Keijo

Vaalit 2011

Valikko

Vaalit 2011

Perussuomalaiset panttaa viimeistä ehdokasnimeään

Eduskuntavaalien ehdokaslistojen viimeinen jättöpäivä on viikon päästä, mutta ainakin suurimmilla puolueilla listat ovat jo kasassa.
Mielipidemittausten neljästä suuresta perussuomalaiset kertovat tiistaina viimeisen ehdokasnimensä Pohjois-Savon vaalipiirissä.

Kokoomus julkistaa tällä viikolla kaksi avointa paikkaansa Etelä-Savossa ja viimeisen ehdokkaansa Uudellamaalla.

Eduskuntaan pyrkijöitä on nyt toistasataa enemmän kuin neljä vuotta sitten. Kun silloin ehdokkaita oli 2004, STT:n keräämien tietojen mukaan ehdokkaita on nyt nimetty ainakin 2116.

Täydet listat on jo SDP:llä, joka asettaa 238 ehdokasta, sillä puolue ei ole missään päin Suomea vaaliliitossa. Neljä vuotta sitten vaaliliitto vei puolueelta paikan Etelä-Savossa.

Keskustalla on 233 ehdokasta, sillä puolue on vaaliliitossa Varsinais-Suomessa RKP:n kanssa ja Satakunnassa kristillisdemokraattien kanssa. Vaaliliitto voi asettaa vain saman ehdokasmäärän vaalipiiriin kuin yksittäinen puoluekin.

Kokoomus on nimennyt 230 ehdokasta. Määrää syövät kristillisdemokraattien kanssa solmitut vaaliliitot Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiireissä.

Vaaliliitossa paikat jaetaan henkilökohtaisten äänimäärien järjestyksessä. Näin pieni puolue voi ääniä keskittämällä saada ehdokkaansa läpi, vaikka omat äänet eivät suoraan riittäisikään.

Vasemmistoliitolla on koossa 235 ehdokasta, eli auki on yksi paikka Vaasan vaalipiirissä ja kaksi paikkaa Etelä-Savon vaalipiirissä.

Vihreillä ja kristillisdemokraateilla listat ovat auki vielä monissa vaalipiireissä. RKP:lla on paikkoja auki Helsingissä.

Pienpuolueilla liki 500 ehdokasta

Eduskunnan ulkopuoliset pienpuolueet ovat nimenneet yhteensä jo liki 500 ehdokasta.

Suomen kommunistinen puolue, Kommunistinen Työväenpuolue, Suomen työväenpuolue, Senioripuolue, Köyhien asialla -puolue, Piraattipuolue, Muutos 2011, Itsenäisyyspuolue ja Vapauspuolue ovat keskittyneet suurimpiin vaalipiireihin eli Uudellemaalle, Helsinkiin, Varsinais-Suomeen ja Pirkanmaalle.

Sen sijaan esimerkiksi Satakuntaan pienpuolueet ovat saaneet toistaiseksi yhteensä vain yhdeksän ehdokasta, vaikka jokainen voisi asettaa 14 ehdokasta eli yhteensä 136 äänten kalastelijaa.

Vaaleihin voi ilmaantua vielä myös yksittäisten valitsijayhdistysten ehdokkaita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    2. 2

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    5. 5

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    8. 8

      Hurja syyte: Entinen venäläispoliisi uhrasi metsässä kodittomia saatanallisessa rituaalissa – yritti herättää henkiin zombiorjina

    9. 9

      Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

    10. 10

      Nasa ilmoitti ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – tiedotustilaisuus luvassa keskiviikkona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    2. 2

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    5. 5

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    6. Näytä lisää