Torsti

Vaalit 2015

Valikko

Vaalit 2015

Nato-keskustelu sytytti MTV:n pääministeritentissä – Rinne: ”Keskustelu lietsoo epävarmuutta”

MTV:n vaalitentissä keskustan Juha Sipilä sai selitellä puolueen maakuntamallia ja maakunnan verotusoikeutta.
Puoluesihteeri Timo Laaninen (kesk) oli viikonloppuna puhunut maakuntaveron puolesta. Kesksustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi maanantaina MTV:n Kaksintaistelussa, että ei sitä maakuntaveroa edes huomaa Yle-veron alla.

MTV:3n keskiviikkoillan vaalitentissä Sipilä sanoi katsoneensa Laanisen kommentit ja sanoi, että keskusta ei ole esittänyt maakuntaveroa.

– Emme ole esittäneet maakuntaveroa. Maakuntamallia esitämme kyllä, Sipilä toisteli toimittajien hiillostuksessa.

Stubb sai puolestaan selitellä, miksi kokoomus ei pääkaupunkiseudun suurena puolueena lyönyt lukkoon Pisara-rataa hallituksessa.

– Minusta olisi ollut vastuutonta sitoa seuraavan hallituksen kädet miljardilla, Stubb sanoi.

Aluepolitiikasta keskusteltaessa keskustan Sipilä sai myös vastata siihen, että aikooko keskusta aloittaa hallituksessa valtion virastojen pakkosiirrot Helsingistä maakuntaan.

– Ei tule pakkosijoituksia.

– Hajautettua hallintoa voi jatkaa. Kyllä turkulaisen veroilmoituksen voi Kärsämäellä tarkastaa, Sipilä sanoi.

Ulkopoliittisessa osuudessa pääministeriehdokkaat vastasivat presidentti Sauli Niinistön tämänpäiväiseen puheeseen eduskunnassa. Niinistö varoitti Venäjän suhteiden tahallisesta rampauttamisesta.

Me voimme olla veroista ja muusta eri mieltä. Kun puhutaan isänmaan asioista, on oltava yhtä mieltä.

Niinistö ei maininnut ketään nimeltä, mutta tällä saatettiin viitata puolustusministeri Carl Haglundin (r) ja pohjoismaiden puolustusministereiden kirjoitukseen viime perjantaina.

Sipilä, Timo Soini ja Antti Rinne pitivät Haglundin kirjoitusta huonosti harkittuna, vaikka siinä ei ollut mitään uutta.

Eroja ulkopoliittisessa linjassa ei ollut, ja kaikki puheenjohtajat vakuuttivat yksimielisyyttä.

– Pitää olla Suomen linja. Me voimme olla veroista ja muusta eri mieltä. Kun puhutaan isänmaan asioista, on oltava yhtä mieltä. Ei tarvitse olla suu supussa, eikä tarvitse räksyttää, Soini linjasi.

– Venäjän toimet ovat tuomittavia, olemme EU:n linjalla ja osa länttä, Sipilä sanoi.

Nato-keskustelu sytytti

Rinne sanoi, että keskustelu uhkakuvista lietsoo epävarmuutta ihmisissä.

– Meillä ei ole sotilaallista uhkaa missään suunnassa. Keskustelu lietsoo epävarmuutta, Rinne totesi.

Rinteeltä kysyttiin, että ketkä tällaista keskustelua lietsovat. Rinne jätti nimeämättä ketään tai mitään.

– On täällä ihmisiä, jotka kannattavat Nato-jäsenyyttä, Rinne sanoi.

Soini ei uskonut, että pelkoa lietsottaisiin.

– Ei. Täällä keskustellaan, kuten läntisessä demokratiassa pitää keskustella.

– Huoli on eri asia kuin lietsominen, Soini lisäsi.

Sipilä sai vastata kysymykseen, että kuka tulisi avuksi, jos Suomeen hyökättäisiin.

– Tässä tilanteessa sotilaallinen liittoutumattomuus on kulmakiviä. Uskon, että Suomi saisi EU:sta apua ja Ruotsi toisi apua huoltokysymyksissä, Sipilä totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    4. 4

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    8. 8

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    9. 9

      Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

    10. 10

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    4. 4

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. Näytä lisää