Siru, Sirja

Vaalit 2015

Valikko

Vaalit 2015

Tämä ei ole sinun Suomesi, Krista Kosonen

On eri asia vastustaa jonkun puolueen kannanottoa, kuin halveksia niitä suomalaisia, jotka käyttävät pyhintä oikeuttaan: äänioikeutta, kirjoittaa päätoimittaja Ulla Appelsin.
Suomessa on käyty erikoiset vaalit, sillä niiden oudoimmat lausunnot eivät olekaan tulleet, toisin kuin voisi luulla, vaalitaistelun aikana poliitikkojen vaan vaalien jälkeen helsinkiläisten taiteilijoiden suusta. Vaalitulosten selvittyä Helsingin Sanomat haastatteli liutaa taiteilijoita, jotka ottavat vahvasti kantaa vaalitulokseen. Tätä mieltä on muun muassa ohjaaja Pirkko Saisio: "Minusta tuntuu, että vihreät ja vasemmisto jakavat keskenään älymystön, kulttuuriväen, tutkijat ja yliopistoväen.”

Kyllä, luit ihan oikein. ”Vihreät ja vasemmisto jakavat keskenään älymystön”. Tunnustetun ohjaajan mielestä suomalaisen yhteiskunnan älymystöön siis kuuluu pelkästään vihreitä ja vasemmistolaisia. Eli kääntäen: muut kuin vihreitä tai vasemmistoa äänestävät eivät voi olla älymystöä vaan mitä ilmeisemmin vähän tyhmempiä ja vähemmän sivistyneitä ihmisiä.

Lausunto on paitsi hyvin erikoinen kommentti fiksuna pidetyltä Saisiolta, mutta se on myös loukkaava niitä hyviä tutkijoita, taiteilijoita ja yliopisto-opettajia jne kohtaan, jotka eivät vihreisiin tai vasemmistoon kuulu (sitä paitsi: millä perusteella joku näyttelijä tai kulttuurisihteeri ylipäänsä edustaa enemmän älymystöä kuin vaikkapa maanviljelijä, sairaanhoitaja tai opettaja?).

Ymmärtääköhän Saisio, että hän tekee vääryyttä myös vihreille ja vasemmistolle? Näissä liikkeissä on lukemattomia älykkäitä ja yhteistyöhaluisia ihmisiä, joille ei tulisi mieleenkään niputtaa kansalaisia näin yksioikoisesti ja vääristelevästi kuten Saisio tekee.

Samoilla linjoilla Saision kanssa oli myös näyttelijä Krista Kosonen, joka puolestaan julisti, että vaalitulos – siis keskustan voitto ja perussuomalaisten nousu kakkossijalle - ei edusta hänen Suomeaan. Kosonen myös erikseen korosti, että hän itse ei tunne yhtä ainutta perussuomalaisten äänestäjää.

Kerrotaanpa Kososelle faktat. Perussuomalaisia äänesti tämän kevään eduskuntavaaleissa puoli miljoonaa ihmistä. Tarkalleen ottaen 523 045 suomalaista. Nämä sadattuhannet äänestäjät ovat ihan tavallisia suomalaisia, joille tämä maa on varmasti yhtä tärkeä ja rakas kuin Kososellekin. Yhtään näistä 523 045:stä ihmisestä Kosonen ei omien sanojensa mukaan tunne – eikä kommenteistaan päätellen siis haluakaan tuntea.

Se on aika erikoinen näkemys ihmiseltä, jonka työ on asettumista toisen ihmisen tai hahmon asemaan. Kuvittelisi, että juuri näyttelijän pitäisi sietää ja ymmärtää erilaisuutta, jopa hakeutua erilaisten ihmisten pariin. Pitäisi tuntea oikeistolaisia ja vasemmistolaisia, kaupunkilaisia ja maalaisia, nuoria ja vanhoja, lihavia ja laihoja jne. Eikö näyttelijää pitäisi viedä eteenpäin halu aidosti selvittää ja yritys ymmärtää, miten toiset ajattelevat?

Mikään puolue tai poliitikko ei voi olla arvostelun yläpuolella. Siten myös Kososen erikseen mainitsemien perussuomalaisten politiikkaa saa - ja välillä myös ehdottomasti pitääkin - arvostella. Paitsi mielipiteitä, kansalla on oikeus arvioida myös poliitikon toimia ylipäänsä. Kansanedustajalta on lupa odottaa sivistystä, perehtyneisyyttä asioihin ja hyvää käytöstä. Jälkimmäiseen ei esimerkiksi kuulu rehvasteleva alkoholin juominen pullon suusta vaalitilaisuudessa ja tv-kameroiden edessä. Kun näin tapahtuu, kyseessä on joko asiaton käytös tai sitten surullinen päihdeongelma, ja kummassakaan tapauksessa asiaa ei ole syytä vähätellä, saati ihannoida.

Mutta on kokonaan eri asia ilmoittaa, että vastustaa jonkun poliitikon toimintaa tai jonkun puolueen kannanottoa, kuin osoittaa halveksuntaansa kollektiivisesti kaikille niille sadoilletuhansillesuomalaisille, jotka demokratiassa käyttävät pyhintä oikeuttaan: äänestysoikeutta.

