IS - Ilta-Sanomat
Uutiset Maailma
 
Haun tuottaa 
 
 

Aviomies ei huomannut raskauksia - kahdeksan lastaan tappanut äiti ei halunnut hakea lääkäriltä ehkäisyä

29.07.2010 19:30

 Pieni Villers-au-Tertren kylä Pohjois-Ranskassa järkyttyi torstaina, kun paikallinen perheenäiti tunnusti tappaneensa kahdeksan vastasyntynyttä lastaan.

Syyttäjän mukaan 45-vuotias Dominique Cottrez perusteli tekojaan sillä, ettei hän halunnut enää lapsia. Hän ei tahtonut myöskään mennä lääkärille hakemaan ehkäisyä.

Naisella on kaksi aikuista tytärtä ja lapsenlapsia.

Cottrez tunnusti myös piilottaneensa lasten ruumiit, jotka poliisi löysi tiistaina muovipusseihin kätkettyinä. Ensimmäinen surmatyö tapahtui ilmeisesti jo parikymmentä vuotta sitten, BBC kertoi.

Karmivan löydön tekivät puutarhatöissä olleet kyläläiset. Ensimmäisenä löytyivät kahden vauvan jäännökset Cottrezin vanhemmille ennen kuuluneen talon pihalta. Poliisi löysi tämän jälkeen loput kuusi ruumista Cottrezin nykyisen kotitalon pihapiiristä.

Järkyttyneet kyläläiset toivat löytöpaikoille kynttilöitä ja kukkia.

- Ajattelen kaikkia maailman lapsia. Lapsia ei vain voi heittää pois muovipusseissa. Se on käsittämätöntä, sanoi paikallinen pappi, isä Robert Meignotte.

Pahin lapsensurma vuosikausiin

Hoitoapulaisena työskentelevää Cottrezia syytetään kahdeksasta murhasta. Häntä uhkaa elinkautinen vankeustuomio.

Cottrez ja hänen suunnilleen samanikäinen aviomiehensä pidätettiin tiistaina, mutta mies päästettiin vapaaksi torstaina. Pariskunnan mukaan mies ei tiennyt mitään raskauksista tai vauvojen surmista.

Cottrezin raskauksia ei ilmeisesti huomattu hänen ylipainonsa takia. Kylän pormestari Patrick Mercier kuvaili naista syrjäänvetäytyväksi.

- Hän otti harvoin osaa kylän elämään. Kukaan ei osannut epäillä mitään, Mercier sanoi.Cottrezin puoliso sen sijaan toimi kunnanvaltuutettuna.

Syyttäjien mukaan kyseessä on Ranskan lähihistorian pahin lapsensurmatapaus. Viime vuosina useat eristäytyneet ja sekavat ranskalaisäidit ovat tappaneet vauvojaan.

Aiemmin tänä vuonna ranskalaisnainen sai 15 vuoden tuomion kuuden vastasyntyneen lapsensa surmaamisesta ja ruumiiden kätkemisestä kellariinsa. Vuosi sitten vankilaan joutui kolme vauvaansa tappanut ja ruumiit pakastimeen piilottanut nainen.

STT-AFP-Reuters






 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET - ULKOMAAT

TALOUSUUTISET
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Ulkomaat btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Operaatio Afganistan

Yhdysvaltain asevoimien reservin eversti L. työskentelee korkea-arvoisena yhteysupseerina kansainvälisten joukkojen esikunnassa Afganistanin sodassa.
Eversti L:llä on suomalainen vaimo ja poika, joka on ollut asepalveluksessa Suomen puolustusvoimissa.
Eversti L. kertoo IS-blogissaan arjestaan sodan keskellä sekä vastaa mahdollisuuksiensa mukaan lukijoiden kysymyksiin Afganistanin sodasta.
 LUE Eversti L:n Afganistan-blogia

Oikotie Asunnot 198px

Facebook activity

Sää ulkomailla

IS:n sääsivuilta löydät 5 vuorokauden ennusteen 8000 paikkaan eri puolilla maailmaa.
 SÄÄ Katso onko kahdehtimista! SÄÄ Suomen sadetutka

PELIKONE - yleisnosto