
Kuva: AP
Michael Jacksonin lääkäri sai syytteet kuolemantuottamuksesta
| 08.02.2010 21:51, päivitetty 09.02. 00:02 | ![]() |
Michael Jacksonin lääkäri on saanut syytteet kuolemantuottamuksesta tähden kuolemassa.
Jacksonin henkilääkäri, tohtori Conrad Murray on ollut tutkinnan keskipisteessä siitä lähtien, kun Jackson kuoli Los Angelesissa 25. kesäkuuta 2009.
Murray saapui myöhään illalla Suomen aikaa Los Angelesin lentokentän oikeustalolle.
Hänen pidättämisestään oli neuvoteltu useiden päivien ajan.
Jacksonin on kerrottu ottaneen mahdollisesti vaarallisia yhdistelmiä kipu- ja masennuslääkkeitä erilaisten vaivojensa hoitoon.
Conrad Murray on myöntänyt antaneensa Jacksonille unilääkettä mutta kiistänyt tehneensä mitään väärää.
Michael Jackson oli kuollessaan 50-vuotias.
Australialaisnaisen erikoinen perhe: Kotona kolme krokotiilia - katso video!09.09.2010 10:21
Australialaisen Vicki Lowingin epätavalliseen perheeseen kuuluu 16-vuotiaan Andrew-pojan lisäksi kolme krokotiiliä: Johnie, Fovian ja Jilfia.Lue
Sarah Palin otti kantaa koraaninpolttajan suunnitelmiin09.09.2010 10:03
Amerikkalaispastorin aikomus polttaa Koraaneja nostattaa vastalauseita myös Yhdysvaltain kristillisen oikeiston piirissä.Lue
Uimassa jättikrotiilin kanssa - katso kuvat09.09.2010 10:00
Australialainen vesipuisto tarjoaa kävijöille huimaa kokemusta krokotiilien altaassa.Lue
Ronald Reaganista tehdään elokuvaa09.09.2010 09:58
Yhdysvaltain edesmenneestä presidentistä Ronald Reaganista tehdään elokuva. Rainan on määrän ilmestyä elokuvateattereihin ensi vuoden lopulla.Lue
Yliopisto tarjoaa opiskelijoille zombie-kurssia09.09.2010 09:55
Amerikkalaisen yliopiston opinto-ohjelmaan ilmestyi tänä syksynä kurssi, joka sai opiskelijat hieraisemaan silmiäänLue
Voihki väärää nimeä sängyssä - surmattiin09.09.2010 09:41
Brittimies surmasi seksikumppaninsa, kun tämä huusi toisen miehen nimeä sängyssä kesken rakastelun.Lue
Pakistanin rajoilla räjähti taas09.09.2010 09:17
Ainakin kymmenen ihmistä on kuollut räjähdyksessä Luoteis-Pakistanissa.Lue
Täysi bussi jokeen Intiassa, uhreja ainakin 5009.09.2010 08:44, päivitetty 09.09. 08:47
Ainakin 50 ihmisen pelätään kuolleen bussiturmassa Intiassa, kertoo poliisi. Täpötäysi bussi syöksyi tulvivaan jokeen Madhya Pradeshin osavaltiossa keskisessä Intiassa.Lue
Poliisi tappoi itse bussikaappauksen panttivankeja?09.09.2010 08:12
Filippiinien poliisi saattoi ampua itse ainakin osan panttivangeista Manilan bussikaappauksessa, kertovat viranomaiset. Tutkijoiden mukaan kaikki uhreista löytyneet luodit eivät olleet kaappaajan ampumia.Lue
Obama varoitti demokraatteja vaalitappiosta09.09.2010 07:17
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama haluaa korostaa demokraattien ja republikaanien eroja lähestyvissä kongressivaaleissa. Hänen mukaansa demokraateille tulee tappio, jos vaaleissa otetaan kantaa vain talouden tilaan.Lue
USA lisää ohjusiskujaan Luoteis-Pakistaniin09.09.2010 07:11
Yhdysvallat iski ohjuksin talebanien piilopaikkoihin Pakistanissa jälleen torstaiaamuna. Miehittämättömällä lentokoneella tehdyssä hyökkäyksessä kuoli viranomaisten mukaan ainakin kuusi taistelijaa.Lue
