Senja

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Demba Ba pelasti Newcastlelle pisteen - Evertonilta vietiin kaksi maalia

Evertonille jäi jossiteltavaa jalkapallon Englannin valioliigapelissä Newcastlea vastaan.
Voiton syrjässä kiinni ollut Everton joutui tyytymään 2-2 (1-0) -tasapeliin.
Kun Victor Anichebe ampui 88. minuutilla Evertonin 2-1-johtoon, kotiyleisö riemuitsi jo voitosta. Newcastlen molemmat maalit tehnyt Demba Ba kuitenkin tasoitti 90. minuutilla.

Evertonilta evättiin toisella puoliajalla kaksi selvältä maalilta näyttänyttä osumaa. Tasatilanteessa 1-1 Evertonista Marouane Fellaini ja sen jälkeen Victor Anichebe heilauttivat maaliverkkoa. Fellainin maali hylättiin 60 minuutin paitsiona. Parikymmentä minuuttia myöhemmin Anichebe runnoi pallon kokonaan yli maalilinjan, mutta sitä ei ottelun tuomaristo huomannut.

Everton hallitsi jo ensimmäistä puoliaikaa. Leighton Baines teki kotiyleisön riemuksi 15. minuutilla 1-0 Steven Pienaarin seinäsyötöstä.

Toisen puoliajan alussa kotijoukkue oli kuin unessa. Pahimmin torkkui Evertonin Leon Osman, jonka puolustuspään pallonmenetyksestä Yohann Cabaye syötti 49. minuutilla Ban maalintekoon.

Everton voitti Valioliiga-avauksessaan ManU:n, mutta meno on sen jälkeen hieman hyytynyt.

Everton-Newcastle 2-2 (1-0)
15. Leighton Baines 1-0, 49. Demba Ba 1-1, 88. Victor Anichebe 2-1, 90. Ba 2-2.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    3. 3

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    4. 4

      Mauri Pekkarinen: Hyvä, että Bernerin uudistus peruttiin

    5. 5

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    6. 6

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    7. 7

      Kesken Miss Universum -kisan pyörtyneen Shirly Karvisen vointi koheni – edusti häikäisevänä näytöslavalla

    8. 8

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    9. 9

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. 6

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    3. 3

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    4. 4

      Mauri Pekkarinen: Hyvä, että Bernerin uudistus peruttiin

    5. 5

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    6. Näytä lisää