Onni, Sisu

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Viisi FA-cupin suurinta 3. kierroksen shokkia

Ilta-Sanomat listasi FA-cupin 3. kierroksen viisi suurinta shokkia kautta aikojen.
Englannin cup on maailman vanhin, vuodesta 1871 pyörinyt futiskisa.
Valioliigaseurat tulevat mukaan viikonlopun kolmannella kierroksella.

ManU–Liverpool on kierroksen helmi, joskin hieman tylsä. Tätä herkkua saadaan Valioliigassakin kaksi kertaa kaudessa.

Cup muistetaan jättiyllätyksistä. Seuraavassa viisi muistetuinta kolmannen kierroksen tulosta.

1972: Hereford–Newcastle 2–1
Ensimmäinen kerta vuoden 1949 jälkeen, kun liigan ulkopuolinen (Hereford) löi I divisioonan mahdin.
Hereford sai paukullaan nostetta, ja hyväksyttiin Englannin liigan jäseneksi.
Uusinta muistetaan Herefordin Ron Radfordin pommista yläkulmaan. Sen jälkeen villi kotiyleisö vyöryi mutaiselle kentälle.

1992: Wrexham–Arsenal 2–1
Arsenal vei I divisioonan mestaruuden 1991, Wrexham oli koko liigan jumbo.
Racecourse Ground näki silti klassikon, jonka nykyään liigan ulkopuolinen walesilaisjengi vei 2–1.
Peli muistetaan 37-vuotiaan Mickey Thomasin vaparista yläpesään ohi Arsenal-vahti David Seamanin.

1989: Sutton–Coventry 2–1
Coventry vei vastoin odotuksia cup-kannun 1987.
Vajaat pari vuotta myöhemmin se kaatui liigan ulkopuoliselle Suttonille 1–2.
Noin 8000 katsojaa vaipui euforiaan. Sen jälkeen ei liigan ulkopuolinen ole kaatanut pääsarjaseuraa.
Tänään konferenssiryhmä Yorkilla on loistosauma, kun se vierailee Boltonin Reebok-areenalla.

1984: Bournemouth–ManU 2–0
ManU ei ollut vielä kone. Menestysmanageri Sir Alex Fergusonin aika alkoi vasta 1986. Silti se oli cupin hallitseva mestari. Manageri Ron Atkinson sai häpeätahran, kun Harry Redknappin valmentama etelärannikon seura III divisioonasta pudotti Punaiset Paholaiset jatkosta.

1933: Walsall–Arsenal 2–0
Herbert Chapmanin valmentama Arsenal oli 1930-luvun valtias. Tykkimiehet joutui kolmoskierrokselle flunssan heikentämänä ja III divisioonan Walsall rynni voittoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    6. 6

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    7. 7

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    8. 8

      Arvostettu valmentaja kertoo ensi kertaa syistä hiihdon supertähden masennuksen taustalla – tiimiin liittyi ”halpamainen raukka”

    9. 9

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    10. 10

      Kommentti: Antaako Aino-Kaisa Saarinen anteeksi Reijo Jylhälle?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. 6

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    6. Näytä lisää