Meri, Vellamo

Vaalit 2011

Valikko

Vaalit 2011

Analyysi: Pako Soinin leiriin alkaa?

Portugalin velkakriisi voi viedä viime metreillä äänestäjiä keskustalta perussuomalaisille, kirjoittaa STT:n politiikan toimittaja Pekka Pohjolainen analyysissaan.

Portugalin velkakriisi toi populistijohtaja Timo Soinin kouraan loputkin kortit, joilla pelata perussuomalaisten suurvoitto kotiin.

Sen realisoinnissa hallitusvallaksi voi kuitenkin tulla eteen monta mutkaa.

Soini voi nyt konkretisoida sanomansa Portugaliin eli siihen, onko velaksi porsastelleen maan auttaminen suomalaisten varoin oikein vai ei. Siihen jokainen äänestäjä osaa ottaa kantaa, jos asian niin tärkeäksi katsoo.

Soini on jyrkällä linjallaan rakentanut "blokkivaalia", kansanäänestystä, jossa valitaan nykyhallituksen euromyötäisen ja perussuomalaisten eurovastaisen linjan väliltä. Se, että vaaleissa jokin EU-vastainen rintama saisi eduskunnasta enemmistön, on toistaiseksi kuitenkin silkkaa utopiaa.

Vaalien jälkeisessä hallituspelissä Soini jää eurovastaisessa fundamentalismissaan viime kädessä yksin. SDP:n linja poikkeaa perussuomalaisista siinä, että demarien kritiikki kohdistuu rahamarkkinoihin, ei unioniin ja eurojärjestelmään sinänsä. Euroasioilla demarit eivät hevillä ryhdy hallitusovia itseltään sulkemaan.

Kun muut hallitusvaltaan hamuavat puolueet haluavat vaalien jälkeen lakaista koko asian kotimaisesta keskustelusta, Soinille ei jää vaihtoehtoja. Kun Portugalin velkapaketti ehtii näillä näkymin joskus toukokuussa eduskuntaan, ainakin perussuomalaiset äänestävät vastaan.

Poliittinen tilanne voi olla tuolloin mielenkiintoinen, sillä maassa ei ole luultavasti vielä edes poliittista hallitusta. Jos hallitusneuvottelut ovat kesken ja perussuomalaiset niissä mukana, voi Portugali-änkyröinti viedä Soinin porukoineen Säätytalon ovista oppositiotielle – ja jonkun muun ovista sisään.

Vaalit käydään kuitenkin ensin. Portugalin kysymys voi hyvinkin nousta asiaksi, joka ratkaisee suurimpien puolueiden järjestyksen ja pääministerin paikan.

Takapuolituntumalta tilanne näyttää hankalimmalta pääministeripuolue keskustalle, jonka kannattajakunta on suurelta osin EU-kriittistä. Uhkana on kalliiksi käyvä viime metrien äänestäjäpako Soinin leiriin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. 6

      Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

    7. 7

      Poliisilla mittava operaatio Kerimäellä – Tuntematon ampui kohti taloa ja autoa

    8. 8

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. Näytä lisää