Bangkokin alueelta löytyi kolme pommia09.09.2010 06:55
Thaimaan poliisi on löytänyt kolme pommia Bangkokista ja sen lähistöltä. Poliisin mukaan pommit on purettu.Lue
Chilen kaivosloukku: poraaminen sujuu odotettua nopeammin09.09.2010 06:36
Chilessä kaivosmiesten pelastuskuilua on saatu porattua odotettua nopeammin. Miehet saataneen ylös kuitenkin vasta marras-joulukuussa.Lue
Fidel Castro: Kuuban malli ei enää toimi09.09.2010 06:14
Kuuban entinen johtaja Fidel Castro myöntää, ettei neuvostotyylinen talousjärjestelmä enää toimi. Hän ilmaisi kantansa amerikkalaistoimittajan haastattelussa Havannassa.Lue
Britannian nuorin naiskaksoismurhaaja tuomittiin elinkautiseen09.09.2010 06:01
Britannian rikoshistorian nuorin naispuolinen kaksoissurmaaja joutuu vankilaan vähintään 14 vuodeksi.Lue
Espanjasta löytyi kyttyräselkäisen dinosauruksen luuranko08.09.2010 23:27
Paleontologit kummastelevat Espanjasta löytynyttä dinosaurusta, jonka selkärangassa on kyttyrä. Kyttyräselkäistä dinosaurusta ei ole tavattu koskaan aiemmin.Lue
USA:n keskuspankki varoittaa kasvun hidastumisesta08.09.2010 22:02
Yhdysvaltain keskuspankin mukaan maan talouskasvussa näkyy laajoja merkkejä hidastumisesta. Varoitus perustuu Beige Book -raporttiin, johon keskuspankki keräsi 12 talousalueen arviot heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun.Lue
Ihmepelastus - Tupolevin hätälasku taigalle onnistui08.09.2010 21:30
Venäläisen Tupolev 154 -matkustajakoneen miehistö teki onnistuneen hätälaskun keskelle Siperian taigaa keskiviikkona. Kukaan ei kuollut eikä kone kärsinyt suuria vaurioita.Lue
David Cameronin isä kuoli08.09.2010 20:52
Britannian pääministerin David Cameronin isä Ian Cameron menehtyi keskiviikkona halvauskohtaukseen lomamatkalla Ranskassa.Lue
EU vaatii Saksaa lopettamaan uhkapelimonopolin08.09.2010 20:25
EU-tuomioistuin on määrännyt Saksan purkamaan välittömästi valtion uhkapelimonopolin. Tällä hetkellä vain Saksan osavaltiot ja niiden omistamat yhtiöt saavat tarjota uhkapelejä.Lue
- Bosnialaisesta järvestä löytyi 250 luurankoa (08.09. 19:38)
- Stubb pohjusti Georgian yhdentymistä EU:n kanssa Tbilisissä (08.09. 19:03)
- Uusi myrsky uhkaa Yhdysvaltain rannikkoa (08.09. 18:58)
- BP:n raportti syyttää alihankkijoita Meksikonlahden öljyturmasta (08.09. 18:42)
- Ruotsissa narkolepsiaan sairastuivat myös rokottamattomat (08.09. 17:28)
- Portugalilaisturisteja kuoli bussiturmassa Marokossa (08.09. 16:51)
- Iran lykkäsi naisen kivitystuomiota (08.09. 15:15)
- Sadat vangit karkasivat Nigerian vankilaiskussa (08.09. 14:39)
- Amerikkalainen kiihkopastori ei peru Koraanien polttamista (08.09. 13:32)
- Hätätilaa jatkettiin Uuden-Seelannin järistysalueella (08.09. 13:17)
- Poliisi ymmällään puutarhasta löytyneen vauvan tapauksessa (08.09. 12:45)
- Mahtiperhe oikeudessa 57 ihmisen joukkomurhasta (08.09. 11:56)
- Ex-sotilas halusi tappaa Obaman (08.09. 11:52)
- Pommiuhkaus vessan peilissä aiheutti hälytyksen matkustajakoneessa (08.09. 11:28)
- Kalan nieleminen kiellettiin sirkusnäytöksessä (08.09. 11:24)
