Selma

Vaalit 2011

Valikko

Vaalit 2011

Mitä Soinin pettäjille tapahtuu?

Perussuomalaisten listoilta eduskuntaan pyrkiviltä vaaditaan kirjallinen sitoumus, että he eivät loikkaa pois ryhmästä. Timo Soini kertoo, miksi järjestelyyn on päädytty, ja mitä mahdollisille loikkareille tehdään.
Kun asiasta uutisoitiin, ihmeteltiin IS:n lukijoiden kommenteissa, eikö Soini luota ehdokkaisiinsa ja että onko perussuomalaiset, heikommalla pohjalla kuin muut.

Pelkääkö Timo Soini, että rivit alkavat rakoilla?

- Oli paljon ehdokkaita, jotka halusivat mukaan sitoutumattomina. Minä sanoin, että puoluetyö alkaa sillä, että sitoudumme puolueeseen ja asiaan, Soini selostaa.

Soinin mukaan sopimuksen takana ei ole pelko rivien hajoamisesta. Soini halusi tehdä pelisäännöt ehdokkaille selviksi ennen puolueeseen liittymista ja varsinaisen puoluetyön aloittamista.

Soinin mukaan kukaan ehdokkaaksi halunnut ei kieltäynyt allekirjoittamasta sopimusta.

Loikkareille ei rangaistusta

Soinin mukaan ehdokkaiden allekirjoittamassa kirjallisessa sitoumuksessa ei ole rangaistusvaatimusta. Sopimuksen allekirjoittaneet ehdokkaat sitoutuvat pysymään puolueen eduskuntaryhmässä koko vaalikauden ajan.

- Meille riittää sitoumukseksi kunnia, omatunto ja oma nimi, puolueen puheenjohtaja  toteaa.

Taloudellisia sanktioita sopimuksen rikkomisesta ei ole, vaikka Soinin mukaan sopimuksen yhtenä syynä olikin se, ettei puolueen varoja tuhlata.

- Harva ehdokas pääsee vain omilla äänillään eduskuntaan. Sopimuksella halusimme tehdä selväksi, että monet ihmiset tekevät pääsyn eteen töitä ja käyttävät piirivaroja. Ei tuhlata niitä, Soini sanoo.

Vuonna 2008 kansanedustaja Merikukka Forsius käräjöi entistä puoluettaan vihreitä vastaan loikattuaan kesken vaalikauden Kokoomuksen riveihin. Puolue vaati Forsiusta maksamaan 9000 euroa niin sanottua vaalien läpimenorahaa.

Soinin mukaan Perussuomalaisilla on nyt samankaltainen sopimus kuin vihreillä aikaisemmin, mutta ilman korvausvastuuta.

- Aikomuksenamme ei ole lähteä käräjöimään, Soini kertoo.

"Edustaja on vapaa tekemään mitä haluaa"

Eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen mukaan sopimus ei ole sitova. Mikäli edustaja haluaa vaalien jälkeen vaihtaa puoluetta, on se sopimuksesta huolimatta mahdollista.

- Ihmiset pitävät sopimuksista kiinni, jos pitävät. Sopimuksen voi aina tehdä, mutta voihan edustaja aina tulla toisiin ajatuksiin, Tiitinen sanoo.

Tiitisen mielestä kansanedustaja on viimekädessä vastuussa äänestäjilleen.

- Edustaja on vapaa tekemään mitä haluaa. Kaikilla on vapaa tahto, Tiitinen toteaa.

Loikkarisopimuksesta uutisoi tänään esimmäisenä Suomen Kuvalehti.

Ota kantaa

Onko kansanedustajan puoluevaihdon estäminen sopimuksella hyväksyttävää?

Kyllä 39% Ei 61%
Ääniä yhteensä 2485

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    6. 6

      X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

    7. 7

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    8. 8

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    9. 9

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    6. Näytä lisää