Selma

Vaalit 2015

Valikko

Vaalit 2015

Antero Vartia lähellä kansanedustajan paikkaa: ”Onhan se uskomattoman hyvä suoritus”

Vihreät
Yrittäjä, tv-juontaja ja entinen Salatut Elämät -tähti kertoo olevansa huolissaan erityisesti energiapolitiikasta.
Kun äänistä oli laskettu 91 prosenttia, näytti siltä, että Antero Vartia (vihr) olisi kerännyt kolmanneksi eniten ääniä puolueensa ehdokkaista Helsingin vaalipiirissä. Tämä tarkoittaa sitä, että kansalaisille tv-juontajana, ravintoloitsijana ja Salatut Elämät -näyttelijänä tutuksi tullut mies olisi lähes varma uusi kansanedustaja.

Itse Vartia oli vielä ISTV:n haastattelussa varovainen kommentoimaan mahdollista läpimenoa.

– En ole vieläkään päässyt seuraamaan lukuja netin kautta, että en tiedä, mikä siellä on tilanne. Käsittääkseni siellä on kuitenkin iso joukko, jotka kamppailevat vielä kansanedustajan paikasta. En tiedä, olenko siinä kamppailussa mukana, Vartia mietti.

Hän kertoi kuitenkin olevansa tyytyväinen saaliiseensa.

– Joka tapauksessa hyvin meni. Se, että ollaan näinkin lähellä kärkeä, on uskomattoman hyvä suoritus, kun politiikan ulkopuolelta kuitenkin tullaan.

Vartia valotti myös sitä, mihin aikoo pureutua, jos tie Arkadianmäelle aukenee.

– Ylipäätään minun mielestäni on hirveän tärkeää, että katsotaan asioita kokonaisuutena. Me yhä edelleen keskitymme vain yksittäisiin asioihin. Me ei pystytä yksittäisiä ongelmia tilkitsemällä välttämättä korjaamaan koko järjestelmää, vaan meidän pitäisi katsoa vielä isompaa kokonaisuutta, kun tehdään tulevaisuuden ratkaisuja.

Erityisesti energiapolitiikka on Vartialle tärkeä asia.

– On mielipuolista, että aikana, jolloin kaikki sanovat, että ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka, niin me yhä enemmän puhutaan taloudesta ja taloudellisesta kannattavuudesta ja sen takia poltetaan turvetta ja hiiltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    9. 9

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    10. 10

      Ovensuukyselyt: Italian pääministeri Renzi kärsimässä tappion kansanäänestyksessä – eroa vaaditaan jo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. Näytä lisää