- Halonen löysi Berlusconin möläytyksistä jotain hyvääkin (08.09. 11:06)
- YK: Kongon joukkoraiskaukset luultua laajempia (08.09. 11:02)
- Uuden-Seelannin maanjäristyksestä jättilasku (08.09. 10:02)
- Ihmisen jäänteitä hain vatsassa - kuka on uhri? (08.09. 09:49)
- John Lennonin murhaaja pysyy tyrmässä (08.09. 08:09)
- Clinton tuomitsi Koraanien rovion (08.09. 07:44)
- BP julkaisee raportin Meksikonlahden öljykatastrofista (08.09. 07:07)
- Raju jälkijäristys ravisteli Christchurchia (08.09. 06:48)
- Harvinaista herkkua: kaksi asteroidia ohittaa Maan (08.09. 06:38)
- Isku tehtaaseen Hondurasissa - ainakin 15 kuollut (08.09. 06:15)
- Törmäily merellä kuumensi tunteita Kiinassa ja Japanissa (07.09. 22:23)
- Pornofilmiin pettynyt mies hakkasi myyjän Saksassa - poliisi etsii (07.09. 21:48)
- Hammassärky ja verenpaine vaivaavat Chilen kaivosloukussa (07.09. 21:22)
- Meksikossa räjähti öljynjalostamossa (07.09. 21:14)
- Venäjä vaatii Vrouw Marian lastin palauttamista (07.09. 20:49)
- Italian presidentti kehaisi Suomea (07.09. 20:26)
100 tuoreinta- Nukahtiko bussikuski rattiin Vantaalla?(09.09. 10:42)
- Mopotyttö kuoli kolarissa(09.09. 10:41)
- Poliisi ei ole nähnyt videotallennetta Järvilehdon turmapaikalta(09.09. 10:28)
- Mopoautoilija teloi jalankulkijan(09.09. 10:27)
- Finnair ja Finncomm jatkavat yhteistyötä(09.09. 09:53)
- Kommandopipoiset murtautuivat huoltamolle - saaliiksi kolikoita(09.09. 09:30)
- Kolme loukkaantui kolarissa Länsi-Turunmaalla(09.09. 09:12)
- Lehti: Energialamput voivat kasvattaa sähkölaskua(09.09. 08:59)
- Mies jäi suojatiellä auton alle(09.09. 08:42)
- Energiayhtiö Vapo sai uuden toimitusjohtajan(09.09. 08:35)
- Autoja naarmutetaan taas Lahdessa(09.09. 08:23)
- HS: Kristillisten ehdokkaille luvattu loikkauksesta isot rahat(09.09. 07:35)
- HS: VTT:n johtaja istuu turveyhdistyksen hallituksessa(09.09. 07:25)
- Tiedot terveydenhoidon ammattilaisista saa nyt netistä(09.09. 06:23)
- Strömnes saa korvauksensa mediayhtiö Peppar & Papperilta(08.09. 23:25)
VIIHDE
- Paleface vaihtoi tyyliään - katso video!(09.09. 10:46)
- Lordi esittelee syksyn muodin - katso video!(09.09. 10:42)
- Keikka myöhästyi kolme tuntia - laulaja manikyyrissä(09.09. 09:45)
- Rokkari hyökkäsi naisen kimppuun hississä(09.09. 09:12)
- Big Brother 2010: Elisabet hermostui Habibin naisjuttuihin(09.09. 09:00)
- Seksuaalisesta häirinnästä Britneyta syyttävä nosti kanteen(08.09. 20:23)
- James Bondin ihmeauto myyntiin(08.09. 18:27)
- BB2010: Haluaisiko Marika silikonit?(08.09. 18:05)
- Kristen Stewart ei saanut kopeloida Dakota Fanningia(08.09. 17:18)
- Jethro Rostedt: Rikastuminen oli vitsi(08.09. 15:43)
- Prostituoidun vanhemmat pyytävät Coleen Rooneylta anteeksi(08.09. 15:14)
- Ex-tyttöystävä vaatii rahaa Mel Gibsonin mustamaalaukseen(08.09. 14:32)
- Pakistanin tulva-alueilla vieraileva Angelina Jolie järkyttyi(08.09. 13:56)
- Heidi Montag: Naiset, hierokaa silikonejanne!(08.09. 13:16)
- Poliisi myöntää: Paris Hilton sai erikoiskohtelua putkassa(08.09. 12:35)
URHEILU
- Joukkueiden järkyttävä joukkotappelu hämmentää - katso video!(09.09. 10:18)
