Airi, Aira

Vain elämää

Valikko

Vain elämää

Hector kieltäytyi Vain elämää -ohjelmasta neljästi – suostui viimein mukaan

vain elämää
Hector sanoi Vain elämää -sarjalle kyllä viidennellä kerralla.
Hartaasti toivottu Hector on vihdoin mukana Vain elämää -sarjan viidennellä tuotantokaudella.

– Neljänä vuonna on pyydetty, ja minulla on ollut jalka melkein oven raossa. Olen viime hetkellä kääntynyt ovelta, milloin mistäkin perustelluista syistä.

Nyt Hector odottaa innolla rippileiriksi kuvailemaansa keikkaa Hirvensalmelle. Ohjelma on tehnyt legendaan syvän vaikutuksen.

– Mun mielestä tämä on ollut huippuviihdettä. Ihmiset, jotka on totuttu näkemään jonkinlaisessa univormussa tai valepuvuissa tai naamioissa, tulevat esille muusikkoina, mutta enemmän kuitenkin omana itsenään kuin normaalissa ammattitilanteessa. Tässä mennään musiikki edellä – ja se on mielestäni tärkein asia.

Oma perhe on kannustanut Hectoria joka vuosi.

– Perheeni ja lähimmäiseni ovat potkineet mua joka vuosi peffaan, että lähe nyt, lähe nyt – mikset sä mennyt! Mua on saateltu riemumielin tähän reissuun. Ja onhan se mukava olla tällä iällä rippileirillä.

– Tästähän tulee ihan huikea Vain elämää -kausi. Tässä mennään, niin kuin ennenkin, musiikki edellä. Ja tässä on ihan järjettömän hyvä porukka, vaikka en ollenkaan kaikkia tunne vielä.

Hectorilla on myös viesti kaikille, jotka ovat ohjelmasta kieltäytyneet.

– Kaikille nirppanokille, jotka tästä edelleen kieltäytyvät ja ovat kieltäytyneet, voisi vähän avartaa näkökulmaa, että mistä tässä on oikeastaan kysymys. Tässä on suomalaisesta musiikista kysymys, ja sehän on tärkeä asia. Tässä avautuu hyvin monenkirjava katalogi ja otanta siitä, mitä tänä päivänä, eilen ja toissa päivänä ja aikaisempina aikoina on tehty – ja sitten niistä kuullaan päivitettyjä versioita.”

Vain elämää alkaa syyskuussa Nelosella.

Nelonen ja Ilta-Sanomat kuuluvat molemmat Sanoma-konseriin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    4. 4

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. 6

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    7. 7

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    10. 10

      Ohjaajalegendalta raju paljastus aikansa kohuelokuvasta – raiskauskohtaus tehtiin ilman nuoren naistähden suostumusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    4. 4

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. Näytä lisää