Airi, Aira

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Antti Niemen ANAlyysi: Palikoita kohdilleen

Päällimmäinen kysymys jokaisen Valioliigaa seuraavan mielessä on varmaan nyt se, nähtiinkö viikonloppuna ratkaiseva käänne. IS Urheilun kolumnisti ja huuhkajalegenda Antti Niemi pohtii, kääniskö ManU jälleen mestaruustaiston.
Manchester United nousi ensi kertaa viiteen kuukauteen kärkeen ja joku muukin kuin minä varmasti miettii että taasko tässä käy näin.

Taas saattaa käydä näin, sillä ManU tietää hyvin että kärjessä ei välttämättä tarvitse olla pitkään, kunhan siellä on oikeaan aikaan. Kierroksia on kuitenkin jäljellä vielä kymmenen ja eroa manchesterilaiskaksikolla vain piste. Mikään ei ole ratkennut, mutta on ihan selvä että paineet siirtyivät nyt kertaheitolla Eastlandsille.

Moni muu asia sen sijaan voidaan paketoida viikonlopun myötä. Nyt viimeistään on selvää, että kaksi kärkisijaa menee Manchesteriin; takaa ei sen enempää Tottenham kuin kukaan mukaan enää kärkikaksikkoa tavoita. Samoin on koko lailla selvää, että Liverpool ei enää taistele Mestarien liigan paikoista ensi kaudeksi.

Aston Villan voiton myötä on myös miltei kirkossa kuulutettua, että putoamista vastaan pyristelee enää viiden joukkueen ryhmä, joista kahdelle on tiedossa paikka auringossa. Yksinkertaistaen kaksi seuraa taistelee mestaruudesta, neljä sijoista 3. ja 4., yhdeksän seuraa ratkoo sijoituksia keskenään keskikastissa ja viisi taistelee sarjapaikastaan. Melkoisia merkillisyyksiä saa tapahtua, jos tähän kuvioon enää muutoksia tulee.

Viikonlopun alla tuli heitettyä pienenä arviona, että häntäpään keskinäisissä kamppailuissa tappion kärsivät joukkueet ovat vahvoja kandidaatteja myös putoajiksi. Toki myös sarjataulukko osoittaa samaa Boltonin ja Blackburnin otettua elintärkeät voitot. Sattumaa tai ei, nuo kaksi seuraa ovat luottaneet manageriinsa vaikeinakin hetkinä, tappion kärsineet Queen’s Park ja Wolverhampton sitä vastoin ovat nähneet aiheelliseksi vaihtaa manageria.

Eikä toki pidä unohtaa Wigania, joka myös on säilyttänyt luottonsa manageri Roberto Martineziin. Näilläkin riveillä Wiganin lähtöä sarjaporrasta alemmas on ehditty ennakoida, mutta niin joukkue vain roikkuu taistelussa mukana. Sunnuntaina Norwichin vieraana nähtiin joukkue, joka ei todellakaan ole luovuttanut ja ”vain” piste oli varmasti pettymys tukun maalipaikkoja tuhlanneelle Wiganille.

Norwich ei ehkä vakuuttanut Wigania vastaan, mutta jos mietitään reilu puoli vuotta taaksepäin, niin Canaries oli toisen nousijan – ja nyt Manchester Cityn kaataneen – Swansean kanssa vahvimpia putoajakandidaatteja. Kumpikin on sarjapaikkansa jo käytännössä varmistanut, sen sijaan ”vahvin” nousija QPR on pahassa pulassa. Eivätkä yllätyksiä taatusti ole tämän kauden osalta vielä kaikkia edes nähty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    6. Näytä lisää