- Suomalainen olympiavoittaja on kuollut(09.09. 09:36)
- MTV3: Räikkönen pahoissa vaikeuksissa!(09.09. 09:22)
- Maailman seksikkäin futisfani poseeraa Playboyssa - katso kuvat(09.09. 08:53)
- Houllierin siirtyminen Aston Villaan varmistui(08.09. 23:44)
- Kurri päihitti Kovaltshukin NHL:n numerolistauksessa, Selänne taipui Ovetshkinille(08.09. 22:32)
- Mika Kallio kuolonkolarista: Kyllähän se pysäyttää aina - katso video haastattelusta(08.09. 21:50)
- Niemi ei aio mennä enää tähän Datsjukin temppuun - katso video(08.09. 20:55)
- Loebilla mahdollisuus varmistaa seitsemäs mestaruus jo Japanissa(08.09. 20:08)
- Ferrari vältti lisärangaistuken(08.09. 19:28)
- Suomen painivalmentaja: En halua olla este, jos joku haluaa olla maailman paras(08.09. 18:24)
- Rallin MM-sarjaan erikoinen pisteuudistus(08.09. 18:04)
- Homopelaajan hyllytys kuohuttaa tunteita Ranskassa(08.09. 17:48)
- Parviainen aikoo koulia Ruuskasesta 90 metrin miehen(08.09. 17:23)
- Formula ykkösiin jälleen uusi kilpailu(08.09. 16:42)
HS.fi UUTISET - ULKOMAAT- Täpötäysi bussi syöksyi jokeen Intiassa ¿ kymmeniä kuollut (09.09. 08:58)
- Oregano hillitsee lehmien röyhtäyksistä syntyviä metaanipäästöjä (09.09. 08:30)
- Filippiinien poliisi saattoi tappaa panttivankeja bussikaappauksessa (09.09. 08:21)
- Fidel Castro: Kuuban malli ei enää toimi (09.09. 07:08)
- Kolme pommia löytyi Bangkokin alueelta (09.09. 07:02)
- Pora tavoittaa Chilen kaivosmiehet arvioitua nopeammin (09.09. 06:57)
- Yhdysvallat kiihdyttää ohjusiskujaan Luoteis-Pakistaniin (09.09. 06:23)
- Kuvat kertovat: Pakistanin ahdinko syvenee (09.09. 00:20)
- Espanjasta löytyi kyttyrädinosaurus (08.09. 21:41)
- EU rajoitti eläinkokeita apinoilla (08.09. 21:21)
- EU vaatii Saksaa lopettamaan uhkapelimonopolin (08.09. 20:25)
- Merikilpikonnan munia vietiin avaruuskeskukseen pakoon öljyvuotoa (08.09. 20:21)
- 250 luurankoa löytyi järvestä Bosniassa (08.09. 19:43)
- Tony Blair perui kirjanjulkistusjuhlansa mielenosoittajien takia (08.09. 18:13)
- EU selvittää miksi jäsenmaat eivät ano rahaa romanien avuksi (08.09. 17:57)
TALOUSUUTISET- Ikea antamassa potkut 700 työntekijälle? (09.09. 10:34)
- Finnair sopi Finncommin kanssa (09.09. 09:43)
- Googlen uudet aakkoset ¿ L on yhtä kuin Lidl (09.09. 09:29)
- Erkki Liikanen odottaa uutta Kreikkaa (09.09. 09:10)
- USA:ssa vakavia merkkejä talouskasvun hidastumisesta (09.09. 08:44)
- SS: Energiansäästölamput uhkaavat nostaa sähkön hintaa (09.09. 07:57)
- TS: Vaarallista tavaraa vedetään pois kaupasta aiempaa enemmän (09.09. 07:51)
- HS: Eläkeyhtiöille suunniteltu haastajaa (09.09. 07:32)
- Lehtien lukijamäärät pitävät pintansa (09.09. 07:15)
- Näin asunnon myyjä nostaa hintaa (09.09. 07:03)
- Heitä haetaan Suomeen töihin (09.09. 06:01)
- HQ Bankin kaupassa omituisia käänteitä (08.09. 20:49)
- Venäjän autokauppa käy kovilla kierroksilla (08.09. 20:07)
- Vapaavuori: Suhtautukaa taloihin kuten autoihin (08.09. 19:35)
- Kanadan keskuspankki nosti taas ohjauskorkoa (08.09. 18:38)
HYVÄ OLO
- Onko jääkaapissasi epäterveellisiä ruokia? - katso lista!
