Kyllikki

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Näin Englannissa: Pelaaja uhkasi Sir Alex Fergusonia aseella!

FA Cupin kolmannen kierroksen kohtaaminen Steve Brucen Sunderlandin ja Paul Incen Notts Countyn välillä nosti vanhat muistot pinnalle.
Englantilaisen Daily Express-lehden haastattelema Sunderland-manageri Steve Bruce muisteli aikojaan Manchester Unitedissa.

1990-luvun alussa seuraan siirtynyt nuori Paul Ince oli saapunut kovan asenteen ja isojen puheiden saattelemana. Ensin Ince oli julkisesti vaatinut, että pelaajat käyttävät hänestä West Ham-ajoilta tuttua lempinimeä "The Guv'nor" (päällikkö).

Muutamaa päivää myöhemmin Ince saapui pukuhuoneeseen ilmakivääri kädessä ja uhkaili Sir Alex Fergusonia.

- Paul oli nuorena sekopää. En usko, että "Fergietä" on koskaan aiemmin uhattu kiväärillä., Bruce muisteli.

- Muistan, kun hän toi aseensa. Hän huitoi sillä ympäriinsä. Fergie oli varmaankin huutanut hänelle tai muuten provosoinnut.

Brucen mukaan Incen tempaus oli tehty pilke silmäkulmassa.

- Hän vain koputti oveen ja sanoi jotain tyyliin "Sinun olisi parasta lopettaa minun kiusaaminen" tai "Sinun olisi aihetta peluuttaa minua lauantaina".

- Muistan ajatelleeni "Kuka tämä ylimielinen jätkä West Hamista oikein on?". Mutta tuollaisella asenteella on tultabva myös näyttöjä - ja luoja paratkoon että hän oli hyvä pelaaja. Hän ja Roy Keane edessäni uransa huipulla ja Andrei Kanchelskis sekä Ryan Giggs laidoilla, Mark Hughes ja Eric Cantona kärjessä... se oli melkoinen joukkue, toppari kertasi.

Niin Bruce kuin Incekin vakuuttavat, että välillä oudoksi heittäytyneet United-ajat eivät jättäneet säröjä ystävyyteen. Ei edes sen jälkeen, kun Ferguson haukkui Incen julkisesti ja möi tämän Interiin.

- Kun menin Unitediin, tykästyin Bruceen koska hän piti oluesta - ja pitää yhä! Olemme yhä hyviä ystäviä, asumme toistemme naapurissa ja lomailemme yhdessä, Ince kertoi Expressille.

- 1994 FA cupin voitto oli loistavaa, Ince muisteli 4-0 voittoon päättynyttä peliä ja yhteisiä aikoja.

- Kadun ainoastaan, että syötin Brian McClairille kun olisin itse voinut tehdä maalin!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    6. 6

      Astronauttilegenda John Glenn on kuollut

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Lentoyhtiön kuva suomalaisesta ”naisistosta” kerää ylistystä – ”Hienoa, että tytöillekin ollaan esikuvina”

    9. 9

      Häpeällisen ”ruma” joulukuusi aiheutti nettihysterian – sai jopa oman Twitter-tilin: ”Voiko olla enää nolompi”

    10. 10

      Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    6. Näytä lisää