Jutta

Vaalit 2015

Valikko

Vaalit 2015

Enemmistö eduskuntavaaliehdokkaista vastustaa Natoa

VAALIT
Yli puolet Ilta-Sanomien vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista vastustaa tiukasti Nato-jäsenyyttä.
Suomi tuskin hakee Nato-jäsenyyttä seuraavalla vaalikaudella. Näin voi päätellä eduskuntavaaliehdokkaiden Ilta-Sanomien vaalikoneeseen antamista vastauksista, joiden perusteella selvä enemmistö vastustaa liittoutumista.

Ilta-Sanomien vaalikoneessa ehdokkailta kysyttiin monen muun aiheen ohella, pitäisikö Suomen liittyä Natoon. Kaikista vastanneista yli puolet vastasi olevansa ”täysin eri mieltä” liittymistä puoltaneen väitteen kanssa. Lisäksi yli 22 prosenttia ehdokkaista kertoi olevansa ”osittain eri mieltä”.

Jäsenyyttä kannatti reilut 21 prostenttia, joista alle 8 prosenttia sanoi olevansa ”täysin samaa mieltä”. Epävarmojen osuus vastaajista oli alle 6 prosenttia, joten useimmilla ehdokkailla näyttää vaalien alla olevan asiaan melko vankka mielipide suuntaan tai toiseen.

– Tulos on samansuuntainen monen muun Natosta tehdyn kyselyn kanssa, eikä sikäli yllätä, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak.

Hän viittaa esimerkiksi Maanpuolustustiedotuksen viime vuoden lopulla tekemään selvitykseen, jossa 30 prosenttia suomalaista kannatti ja 60 prosenttia vastusti liittoutumista.

Vaalitaktikointi näkyy Nato-kannoissa

Viime aikoina Nato-jäsenyyden kannatus on ollut mielipidemittauksissa nousussa. Salonius-Pasternakin mukaan Venäjän toimet Ukrainassa voivat tulevan vaalikauden aikana vaikuttaa niin, ettei Nato-jäsenyys ole poissuljettu vaihtoehto.

– Vielä pari vuotta sitten moni ei ajatellut, että suursodan mahdollisuus voisi olla olemassa. Mahdoton sanoa, mikä tilanne voi vuoteen 2019 mennessä olla, hän sanoo.

Eron koko kansan ja ehdokkaiden mielipide-erojen välillä Salonius-Pasternak uskoo löytyvän osittain vaalitaktikoinnista.

– Vähän puolueesta riippuen on vaalitaktisesti järkevää vahvemmin vastustaa Nato-jäsenyyttä vaalien alla, vaikka ei normaalisti itse vastustaisi sitä niin vahvasti. Esimerkiksi Sdp:n ja keskustan ehdokkaiden kannattaa tehdä näin, Salonius-Pasternak sanoo.

Vaalikonevastauksissa molempien puolueiden ehdokkaat ovatkin vahvasti Nato-jäsenyyttä vastaan. Sdp:n vastaajista liittymistä vastustaa 91 ja keskustan lähes 87 prosenttia vastaajista.

Myönteisimpiä liittoutumiselle ovat kokoomuksen ehdokkaat, joista 87 prosenttia kannattaa jäsenyyttä.

Alueittain Natolle myönteisimmät ehdokkaat löytyvät Uudeltamaan vaalipiiristä, jossa yli 29 prosenttia vaalikonevastaajista kannatti sitä. Kielteisimmin ajatukseen suhtaudutaan Keski-Suomessa, jossa vain 12 prosenttia ehdokkaista kannatti ja yli 82 prosenttia vastusti Nato-jäsenyyttä.

Ruotsi-yhteistyö saa kannatusta

Ehdokkailta kysyttiin vaalikoneessa myös, pitäisikö Suomen tiivistää sotilaallista yhteistyötä Ruotsin kanssa.

Vastausten perusteella tiivimpi yhteistö länsinaapurin kanssa saa heiltä huomattavasti enemmän kannatusta kuin turvatakuiden hakeminen Nato-mailta. Yli 83 prosenttia vastaajista ja kannatti ja vain 12 prosenttia vastusti Ruotsi-yhteistyön tiivistämistä.

– Jotkut haluavat tarjota Ruotsi-yhteistyötä vaihtoehtona Nato-jäsenyydestä puhumiselle. Toiset taas ajattelevat, että näin totutetaan Suomen ja Ruotsin kansalaiset siihen, että ollaan sotilaallisessa yhteistyössä, Charly Salonius-Pasternak pohtii.

– Itse näen, että Suomen ja Ruotsin pitäisi tehdä paljon enemmän yhteistyötä riippumatta siitä, ovatko maat Naton jäseniä tai ei, hän sanoo.

Ilta-Sanomien vaalikoneessa voit verrata mielipiteitäsi eri asioista yli 1600 ehdokkaan vastauksiin. Vaalikoneeseen pääset täältä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    4. 4

      Saksalaislehti: Bottaksella enää vain yksi vastustaja taistelussa Mercedeksen tallipaikasta

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    4. 4

      Saksalaislehti: Bottaksella enää vain yksi vastustaja taistelussa Mercedeksen tallipaikasta

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. Näytä lisää