Niko, Niklas, Niilo

Vain elämää

Valikko

Vain elämää

Miten käy Vain elämää -ohjelman? Tuottaja: ”Tämä on varmasti nykymuodossaan viimeinen kausi”

Vain elämää
Vain elämää -kuvaukset päättyivät tällä viikolla. Ohjelman jatkosta ei ole toistaiseksi tarkkaa tietoa.
Nelosen Vain elämää -ohjelman ensimmäinen kausi nähtiin vuonna 2012. Sen jälkeen joukko suomalaisia artisteja on kokoontunut Hirvensalmelle Satulinnaan musisoimaan.

Ohjelma pohjautuu hollantilaiseen formaattiin, ja sen toi Suomeen tuottaja Anssi Rimpelä. Kaikki viisi kautta tuottanut Rimpelä paljastaa Ilta-Sanomille, että hän ei tule enää jatkamaan ohjelman parissa.

– Olen tuonut tämän homman Suomeen ja viisi kautta sitä tehnyt, ja nyt lopetan tässä nykyisessä toimessa. Tuo on varmasti nykymuodossaan viimeinen Vain elämää, Rimpelä kertoo.

– Tulevaisuudesta ei ole ihan tarkkaan vielä tietoa.

Rimpelä sanoo hänen lähtönsä liittyvän kansainvälisiin yrityskauppoihin ja siihen, että tuotantoyhtiö on myyty.

– Tämä on suurin ja kaunein Vain elämää tähän mennessä ja tulevaisuudesta ei tiedetä, miten jatkossa menee, Rimpelä sanoo viitaten tulevaan kauteen.

”Tämä oli minun jäähyväiskauteni”

Anssi Rimpelä kuitenkin uskoo ohjelman saavan jossakin muodossa jatkoa.

– Tästä tulee niin hieno kausi! Minä en kuitenkaan ole enää tekemisissä tämän konseptin kanssa tämän jälkeen – tämä oli minun jäähyväiskauteni.

Pitkän rupeaman saaminen päätökseen on saanut Rimpelän haikeisiin tunnelmiin.

– Totta kai on haikea olo. Olen kuusi vuotta melkein joka päivä tehnyt töitä tämän homman eteen. Olen päässyt laittamaan nippuun suomalaista pop/rock-historiaa ennennäkemättömällä tavalla. Ovathan ne jäähyväiset sillekin, joten on se koskettavaa.

– Tämä on opettanut minulle valtavasti siitä, kuinka luovat yhteisöt voivat parhaimmillaan toimia. Tämä on ihan maailmanluokan esimerkki siitä, kuinka organisoidaan tällainen spektaakkeli, Rimpelä toteaa.

Vuosia kestäviä keskusteluja

Rimpelä kuvailee työn helpottuneen kokemuksen karttuessa – samaten artistien saamisen mukaan.

– Kun lähdin tuomaan tätä Suomeen, eivät artistit olleet kovinkaan kiinnostuneita. Meni hyvin pitkään ennen kuin saimme ensimmäisen kauden kasaan. Olen jo silloin ollut ensimmäistä kertaa Hectoriin yhteydessä.

Hector kieltäytyi Vain elämää -pestistä neljä kertaa ennen kuin lähti viimein mukaan.

– Olemme vuosien varrella käyneet keskusteluja lukuisten artistien kanssa – muun muassa siitä, milloin olisi sopiva hetki. Esimerkiksi Chisunkin kanssa on käyty keskusteluja vuosia.

Lue päivän Ilta-Sanomista lisää Vain elämää -ohjelman kulissien tapahtumista. Sekä Nelonen että Ilta-Sanomat kuuluvat Sanoma-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    4. 4

      Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

    5. 5

      Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

    6. 6

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    7. 7

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    8. 8

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    9. 9

      Viime vuonna Linnan juhlat väliin jättänyt Li Andersson: ”Tietenkin asuni on statement”

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    6. 6

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    7. 7

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    8. 8

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    9. 9

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    10. 10

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    4. 4

      Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

    5. 5

      Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

    6. Näytä lisää