Airi, Aira

Vaalit 2015

Valikko

Vaalit 2015

Kiista verotuksesta: demarien mallille tyrmäys Sipilältä ja Stubbilta

Vaalit 2015
Kokoomus ja keskusta eivät korottaisi veroja.
Suomen tulevan hallituksen mahdollisesta talouspolitiikasta täydentyi perjantaina taas yhdellä palasella, kun Sdp julkisti talouspoliittisen ohjelmansa tulevalle vaalikaudelle. Nyt talouslinjauksensa ovat antaneet kaikki suurimmat puolueet eli Sdp:n lisäksi keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset.

Miljardin verotuottojen lisäyksen lisäksi demarit päättäisivät ensi vaalikaudella reilun kahden miljardin euron menosäästöistä. Lisäksi hallitus sopisi tarpeen mukaan vielä miljardin lisäsopeutuksesta puolivälissä vaalikautta.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kritisoi tuoreeltaan demarien ajatusta tasapainottaa taloutta veronkorotuksilla.

– Bruttoveroaste on noussut niin korkealle tällä vaalikaudella, että verojen korottaminen on suljettava keinovalikoimasta. Demarien lista on paikoin hieman hutera. Silti on nostettava hattua säästölistasta, jonka perästä löytyvät luvut, Sipilä sanoi STT:lle.

Keskustan tavoin suurin yksittäinen säästöerä tulisi Sdp:n talouslinjauksissa valtionosuuksien indeksikorotusten leikkaamisesta. Sdp:n puheenjohtaja valtiovarainministeri Antti Rinne tyrmää ajatuksen siitä, että 800 miljoonan euron säästöt valtionosuuksien korotuksista olisi ongelman sälyttämistä kunnille.

– Kuntien talous ei ajaudu ahtaalle nykyisen inflaatiovauhdin vuoksi, Rinne sanoi tiedotustilaisuudessa.

Kokoomus erottuu menokurimallillaan

Myös pääministeri Alexander Stubb (kok) kritisoi demarien verolinjauksia.

– Nyt ei todellakaan ole varaa veronkorotuksiin, Stubb sanoi STT:lle Brysselissä.

Eroista huolimatta demarien ja keskustan talouslinjaukset voisivat olla hallitusneuvotteluissa sovitettavissa yhteen. Esimerkiksi säästötarve on demarien ja keskustan malleissa arvioitu reiluksi kahdeksi miljardiksi, vaikka painotuseroja säästökeinoista löytyy.

Keskusta jäädyttäisi indeksit kokonaan. Sdp:llä puolestaan indeksikorotusten leikkaussumman perästä löytyy pitkä lista pienituloisten etuuksia, joita leikkaukset eivät koskisi.

Kokoomuksen esittämä tiukan menokurin malli eroaa keskustan ja Sdp:n ohjelmista selvästi, vaikka sen menosopeutukset ovat lähimpänä Rinteen johtaman valtiovarainministeriön tilannearviota. Kokoomuksella sopeutustarvetta lisäävät tosin lupaukset kahden miljardin euron alennuksista palkkaveroon.

Kokoomus on esitellyt jonkin verran yleispiirteisemmän säästölistan kuin muut puolueet. Stubb lupaili tänään, että kokoomus tuo yksityiskohtaisempia sopeutustoimia julkisuuteen lähipäivinä.

Rinne ja ministeriö eri linjoilla

Julkistaessaan Sdp:n talouspoliittiset linjaukset Rinne päätyi käytännössä tyrmäämään oman ministeriönsä torstaina esittämiä johtopäätöksiä.

Valtiovarainministeriön ehdotuksessa valtiontalouden neljän miljardin euron sopeutukset koostuisivat suurilta osin leikkauksista ja veronkorotukset oli tyrmätty talouskasvua hidastavina.

Rinteen mallissa konkreettisia menosopeutuksia valtiontalouteen oli eritelty vain reilun kahden miljardin euron edestä, ja veroja demarit puolestaan korottaisivat miljardilla eurolla. Mahdollinen miljardin euron lisäsopeutus keinoineen jäisi arvoitukseksi vaalikauden puoliväliin saakka.

Demarien mallissa hahmotellaan vain yleispiirteisesti kuntatalouden säästöjä. Sopeutustoimien toteutuksen tarkka aikataulu jää sekin hämärän peittoon, vaikka kestävyysvaje pitäisi Rinteen mukaan kuroa umpeen seuraavien kahden vaalikauden kuluessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    5. 5

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    8. 8

      Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    5. 5

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    6. Näytä lisää