Entinen pääministeri Matti Vanhanen lopetti aikoinaan suhteensa tekstiviestillä.
Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) puolestaan perui ulkoministerien tapaamisen samaan tapaan.Tapaaminen piti järjestää Saariselällä tulevana viikonloppuna.
Perumisesta päätettiin torstaina, kun Stubbin esikunnassa katsottiin Japanin ja Libyan vaativan ministerien huomiota enemmän kuin yleisluontoinen rupattelu Pohjois-Lapissa.
Helsingin Sanomat kertoi perjantaina, että Stubbin kokouspakit menivät muille ulkoministereille sms-viesteinä.
Nopeinta olla keskenään tekemisissä
Vanhasen tekstiviestimenettelyä ihmeteltiin ja paheksuttiinkin aikanaan.
Stubbin lehdistöavustaja Lauri Tierala vakuuttaa IS:lle, ettei ulkoministerin tekstaripakeissa ollut mitään poikkeuksellista.
- Nykyään on kaikkein nopein tapa, että he ovat keskenään tekemisissä, Tierala sanoo.
Hän viittaa siihen, ettei viesti tällöin kulje esikuntien kautta.
Tieralan mukaan kokouksen peruuttamisesta tiedotettiin myös virallista tietä. Kokous olisi ollut epävirallinen.




