Matti, Matias

Vain elämää

Valikko

Vain elämää

Mikko Kuustonen Mikael Gabrielin mukana olosta Vain elämää -ohjelmassa: ”Tuo mielenkiintoisen lähestymistavan”

vain elämää
Vain elämää -ohjelmassa esiintyvän Mikko Kuustosen mielestä on älykästä, että ohjelmassa on mukana niin paljon erilaisia artisteja.
Muusikko, lauluntekijä Mikko Kuustonen iloitsee Vain elämää -pestistään ja valitun laulajajoukon erilaisuudesta.

– On valittu hyvä kombo. Me olemme hilpeä klaani. Mielestäni ohjelma toimii juuri siksi, että siinä on tarpeeksi erilaisia ihmisiä, hän uskoo.

Tietoisesti nykyään vähemmän keikkaileva ja televisiotöitäkin tekevä Kuustonen on myös sitä mieltä, että yksi ohjelman voimista on sen yllättävyys.

– Parhaat asiat ja tapahtumat syntyvät yllättäen. Kun joku tulee tilanteessa yllätetyksi, tunteet tulevat aidosti esiin, hän sanoo.

Mikon mielestä on nimenomaan älykästä, että mukana on niin paljon erilaisia artisteja. Erityisesti hän on innoissaan Hectorin mukanaolosta.

– Tänä vuonna 50-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävän Hectorin saaminen mukaan on erityisen arvokasta. Hän on tehnyt paljon ja ollut niin sanottu yksinpakertaja. Hector tuo arvokkaan lisän klaaniimme, itse muutaman vuoden kuluttua 50-vuotistaiteilijajuhlaa viettävä Mikko sanoo.

Kolme vahvaa naisartistia antaa ohjelmalle Mikon mielestä oman mausteensa.

– Heillä kaikilla on oma ja vahva ote tehdä työtään.

– Uusi tuttavuus on Mikael Gabriel, joka ei ole ehkä tehnyt niin paljon kuin me muut. Siksi hänkin tuo mielenkiintoisen ja toisenlaisen lähestymistavan tilanteeseen, Mikko miettii ja kertoo valinneensa tietysti jo ne kappaleet, joita hän ohjelmassa esittää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Traktorimies mystisessä onnettomuudessa, ajoi ulos 6-tieltä – pysähtyi 300 metrin päässä päin mäntyä

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      F1-tallipomo tukalassa tilanteessa – vaaditaan luovutettavaksi kotimaahansa

    6. 6

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    7. 7

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    8. 8

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    9. 9

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    10. 10

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    9. 9

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Traktorimies mystisessä onnettomuudessa, ajoi ulos 6-tieltä – pysähtyi 300 metrin päässä päin mäntyä

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      F1-tallipomo tukalassa tilanteessa – vaaditaan luovutettavaksi kotimaahansa

    6. Näytä lisää