Viime päivinä on käyty keskustelua siitä, elävätkö helsinkiläiset, kantakaupungissa asuvat niin sanotut intellektuellit jonkinlaisessa kuplassa. Tälle näkemykselle on toki katetta, koska jo pelkästään fyysisen ympäristön erot voivat olla suomalaisilla valtavat. Toisaalla on kuhiseva kaupunki trendibaareineen ja välkkyvine valoineen, toisaalla taas hiljentynyt kylänraitti suljettuine kauppoineen. Maailma voi näyttää aika erilaiselta.

Esimerkiksi perussuomalaisten vahvalla kannatusalueella Kihniössä lauantai-ilta ei ole valintaa lukemattomien konserttien, luksusravintoloiden ja teattereiden välillä - koska niitä ei ole - vaan monen on tyytyminen kotisohvaan ja televisioon. Sieltä on voinut seurata vaikkapa viihdeohjelma Putousta ja Kingiä. Tiedättehän, niitä ohjelmia, jossa muuan Krista Kosonenkin taannoin yritti houkutella katsojia puolelleen.

Noiden katsojien joukossa oli varmasti lukemattomia Kososen nyt halveksumia perussuomalaisten äänestäjiä. He siis kelpaavat kyllä Kososen esitysten objekteiksi - mutta eivät itsenäisesti ajatteleviksi subjekteiksi.

Puhe elinympäristön eroista ja helsinkiläisestä kuplasta vie kuitenkin tässä keskustelussa ehkä hieman harhaan. Sillä loppupelissä tässä on kyse ihan yksinkertaisesta, mutta isosta periaatteesta: toisen ihmisen kunnioittamisesta. Niin juuri, tismalleen siitä samasta, mitä joiltakin perussuomalaisilta poliitikoilta itseltään on - ja ihan oikein välillä onkin - vaadittu. Samaa pitää vaatia myös heiltä, jotka ovat politiikasta perussuomalaisten ja heidän äänestäjiensä kanssa eri mieltä.

Se ei tarkoita sitä, etteikö näkemyksistä saisi kiistellä. Mutta kiistely ei tarkoita sellaista ylimielistä tavallisten suomalaisten äänestäjien yläpuolelle asettumista kuin mitä nyt on nähty.

On pakko siteerata kirjailija Jari Järvelän Twitter-lausuntoa:"Keskivertopersu vaikuttaa minusta erilaisuutta ymmärtävämmältä kuin Krista Kosonen."

Suomen tulevaisuuden haasteet ovat niin valtavat, että meidän täytyy kyetä ratkomaan niitä yhdessä: meillä ei ole tarkoituksellisesti rakennettaviin raja-aitoihin varaa. Ei Suomessa, mutta ei henkilökohtaisellakaan tasolla. On oikeastaan jopa vaarallista sulkea kaikki eri lailla ajattelevat pois omasta piiristään ja keskustella vain samanmielisten kanssa, koska silloin maailma ympärillä muuttuu helposti vain yhdeksi toisenlaisten joukoksi.

Eli, Krista Kosonen: tämä ei ole pelkästään Sinun Suomesi – eikä sen pidäkään sitä olla. Tämä on Meidän Suomemme. Tämä on vasemmistoliittolaisten, perussuomalaisten, kokoomuslaisten, demareiden, keskustalaisten, vihreiden, rkp:läisten ja lukemattomien muiden eri lailla ajattelevien maa, josta meidän pitäisi yhdessä pitää huolta. Tämä on ihan meidän kaikkien Suomi. Kaikkien niiden, jotka äänestävät, Krista, kuten sinä - ja kaikkien niiden, jotka äänestävät toisin. Näissä vaaleissa nyt vain sattuivat ne jälkimmäiset menestymään. Sitä kutsutaan demokratiaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

    2. 2

      Sensaatio suli loppuhetkillä – Kanada vei World Cupin voiton

    3. 3

      Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

    4. 4

      Syysmyrsky riepottelee Suomea: ”Voisi olla hyvä idea ottaa saha varmuudeksi auton takakonttiin”

    5. 5

      Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

    6. 6

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    7. 7

      Trumpin possuksi haukkuma Miss Universum harrasti seksiä tosi-tv-ohjelmassa – video lähti leviämään uudestaan

    8. 8

      Syysmyrsky iskee rajulla voimalla Suomeen – etenee lännestä itään

    9. 9

      Raju vaaratilanne F1-varikolla – harjoitukset keskeytettiin

    10. 10

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    2. 2

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    3. 3

      Japanilaiset turistit ihastelevat kelvotonta suomalaispanssaria – museon johtaja hämillään: ”Enemmän rahaa kuin Suomesta”

    4. 4

      Seksi lumosi nuoren Marko Jantusen – ”Mieti, se oli kaikkien himoitsema mimmi”

    5. 5

      Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

    6. 6

      ”Sulla oli tavaralle joku hinta” – Testaa, pystytkö tekemään yhtä paljon voittoa kuin Huutokauppakeisari!

    7. 7

      Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

    8. 8

      IL: Paula Vesala ja Lauri Ylönen: Avioero!

    9. 9

      Paula Vesala ja Lauri Ylönen: uusi avioehto alle puoli vuotta ennen eroa

    10. 10

      Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    4. 4

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    5. 5

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    6. 6

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    7. 7

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    9. 9

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    10. 10

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

    2. 2

      Sensaatio suli loppuhetkillä – Kanada vei World Cupin voiton

    3. 3

      Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

    4. 4

      Syysmyrsky riepottelee Suomea: ”Voisi olla hyvä idea ottaa saha varmuudeksi auton takakonttiin”

    5. 5

      Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

    6. Näytä lisää