaamasta laivoja.Kuva: AFP / Lehtikuva
Tunkeutujan sokaiseva kirkas valo on viimeisin keino estää merirosvoja kaappaamasta laivoja.
Kuva: AFP / Lehtikuva

Suomalaiskeksintö voi karkottaa merirosvoja kaappaamasta laivoja

20.10.2009 16:03

 Tunkeutujan sokaiseva kirkas valo on viimeisin keino estää merirosvoja kaappaamasta laivoja. Keksintö saattaa tulla jo piankin käyttöön rosvoja kuhisevalla Somalian rannikolla Adeninlahdella ja Punaisellamerellä.

Laite perustuu laserteknologiaan, jota Yhdysvallat on käyttänyt Irakissa ja Afganistanissa. Laitteen on kaupalliseen käyttöön kehittänyt suomalainen Lasersec-Systems.

Toimitusjohtaja Scott Buchter vakuuttaa, että jo kilometrin säteellä hyökkääjä sokaistuu siinä määrin, että kaappausyrityksestä on pakko luopua. Hänen mukaansa satakunta laivayhtiötä ja varustamoa on ollut kiinnostunut laitteesta, joka esiteltiin kolme viikkoa sitten Monacossa.

-Useat laivayhtiöt miettivät ottavansa käyttöön laserin. Pelkona on, että merirosvous siirtyy jatkossa myös risteilyalusten riesaksi, Buchter sanoo.

Tähän saakka merirosvot ovat kaapanneet lähinnä kauppa-aluksia ja öljytankkereita ja vaatineet niistä lunnaita. Somalian vesillä partioi useiden maiden sotalaivoja, mutta piratismi on siitä huolimatta jatkunut.

Lasersäde ulottuu aina neljään kilometriin asti, ja sen katsominen tulee sitä vaikeammaksi mitä lähemmäksi tunkeutuja tulee.

Buchter korostaa, että laser korvaa tavanomaiset aseet, joihin kauppa- ja rahtialukset eivät voi kansainvälisillä vesillä turvautua. Hän vakuuttaa, että valosta ei jää pysyvää haittaa sen piiriin joutuvalle.

STT





 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET - ULKOMAAT

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Ulkomaat btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Oikotie Asunnot 198px

Sää ulkomailla

IS:n sääsivuilta löydät 5 vuorokauden ennusteen 8000 paikkaan eri puolilla maailmaa.
Katso onko kahdehtimista!Suomen sadetutka

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]