Tuija, Tuire, Vanessa

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Vasen pakki Chelsean turma

Englannin Valioliigassa viime aikoina vaikeuksissa ollut Chelsea kärsi kirvelevän tappion Englannin cupin neljännellä kierroksella.
Lontoolaiset hävisivät kotonaan uusintaottelun Evertonia vastaan rangaistuspotkuilla.

Ottelu oli varsinaisen peliajan jälkeen maalittomassa tilanteessa, mutta Chelsea näytti jo etenevän jatkoon Frank Lampardin iskettyä isännät johtoon 104. minuutilla.

Jatkoajan viimeisellä minuutilla Everton sai kuitenkin vapaapotkun. Leighton Baines hiljensi Stamford Bridgen ampumalla pallon verkkoon ja venyttämällä ratkaisun pilkkukisaan.

Ratkaiseva epäonnistuja rangaistuspotkuissa oli Chelsean Ashley Cole, joka ampui yli. Colen epäonnistumisen jälkeen Evertonin kapteeni Phil Neville upotti oman pilkkunsa ja vei vieraat cupissa 16 parhaan joukkoon.
Chelsean tappio merkitsee sitä, että se hukkasi mahdollisuutensa voittaa ensimmäisenä seurana 125 vuoteen Englannin cup kolme kertaa peräkkäin.

- Olemme harjoitelleet rankkareita koko viikon. Päävalmentaja käski vain ampumaan niin kovaa kuin mahdollista, Neville kertoi BBC:lle.

Manchester United kohtasi cupin viidennen kierroksen ottelussa kotonaan alasarjaseura Crawley Townin.

Wes Brown puski ManU:n 1-0-johtoon 28. minuutilla, mutta isännät eivät päässeet helpolla. Crawley pani suurseuran lujille ja oli pariin otteeseen hyvin lähellä tasoitusta. Lisäajalla vieraiden Richard Brodie jopa puski ylärimaan.

ManU piti kuitenkin pintansa ja eteni cupin puolivälieriin. Ottelun päätteeksi Old Traffordin yleisö taputti sitkeästi taistelleen Crawleyn pelaajille. Jatkoon etenemällä Crawleystä olisi tullut 97 vuoteen ensimmäinen Englannin liigajärjestelmän ulkopuolinen seura, joka selviytyy cupin puolivälieriin.

Lauantain muissa viidennen kierroksen kamppailuissa Birmingham löi Sheffield Wednesdayn 3-0 ja Stoke voitti Brightonin niin ikään 3-0.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

    5. 5

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    6. 6

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    7. 7

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    8. 8

      Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

    9. 9

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    10. 10

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    9. 9

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

    5. 5

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    6. Näytä lisää