Greenpeace iski ennakkoäänestyspaikkaan Helsingissä

Julkaistu: 06.04.2011 10:55

Greenpeacen aktivistit kummastuttivat ohikulkijoita Helsingissä keskiviikkona. 

Aktivistit kiipesivät yhdeksän jälkeen Pääpostitalon seinälle levittämään  jättimäisen banderollin, jossa vastustettiin ydinvoimaa.

Kolme henkilöä roikkui seinällä valjaissa ja yksi tarkkaili tilannetta rakennuksen katolta.

Värikäs kannanotto kiinnitti ihmisten mielenkiinnon harmaassa katukuvassa. Ajoitus on varmasti tarkkaan suuniteltu, sillä ennakkoäänestus alkoi kahdeksalta postitalossa.

Useat ottivat valokuvia ja katsoivat kiipeilijöiden taiteilua seinällä.

Paikalle saapunut belgialainen muodostelmaluistelujoukkue puhkesi taputuksiin.

- Ymmärsimme pointin ja halusimme vain osoittaa, että olemme samaa mieltä ja mukana hengessä. Vastustamme ydinvoimaa, eikö kaikki niin nykyään ajattele, sanoo tiimin vetäjä Tom Mulder.

- Olimme vain katselemassa kaupunkia kun törmäsimme tähän kannanottoon, hän lisää.

Taputukseen yhtyi myös muun muassa kuusikymppinen helsinkiläinen nainen, joka otti myös kuvan tilanteesta.

- Tietysti taputan, sillä olen samaa mieltä ydinvoimasta. Sopivasti juuri kun ennakkoäänestys alkoi. Hurjaa kyllä katsoa kun nuoret tuolla korkealla kiipeilevät, hän tuumaa.

Pääposti on yksi Helsingin ennakkoäänestyspaikoista.

Ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Poliitikkojen suusta

Katso kaikki IS-vaalitutkat

Katso, mitä puolueiden puheenjohtajat paljastavat Katri Utulan vaalitentissä. Paljonko nousee penkkipunnerruksessa, kuka laulaa Eppu Normaalia, kuka pyytää palautetta kampauksesta?

Puolueiden kannatus

Taloustutkimus on 20 vuoden ajan ollut poliittisten mielipidemittausten hovihankkija Suomen tärkeimmille medioille ja yhteisöille. Katso tämän vaalikauden kannatusluvut kuukausittain.