Niko, Niklas, Niilo

Vaalit 2015

Valikko

Vaalit 2015

Paavo Väyrynen olisi valinnut hallituspohjan toisin kuin Juha Sipilä

Juha Sipilän valinta oli Paavo Väyrysen listalla vasta kolmantena.
Keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen kertoo perjantaina julkaistussa blogissaan, että hän olisi pitänyt parhaimpana keskustan, perussuomalaisten ja sdp:n yhteishallitusta.

Juha Sipilä käy hallitusneuvotteluja kolmen puolueen hallituksesta yhdessä kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa. Tämä vaihtoehto oli Väyrysen listalla vasta kolmantena.

– Toiseksi paras vaihtoehto oli mielestäni keskustavoimien muodostama enemmistöhallitus, johon olisivat Keskustan lisäksi tulleet perussuomalaiset, rkp ja kristillisdemokraatit. Pidin tätä vaihtoehtoa selvästi parempana kuin porvarihallitusta, johon lopulta päädyttiin, hän sanoo.

Väyrynen perustelee kantaansa vaalitavoitteiden saavuttamisella.

– Keskustavoimien hallituksessa keskusta olisi voinut parhaimmin toteuttaa vaalitavoitteitaan sekä ulko- että sisäpolitiikassa. Yhteistyössä kokoomuksen kanssa tämä on vaikeaa. Hallituspohjaa harkittaessa loppusuoralla olivat keskusta- ja porvarihallitus. Olin yllättynyt, että tässä harkinnassa päädyttiin porvaripohjaan, hän kertoo blogissaan.

Paavo Väyrynen ilmoitti vaalien jälkeen eduskunnalle valitsevansa Euroopan parlamentin. Väyrysen varamiehenä eduskuntaan nousee Mikko Kärnä.

Väyrynen sanoi pääsevänsä osallistumaan hallitusratkaisuun sitä kautta, että hän on mukana keskustan puoluehallituksessa ja sen työvaliokunnassa keskustameppien edustajana.

Puoluehallituksen työvaliokunnan kokouksiin olisin tullut, mutta niitä ei ole pidetty.

Blogissaan hän kertoo kuitenkin olleensa sivussa niistä keskusteluista, joissa uuden hallituksen pohja valmisteltiin.

– Viimeiset kaksi viikkoa olen käyttänyt työhön Euroopan parlamentissa. Puoluehallituksen työvaliokunnan kokouksiin olisin tullut, mutta niitä ei ole pidetty, Väyrynen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    3. 3

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. 6

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    7. 7

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    8. 8

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    9. 9

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    10. 10

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    3. 3

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. Näytä lisää