Kyllikki

Vain elämää

Valikko

Vain elämää

Suvi Teräsniska itki omaa epävarmuuttaan Vain elämää –kuvauksissa: ”Kaikki purkautui ulos”

VAIN ELÄMÄÄ
Toista lastaan odottava Suvi Teräsniska ja muut tulevan kauden Vain elämää –artistit ovat parhaillaan Vain elämää –risteilyllä.
Suvi Teräsniska, 27, kertoo nauttineensa kymmenen päivää kestäneestä seikkailusta kuuden muun artistin kanssa, vaikka saikin kesken kuvausten pienen romahduksen.

Hän kertoi Vain elämää -ohjelman kuvauksissa muille artisteille itkien, miten hän ei pidä itseään muiden rinnalla tarpeeksi artistina, koska ei sävellä tai sanoita omia kappaleitaan. Kaikki muut ohjelman artistit ovat myös biisintekijöitä.

– Kaikki, mitä olin nähnyt muiden tekevän ja sanovan ensimmäisten päivien aikana, purkautui lopulta ulos ja sain purettua sen tietynlaisen epävarmuuteni ulos. Se oli pyörinyt koko alkuviikon mielessäni, Suvi paljastaa itkukohtauksensa taustoja.

Tilanteen taustat johtavat jo aikoihin ennen kuvauksia.

– Sellainen epävarmuuden tunne on ollut jo pidempään omien korvieni välissä. Oli hyvä tuoda se esiin turvallisessa ympäristössä ja sain siihen tosi hyvää palautetta muilta.

Suvi paljastaa myös, että hän kertoi raskaudestaan kesken kuvausten. Muiden artistien reaktiot nähdään syksyllä tv-ohjelmassa.

– Se nähdään sitten tv:ssä, miten muut reagoivat, mutta suunnittelimme sen tuotantoyhtiön kanssa niin, että paljastamme asian siellä kesken kuvausten, Suvi nauraa.

– Tosin sitä oli vaikea piilotella, ja varmasti joku jo arvasikin, sillä minulla oli jo melkoinen möhömaha silloin.

Tämän jälkeen hän sai pientä erityiskohtelua, sillä kaikki varmistelivat hänen vointiaan kesken tiiviiden kuvauspäivien.

– Kyllä sitä sitten kyseltiin, että miten jaksan ja onko kaikki ok. Itse taas välillä jopa unohdinkin, että olen raskaana. Oli ihan kivaakin, kun se kaikki muu tekeminen tempaisi mukaansa.

Vain elämää –kuvaukset kestivät kymmenen päivää, joten Suvi oli koko tuon ajan pois 1,5-vuotiaan esikoisensa luota.

– Se oli tietyllä tavalla henkinen loma kaikesta, kun kaikki pienet vapaahetket olivat oikeasti sitten sitä omaa aikaa. Mutta viimeisinä päivinä alkoi tulla koti-ikävä, ja siinä kohtaa kaikki muutkin selvästi herkistyivät, kun aiheet kääntyivät perheeseen ja kotiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    5. 5

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    6. 6

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Epäonnistuneista kauneusleikkauksista tunnettu kissanainen-Jocelyn, 76, pidätettiin – viilteli miesystäväänsä, 49, saksilla

    9. 9

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    10. 10

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    5. 5

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    6. Näytä lisää