Tatu, Daniel, Taneli

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Antti Niemen ANAlyysi: Ammatti vailla työsuhdeturvaa

Huuhkajalegenda Antti Niemi pohtii extra-ANAlyysissä, onko Valioliigan manangerien potkukaruselleissa mitään tolkkua.
Roy Hodgsonin pesti Liverpoolissa päättyi lauantaina vain puolen vuoden jälkeen. Viime keväänä Hodgson oli ylistetty manageri, joka oli luotsannut Fulhamin hämmästyttäviin saavutuksiin ja hänestä puhuttiin vahvasti Englannin maajoukkueen tulevana päävalmentajana. Onko Hodgsonista siis puolessa vuodessa tullut huono manageri? Ehdottomasti ei.

Puoli vuotta on lyhyt aika ja varsinkin tässä tapauksessa, kun Hodgson joutui toimimaan niillä palikoilla jotka valmiina olivat. On ihan varma, että Royn johdolla Liverpool olisi ennemmin tai myöhemmin lähtenyt nousuun, mutta tämä jää nyt näkemättä.

Se kuuluisa peiliin katsomisen paikka on nyt edessä monella Liverpoolin pelaajalla. Fakta on, että alisuorittajia joukkueesta löytyy aivan liian paljon.

Toinen kuuluisa sanonta kertoo, että kun joukkuetta ei voi vaihtaa, niin vaihdetaan sitten mies peräsimessä ja juuri näin Liverpool nyt toimi. Ratkaisu oli helppo, liiankin. Monesti olen itsekin miettinyt millainen ammatti managerin toimi oikein on – ei mitään takeita huomisesta, vaikka miten menisi. Etenkin nykyaikana, kun kaikenlaista uutta omistajaa tulee ja sitten manageri vain saa mennä. Ei kai kukaan ollut Sam Allardycea Blackburnistakaan pois passittamassa ennen kuin uudet omistajat ”päättivät”, että joukkueen kuuluu olla kuuden joukossa Valioliigassa. Realismia hommassa ei edes siteeksi ollut.

Eihän mistään muustakaan ammatista ketään laiteta kilometritehtaalle tuosta vain. Voisi olla hyvä, että suoraan kiellettäisiin managerin vaihtaminen kesken kauden. Silloin kaikki joka seurassa tietäisivät millä merkeillä pelataan kauden loppuun saakka. Myönnän itsekin olleeni joskus tilanteessa, jossa kaikki oikeastaan vain odottavat managerin lähtöpasseja ja tilanne on aika ikävä kaikkien kannalta. Ei siinä täydellä asenteella pelata, kun ajatus on että ei yhdellä tappiolla ole väliä, varmemmin vain mies puikoissa sitä myötä vaihtuu.

On myös täysin hölmöä tehdä managerien kanssa sopimuksia, jotka ovat vaikka kolme, neljä tai viisi vuotta ja sitten kuuden kuukauden jälkeen näytetään ovea. On ihan varma, että yksikään manageri ei ole puolen vuoden aikana yhtäkkiä tullut yhtään huonommaksi omassa toimessaan. Jos manageri kerran on monivuotisella sopimuksella palkattu, niin kyllä sitä pitäisi myös kunnioittaa. Tämä koskee myös Roy Hodgsonia, mutta myös montaa muuta ennen häntä ja myös hänen jälkeensä. Valitettavasti.

On myös ihan takuuvarmaa, että Hodgson ei jää viimeiseksi poispotkituksi manageriksi tänä alkuvuonna. Valioliigassa on niin monta alisuorittajaa, että liipasin on herkässä. Tämä saattaa olla myös hyvä uutinen Roylle, sillä en lainkaan ihmettelisi, jos joku hänet pestaisi ”pelastajaksi”, kuten Fulham kaksi vuotta sitten. Jos Roy jossain on hyvä, niin ehdottomasti siinä.

Ja entäs Liverpool sitten? Joukkue ei putoa, se on varma. Ei se olisi pudonnut Hodgsonin johdollakaan. Tulevaisuus on aika epävarma, mutta yksi asia on taattu: FA cupin kolmannen kierroksen ottelu Manchester Unitedia vastaan on Liverpoolille todella iso peli. Manageri lähtenyt, menestysmahdollisuudet oikeastaan enää vain cupissa… Joka pelaaja varmasti ottaa nyt itseään niskasta kiinni, enkä lopulta olisi kovinkaan yllättynyt jos Liverpool palaa Old Traffordilta voittajana. Voitto ei välttämättä ole kuitenkaan tae siitä, että huominen on valoisampi ilman Roy Hodgsonia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

    2. 2

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    3. 3

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    4. 4

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    5. 5

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    6. 6

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    7. 7

      Vantaalainen Tuija pelästyi näyttävää haloilmiötä: ”Luulin, että Aurinko räjähtää”

    8. 8

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    9. 9

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    10. 10

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

    2. 2

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    3. 3

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    4. 4

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    5. 5

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    6. Näytä lisää