Heli, Heljä, Helinä

Vaalit 2015

Valikko

Vaalit 2015

Brax ei sulkisi pois vihreiden ja perussuomalaisten hallitusta

Eduskunnasta pois jättäytynyt vihreiden Tuija Brax katsoo, että nyt saadun vaalituloksen valossa ei pidä sulkea pois myöskään perussuomalaisten ja vihreiden päätymistä samaan hallitukseen.
Tuija Braxin mielestä kumpikin puolue ovat selkeitä vaalivoittajia, ja tällöin kaikkien on katsottava kumpi määrää, vanhat epäluulot vai äänestäjien tahto.

Hänen mielestään hallituksen pitää pystyä pelaamaan yhteen, mutta huoli Suomesta on nyt niin syvä, että kaikkien pitää osata myös tulla pois poteroistaan.

– Jos äänestäjät ovat kerran sitä mieltä, että nämä ovat vaalien voittajat, niin olisikohan silloin kaikkien katsottava, että kumpi määrää, vanhat epäluulot vai äänestäjien tahto.

Brax pitää selvänä, että jo toisen ison vaalivoiton ottaneiden perussuomalaisten hallitusmahdollisuutta tutkitaan nyt tosissaan, mutta se ei suoraan tarkoita myöskään vihreiden jäämistä ulos.

Vihreiden on toisaalta sanottu vain ottaneen takaisin viime vaalien menetystään, mutta Braxin mielestä voitto on ilman muuta aito ja iso. Braxin mukaan vihreiden ryhmässä tapahtui sukupolvenvaihdos tavalla, jossa tasapaino säilyi.

– Uusi eduskuntaryhmä on tosi hyvä sekoitus uusia tähtiä ja kokemusta.

Keskustan perässä tulleet kolme suurta puoluetta kävivät todella tiukkaa kamppailua aivan loppuun asti. Brax arvioi, että viimeisellä viikolla tapahtui paljon, kun SDP romahti ja perussuomalaiset nousi selvästi ennakkoääniin nähden. Hän uskoo, että viime päivien keskeisillä tv-tenteillä oli suuri vaikutus liikkuviin äänestäjiin.

– Ja loppusuoralla Sipilän kertakaikkinen kukkulan kuninkuus myös vähän romahti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  4. 4

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  5. 5

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  6. 6

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  7. 7

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  8. 8

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  9. 9

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  10. 10

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  5. 5

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  4. 4

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  5. 5

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  6. Näytä lisää