Matti, Matias

Vaalit 2011

Valikko

Vaalit 2011

Päivi Räsäsen vaalimainokset tuhottiin hakaristeillä

Usean metrin kokoisia vaalimainoksia tuhottiin repimällä ja spraymaaleilla.
Ympäri vaalipiiriä tuhottuja vaalimainoksia on kaiken kaikkiaan viisi kappaletta. Mainoksiin on muun muassa maalattu hakaristejä, viiksiä ja niitä on revitty.

- Tuhoamiseen on todella nähty vaivaa. Mainokset eivät ole yleisten kulkureittien varrella, vaan vaalimainosten tuhoajat ovat nähneet vaivaa päästäkseen niiden luo, Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen kertoo.

Yksi tuhotuista mainoksista on Lahdentien varrella, keskellä peltoa.

Kaikista tuhotuista mainoksista on tehty rikosilmoitus poliisille.

"Vaalirauhan rikkomista"

Räsäsen mukaan mainoksien sotkemisessa on kyse vaalirauhan rikkomisesta. Ehdokkaan mukaan demokraattisten vaalien häirintä on pahempaa kuin ilkivalta.

- On tärkeää, että ehdokkaat voivat kampanjoida rauhassa, Räsänen toteaa.

Blogissaan ehdokas toivoo, ettei "lisääntynyt ilkivalta ole merkki poliittisesta ilmastonmuutoksesta ja politiikkavastaisuudesta".

- En tiedä onko taustalla jotakin ajatusta. Voihan olla, että tämä on vain yleistä rikkomisvimmaa, Räsänen toivoo.

Myös muiden mainoksia tuhottu

Räsänen ei ole ainoa ehdokas, jonka vaalimainokset ovat joutuneet ilkivallan kohteeksi. Puoluejohtajan käy sääliksi erityisesti nuoria ehdokkaita, joiden vaalibudjetti on pieni.

- He ovat laittaneet rahansa muutamaan lakanamainokseen, jotka on sitten puukotettu halki, Räsänen harmittelee.

- Itse olen ollut yhteydessä vain oman puolueeni ehdokkaisiin, mutta myös muilla puolueilla ja ehdokkailla saattaa olla samanlaisia ongelmia. Ympäri Suomea tällaista on nyt tapahtunut paljon, Räsänen kertoo.

- Minun vaalimainoksiani ei ole tuhottu koskaan aiemmin, Räsänen lisää.

Teidenvarsille sijoitettuja mainoksia on tuhottu muun muassa Riihimäellä ja Päijät-Hämeessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    5. 5

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    6. 6

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    7. 7

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    8. 8

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    9. 9

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    10. 10

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä – puukotus tapahtui läheisessä asunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    5. 5

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    6. Näytä lisää