Matti, Matias

Vaalit 2015

Valikko

Vaalit 2015

Harkimo ja Ohisalo ottivat yhteen vaaliväittelyssä – ”Näytänkö siltä, että haluan kaikki leipäjonoihin?”

Ilta-Sanomien suositut Taistelupari-illat jatkuivat tiistaina. Ensimmäiseksi Sanomatalon Mediatorilla mittaa toisistaan ottivat Hjallis Harkimo (kok) ja Maria Ohisalo (vihr).
Kaksikko väitteli aiheesta, sakotetaanko Suomessa menestyksestä. Ohisalo korvasi väittelyssä Li Anderssonin (vas).

Ohisalo kertoi olevansa sitä mieltä, että ihmisen pitää voida menestyä ja ansaita omalla työllään rahaa.

– Tietysti tulee kysymys siitä, millaista yhteiskuntajärjestelmää me poliitikkoina haluamme luoda. Haluammeko me jenkkimallisen menestyjien yhteiskunnan vai haluammeko me pohjoismaisen hyvinvointimallin, jossa parempituloiset auttavat laittamalla yhteisiin verotuloihin vähän enemmän, Ohisalo sanoi.

– Rikkautta saa olla ja sitä saa kumuloitua. Se on vaan ongelmallista, että tietylle yhdelle prosentille kumuloituu järkyttävä määrä, Ohisalo sanoi.

Harkimo myönsi, että hän on Ohisalon kanssa monesta asiasta samaa mieltä.

– Olenko minä sen näköinen mies, joka haluaa, että kaikki on köyhiä ja kaikki on leipäjonossa. En todellakaan ole.

– Meillä on samat päämäärät. Sinä haluat tosin viedä siltä yhdeltä prosentilta kaiken. Minusta niillekin kuuluu jotain, Harkimo tuumasi.

– Ja toki niille tuleekin jotain, Ohisalo korjasi.

Keskustelu eteni leikkauslistoihin. Ohisalon mielestä leikkauksia pitäisi kohdistaa ympäristölle haitallisiin tukiin.

– Te puhutte niin paljon höpöjä siellä vihreissä. Esimerkiksi vientiteollisuutta pitäisi lisätä sillä, että cleantech-firmat menestyisivät paremmin. Minun mielestäni on ihan sama, mitkä firmat menestyvät paremmin, Harkimo kuittasi.

Kehätuomari Harri Moision mielestä voiton vei Harkimo. Moisio halusi vielä Harkimolta tarkennuksen väittelyn aiheeseen: sakotetaanko Suomessa menestyksestä?

– Mua ne aina sakottaa. Ei, vaan olen sitä mieltä, että tällä hetkellä meillä on asiat aika hyvin. Meillä on joitakin asioita, joita pitää korjata esimerkiksi yrittäjyyden kannalta, Harkimo sanoi.

Ilta-Sanomien politiikan toimitus seurasi väittelyitä Twitterissä. Väittelyitä pääsi kommentoimaan hashtagilla #Taistelupari. Lue alta, miten ilta eteni. Seuranta ei toimi kaikilla mobiililaitteilla.

Live Blog Taistelupari 7.4.2015
 
Viimeiset Taisteluparit nousevat kehään torstaina kello 18. Tervetuloa seuraamaan väittelyitä Sanomatalon Mediatorille! Taisteluparit nähdään myös suorana lähetyksenä ISTV:ssä. Torstaina väittelevät:

Jaana Pelkonen (kok) ja Sauli Ahvenjärvi (kd): Viinit maitokauppaan vai keskiolut Alkoon?

Matti Vanhanen (kesk) ja Antti Lindtman (sd): Kuinka verotetaan oikeudenmukaisesti?

Päivi Räsänen (kd) ja Jani Toivola (vihr): Isät kotiin ja äidit töihin – kuka saa päättää vanhempainvapaasta?
  • Taistelupari

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Hattu aiheutti operaation Helsingin keskustassa – sukeltajat työskentelevät parhaillaan kanavassa

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    8. 8

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    9. 9

      Argentiinan presidentin vaimo on häikäisevä kaunotar – edustivat Espanjan kuningatar Letizian kanssa vartaloita imartelevissa mekoissa

    10. 10

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Hattu aiheutti operaation Helsingin keskustassa – sukeltajat työskentelevät parhaillaan kanavassa

    6. Näytä lisää