- Tutkimus: Juo vettä, jos haluat laihtua!
- Tässä ovat parhaat terveysherkut - katso lista!
- Lihava vai laiha? Kumpi kestää sängyssä paremmin
- Näin saat kaiken hyvän irti terveellisestä ruoasta!
- Näin tunnistat viisaudenhampaiden oireilun
- Kaikki keinot käyttöön vilustumista vastaan - 5 oudointa!
- Näin tulkitset elintarvikkeiden E-koodeja
- Ekoystävällistä seksiä - 8 vinkkiä!
- Näin parannat sydämesi terveyttä!
- Missä iässä alkaa onni? Brittitutkimus paljastaa
- Stressi voi tuhota hampaasi!
- Syö kasvikset kuorineen - saat kasvisten tehoaineet talteen!
- Näin pääset napostelusta eroon!
- Kolme vinkkiä terveelliseen työpaikkaruokailuun!
MUOTI & KAUNEUS
- Lempeä laventeli kukkii punaisella matolla(08.09. 09:33)
- Seksikäs huippumalli keimailee uusissa Victoria's Secret -alusvaatteissa - katso kuvat!(07.09. 18:27)
- Anna Abreusta muoti-suunnittelija!(07.09. 10:02)
- VAU, mikä asu Heather Locklear!(06.09. 12:19)
- Pukuloistoa Venetsian filmijuhlilla(04.09. 09:07)
MATKAILU
- Suomalaisbrändit esillä Lontoossa(08.09. 16:17)
- Katso, minne suomalaiset haluavat matkustaa(08.09. 12:41)
- Pullopostia Stingin maatilalta!(08.09. 06:16)
- Koe kävelykatujen Kaunas!(07.09. 14:15)
- Maista käärme!(07.09. 14:14)
ASUMINEN
- Suomen halutuimmat talot!(09.09. 06:07)
- Pääkaupunkiseudulla työn alla 9000 asuntoa(06.09. 13:30)
- Ero tuli - kummalle asunto?(06.09. 06:45)
- IS:n vinkit Habitare-messuille(03.09. 06:12)
- Hoitovastikkeiden tasaus kielletään asumisoikeustaloissa(02.09. 13:33)
AUTOT
- Tämä ruokapöytä kulkee yli 200 km/t!(08.09. 06:20)
- Brerasta jäi kaunis kesämuisto(03.09. 06:22)
- Volvon suosikkimalli V50 sai uuden dieselin(03.09. 06:19)
- Uudet parkkimittarit muuttavat taksaa itsestään!(31.08. 18:45)
- Porschen kokoonpano loppuu Suomessa jo ensi keväänä(27.08. 19:18)
RUOKALA
- Parsakaali-kikhernepasta (9.9.2010)
- Ruusukaali-jauhelihapata (9.9.2010)
- Kyssäkaali-mantelilaatikko (9.9.2010)
- Mustikkapiirakka (7.9.2010)
- Säilötyt kurkut ja kesäkurpitsat (6.9.2010)
MAINOS Finnair Uutiset Ulkomaat btn1 200x200
Oikotie Asunnot 198px
Facebook activity

Sää ulkomailla

Asenna IS-uutisvahti
Kokeile uutisvahteja!PELIKONE - yleisnosto
Sieltä se löytyy!

Autot
Moottoripyörät
Mönkijät
Huonekalut
Lastenvaunut ja -rattaat
Viihde-elektroniikka
Rakentaminen
Jätä ilmainen ilmoitus



Peruuta uutiskirjeen tilaus









