Niko, Niklas, Niilo

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Jääskeläinen torjui West Hamille nollan - Liverpoolilla synkkä päivä

Kesällä West Hamiin siirtynyt Jussi Jääskeläinen aloitti valioliigakauden uudessa seurassaan nollapelillä.
Jääskeläinen piti nollan, kun sarjanousija West Ham voitti Aston Villan 1-0. West Hamin voittomaalin viimeisteli Kevin Nolan paitsiolta vaikuttaneen tilanteen jälkeen.

Liverpool hävisi vieraissa West Bromwichille 3-0. Ottelun avausmaalin iski ensimmäisen puoliajan lopulla Zoltan Gera kulmapotkun jälkitilanteesta komealla kaukolaukauksella yläkulmaan.

Liverpoolin päivä synkkeni entisestään, kun Daniel Agger kaatoi rangaistusalueella karkuun päässeen Shane Longin. Seurauksena Aggerille ulosajo ja Longille pilkku, jonka Pepe Reina kuitenkin torjui.

Viitisen minuuttia myöhemmin oli Martin Skertelin vuoro kaataa Long rankkarialueella. Tällä kertaa pallon taakse asettui Peter Odemwingie, joka viimeisteli varmasti . Vaihtomies Romelo Lukaku iski vielä West Bromwichille loppulukemat 3-0.

Arsenal jäi kotonaan 0-0-tasapeliin Sunderlandin kanssa. Suomalaiset sukujuuret omaava Carl Jenkinson pelasi täydet minuutit Arsenalin puolustuksessa.

Avauskierroksella nähtiin myös todellisia maalimurskajaisia, sillä Fulham moukaroi Norwichin maanrakon 5-0-lukemin. Samoin Swansea haki 5-0-voiton QPR:n vieraana.

Reading ja Stoke tasasivat pisteet 1-1-tasurilla.

Newcastle voitti lauantain myöhäiskamppailussa Tottenhamin 2-1.  Voittomaalin teki Hatem Ben Arfa, joka ensin hankkki pilkun ja laittoi sen sitten varmasti sisään.

Valioliigan avauskierrosta lauantaina:

Arsenal-Sunderland 0-0
Yleisöä: 60 078.
Carl Jenkinson A 90 min

Fulham-Norwich 5-0 (2-0)
26. Damien Duff 1-0, 41. Mladen Petric 2-0, 54. Petric 3-0, 66. Alexander Kacaniklic 4-0, 87. Steve Sidwell rp. 5-0.
Yleisöä: 25 062.

QPR-Swansea 0-5 (0-1)
8. Michu 0-1, 53. Michu 0-2, 63. Nathan Dyer 0-3, 71. Dyer 0-4, 81. Scott Sinclair 0-5.
Yleisöä: 18 072.

Reading-Stoke 1-1 (0-1)
34. Michael Kightly 0-1, 90. Adam Le Fondre rp. 1-1.
Ulosajo: 89. Dean Whitehead (Stoke).
Yleisöä: 23 973.

West Bromwich-Liverpool 3-0 (1-0)
43. Zoltan Gera 1-0, 64. Peter Odemwingie rp. 2-0, 77. Romelu Lukaku 3-0.
Ulosajo: 58. Daniel Agger (Liverpool).
Yleisöä: 26 039.

West Ham-Aston Villa 1-0 (1-0)
40. Kevin Nolan 1-0.
Yleisöä: 34 172.
Jussi Jääskeläinen WH 90 min

Newcastle-Tottenham 2-1 (0-0)
54. Demba Ba 1-0, 76. Jermain Defoe 1-1, 80. Hatem Ben Arfa rp. 2-1.                                           
Yleisöä: 52 385.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    10. 10

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    6. Näytä lisää