Anna, Anne, Anu

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

City vahvisti otetta mestaruudeesta - lopullinen ratkaisu vasta päätöskierroksella

Jalkapallon Englannin Valioliigan mestaruuskamppailu huipentuu kauden viimeiseen ottelupäivään. Tulevana sunnuntaina pystiä nostelee joko touhuun viime vuosikymmeninä tottunut Manchester United tai 44 vuotta sitten vastaavaa kokenut Manchester City.
Viimeistä edellisellä kierroksella sunnuntaina City ylitti hankalan esteen kaatamalla Newcastlen vieraskentällä 2-0. Illan otteluunsa näin paineita saanut United ei kuitenkaan hermoillut, vaan selvitti kotikauden päätöksessään Swansean 2-0.

Joukkueet ovat 37 kierroksen jälkeen tasoissa 86 pisteessä, mutta Cityllä on etunaan selkeästi parempi maaliero (+63, Unitedilla +55). Viimeisellä kierroksella City isännöi Queens Park Rangersia ja United
matkaa Sunderlandin vieraaksi.

Cityn sankari Newcastlessa oli Yaya Toure, joka viimeisteli vieraiden molemmat osumat. Ensimmäisen 70. minuutilla ja toisen minuutti ennen päätösvihellystä.

- Olen hyvin iloinen, tein ensimmäisen kerran urallani kaksi maalia samassa pelissä. Ja se tuo meidät tittelin lähelle, Toure jutteli.

- Meidän täytyy kuitenkin olla varovaisia, ei tämä ole ohi. QPR taistelee sarjapaikastaan. Mutta pelaamme kotonamme, se on eduksi.

Cityn italialaisvalmentaja Roberto Mancini on viime viikkoina väistellyt kysymyksiä mestaruussaumoista, mutta nyt mies myöntää, että kaikki on omissa käsissä. Voitto tällä kaudella vain viidesti vierastappion välttäneestä QPR:stä tietää käytännössä mestaruutta.

- QPR on paha, mutta tämä on meistä itsestämme kiinni. Muista joukkueista tämä ei enää riipu.

Unitedin maalit kotivoitossa kirjattiin Paul Scholesille ja Ashley Youngille avauspuoliajalla. Välttämätön voitto tuli, mutta tarpeellinen maalijuhla jäi saavuttamatta. Päävalmentaja Alex Ferguson tiesi jo ennen ottelua, että seuran 20:s mestaruus on jo aika kaukana...

- Varmaankin kaksi, Ferguson vastasi kysymykseen, onko Cityllä jo käsi kiinni pokaalissa.
 
Bolton romahti pulaan

Päätöskierroksella jännitetään mestaruuden lisäksi myös kolmossijaa eli Mestarien liigaan oikeuttavaa paikkaa sekä kahta putoajaa. Kolmosena on yhä Arsenal, sillä Tottenham hukkasi mahdollisuutensa harpata ohi jäämällä Aston Villan vieraana 1-1-tasapeliin. Tottenham on Arsenalista pisteen päässä, ja Newcastle kahden.

Jussi Jääskeläisen Bolton johti kotipeliään West Bromwichia vastaan 2-0, kun peliä oli jäljellä 16 minuuttia. Loppuvihellyksen soidessa taululla olivat kuitenkin luvut 2-2, ja Bolton on putoamisviivan alla. Tilanne on kiharainen: QPR (37 ottelua, 37 pistettä), Wigan (36, 37), Bolton (37, 35) ja Blackburn (36, 31) setvivät putoajat. Wigan ja Blackburn ottavat yhteen maanantaina erittäin tärkeässä ottelussa.

Englannin Valioliiga sunnuntaina:

Wolverhampton-Everton 0-0
Yleisöä: 25 466.
QPR-Stoke 1-0 (0-0)
89. Djibril Cisse 1-0.
Yleisöä: 17 319.
Newcastle-Manchester C 0-2 (0-0)
70. Yaya Toure 0-1, 89. Toure 0-2.
Yleisöä: 52 389.
Fulham-Sunderland 2-1 (2-1)
12. Clint Dempsey 1-0, 34. Phillip Bardsley 1-1, 35. Moussa Dembele 2-1.
Yleisöä: 25 683.
Bolton-West Bromwich 2-2 (1-0)
24. Martin Petrov rp. 1-0, 72. Billy Jones om. 2-0, 75. Chris Brunt 2-1, 90. James Morrison 2-2.
Yleisöä: 25 662.
Aston Villa-Tottenham 1-1 (1-0)
35. Ciaran Clark 1-0, 62. Emmanuel Adebayor rp. 1-1.
Ulosajo: 49. Danny Rose (Tottenham).
Yleisöä: 36 008.
Manchester U-Swansea 2-0 (2-0)
28. Paul Scholes 1-0, 41. Ashley Young 2-0.
Yleisöä: 75 496.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    6. 6

      Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    9. 9

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    10. 10

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    6. Näytä lisää