Onni, Sisu

Vaalit 2011

Valikko

Vaalit 2011

Kuolema äänestyspaikalla: Mies lyyhistyi hiihtoretken päätteeksi

Ilta-Sanomat kertoi 21. maaliskuuta 1966 äänestyspaikoilla sattuneista kuolemantapauksista.
49-vuotias mies kuoli Pulkkilassa, kun hän hiihti muutaman sadan metrin matkan kotoaan äänestyspaikalle raskaassa lumessa. Mies kuului Jylhänrannan äänestysalueen vaalilautakuntaan.

"Saavuttuaan paikalle noin kello 11 hän tunsi pahoinvointia lyyhistyen hetken kuluttua lattialle ja kuoli hetken päästä", Ilta-Sanomat kertoi.

64-vuotias nainen puolestaan kuoli matkalla vaaliuurnalle Hailuodon kirkonkylässä.

"Hän kaatui äänestyspaikan pihalle tajuttomana ja kuoli noin tunnin kuluttua koulussa."

Ajan tavan mukaisesti kuolleiden nimet julkaistiin alkuperäisessä uutisessa. Tuolloin oli tapana, että myös onnettomuuden uhrien ja rikoksesta epäiltyjen nimet painettiin surutta lehteen.

Vuoden 1966 eduskuntavaalit järjestettiin 20.-21. maaliskuuta 1966. Vasemmistopuolueet saivat eduskuntaan enemmistön, SDP voitti peräti 17 paikkaa.

Ilta-Sanomien nettisarjassa kerrotaan pieniä ja vähän suurempiakin tarinoita menneistä eduskuntavaaleista. Muistatko sinä mielenkiintoisen vaalitarinan, jonka olet itse kokenut, kuullut sukulaisilta tai lukenut lehdestä? Vinkkaa alla olevassa kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia osoitteeseen panu.karhunen@iltasanomat.fi.
  • vaalimuistoja

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    3. 3

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    4. 4

      Katumaasturi ajoi Mardi Gras -paraatiin Alabamassa – ainakin 12 loukkaantunut

    5. 5

      Alastomat norjalaiset yllättivät suomalaisnaisen MM-kisoissa

    6. 6

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    7. 7

      Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

    8. 8

      Tieliikennelain uudistus tarjoaisi valtavan helpotuksen rikkaille – jättisakot saanut miljonääri: ”Oikeansuuntainen päätös”

    9. 9

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    10. 10

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    9. 9

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    10. 10

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    3. 3

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    4. 4

      Katumaasturi ajoi Mardi Gras -paraatiin Alabamassa – ainakin 12 loukkaantunut

    5. 5

      Alastomat norjalaiset yllättivät suomalaisnaisen MM-kisoissa

    6. Näytä lisää