Selma

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Bolton haki vieraspisteen Newcastlesta

Englannin Valioliigassa nähtiin lauantaina harvinainen kahden suomalaispelaajan kohtaaminen.
Herkkua tosin kesti vain muutaman minuutin ajan, kun Newcastlen Shefki Kuqi otettiin lisäajalla vaihdosta kentälle ottelussa Boltonia vastaan.

Kuqi pääsi näin esiintymään ensimmäistä kertaa St. James' Parkin kotiyleisön edessä. Vierasjoukkueen maalia puolestaan vartioi Jussi Jääskeläinen.

Ottelu päättyi 1-1-tasapeliin. Newcastlen kapteeni Kevin Nolan vei isännät johtoon 13. minuutilla puskettuaan Cheik Tioten keskityksen sisään. Boltonin Daniel Sturridge iski kuitenkin pelin tasoihin 38. minuutilla.

Newcastle joutui pelaamaan suurimman osan toisesta puoliajasta vajaamiehisenä, kun Ryan Taylor ajettiin ulos 54. minuutilla. Bolton sai aikaan painostusta, mutta ei voittomaalia.

Kyseessä oli Boltonin ensimmäinen vieraspiste sitten marraskuun. Joukkue on liigassa seitsemäntenä, Newcastle puolestaan yhdeksäntenä.
 
Liigakärki Manchester United haki rutiinivoiton Wiganin kentältä. Meksikolaishyökkääjä Javier Hernandez teki ManU:n kaksi ensimmäistä maalia 4-0-lukemiin päättyneessä ottelussa.

Myös Wayne Rooney onnistui maalinteossa tyrkättyään vierailijoiden kolmannen maalin.

- 4-0-voitto kotijoukkueesta Wiganin kaltaisessa paikassa on erittäin hyvä asia. Wigan taisteli kovaa etenkin alussa, sanoi ManU:n päävalmentaja Alex Ferguson.

ManU:n liigajohto Arsenaliin on neljä pistettä. Kolmantena oleva Manchester City on jäänyt paikallisvastustajastaan jo 11 pistettä, joten mestaruustaistelusta näyttää muotoutuvan kahden kauppa.
 
Liigassa perää pitänyt Wolverhampton nousi putoamisviivan paremmalle puolelle jyrättyään Blackpoolin kotonaan 4-0. Blackpool on saalistanut vain neljä pistettä kahdeksasta viime ottelustaan.

Jermaine Beckford ratkaisi kahdella ensimmäisen puoliajan maalillaan Evertonille 2-0-voiton Sunderlandista. Mainioon vireeseen äitynyt Beckford on tehnyt viimeisten kahdeksan ottelun aikana viisi maalia.
Sunderlandille tappio oli jo neljäs perättäinen Valioliigassa. Joukkue sinnittelee silti edelleen liigan kärkikymmenikössä.

Aston Villa ja Blackburn pelasivat ensimmäisen puoliajan maalitta, mutta heti tauon jälkeen Villa Parkilla alkoi tapahtua. Aston Villa voitti lopulta 4-1, Ashley Young teki maaleista kaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    6. 6

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    7. 7

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

    9. 9

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    5. 5

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    6. Näytä lisää