Matti, Matias

Vaalit 2015

Valikko

Vaalit 2015

Lola Wallinkoski mahdollisuuksistaan eduskuntaan: ”Mahdotonta sanoa”

Lola Wallinkoski pyrkii eduskuntaan kokoomuksen riveistä.
Kokoomuksen sunnuntaina päättyneellä vaaliristeilyllä oli mukana muutamia suurelle yleisölle tuttuja uusia kasvoja. Liikemies Harry ”Hjallis” Harkimo oli tämän porukan tunnetuin.

Varsinais-Suomesta eduskuntaan halajaa ex-Miss Suomi Lola Wallinkoski.

– Olen tehnyt kampanjaa viime elokuusta lähtien. Ollaan menty paljon, Wallinkoski kertoi.

Varsinais-Suomessa kokoomuksella on nimekäs lista. Neljä istuvaa kansanedustajaa: ministeri Petteri Orpo, puolueen varapuheenjohtaja Anna-Mari Virolainen, Ilkka Kanerva ja Pertti Hemmilä.

– Meillä on kova porukka, olemme hyvä tiimi ja kyllä meille se viides paikka tulee. On neljä istuvaa kansanedustajaa, puoluesihteeri Minna Arve, ja on mahdotonta sanoa, ketkä kaikki meistä pääsevät läpi, Wallinkoski vastasi mahdollisuuksistaan eduskuntaan.

Risteilyllä oli myös jääkiekkolegenda, Heikki "Hexi" Riihiranta.

– Olen Juha Hakolan vaalipäällikkö. Juha pyysi. Olen poliisien jääkiekkojoukkueen entinen valmentaja, Hexi, Leijona numero 78, kertoi.

Hakola yrittää paluuta eduskuntaan Helsingistä.

– Olemme Hexin kanssa kavereita kiekkopiiristä. Nämä ovat neljännet eduskuntavaalini, ja aina pyydän eri ihmistä vaalipäällikökseni. Mietin, kuka voisi olla hyvä vaalipäällikkö. Pyysin Hexiä kahville ja yhden kahvikupin aikana Hexi suostui, Hakola totesi.

Ex-purjehtija Sari Multala on kokoomuksen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.

– Hyvillä mielin tässä kampanjoidaan. Tietenkin pitää tehdä paljon töitä ja uskoa omaan läpimenoon, Multala kertoi.

Multalan kanssa samassa vaalipiirissä ehdolla on toinen purjehtija, Harry Harkimo. Jos Multala ja Harkimo laitettaisiin purjehduskisassa samalle viivalle, kumpi voittaisi?

– Riippuu veneestä. Jos olisi pienempi vene, uskoisin että minä voittaisin. Ja jos olisi isompi vene, Hjallis varmaan voittaisi, Multala arveli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    6. 6

      IS seurasi yhdistetyn mäkiosuutta – Eero Hirvonen taistelee MM-mitalista klo 13.30

    7. 7

      Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

    8. 8

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    6. Näytä lisää